Kirjareppu

  Suurista kysymyksistä pienesti, kauniisti ja pieteetillä   Joel Haahtela: Sielunpiirtäjän ilta. Otava 2025. 237 s. Jos ihminen maalaa tarpeeksi kauan, häntä ei voi erottaa työstään, siitä tulee olemassaoloa. Ilman sivellintä tunnen olevani vain puoliksi maailmassa, linksutan pitkin katuja kuin jalkapuoli. Näin ajattelee Joel Haahtelan (s. 1972) pienoisromaanin Sielunpiirtäjän ilta  vanheneva maalarimestari 1600-luvun Hollannissa. Samalla tavalla ajattelee varmaan myös kirjailija Haahtela kirjoittamisestaan. Siitä on tullut olemassaoloa, sitä ilman on vain puolikas itseään. Ei olekaan ihme, että monet taiteilijat pelkäävät luomistyönsä tyrehtymistä, mutta kyllä taiteen vastaanottajienkin elämä kapenisi pahasti ilman taidekokemuksia. Joel Haahtelan Sielunpiirtäjän ilta on kirjailijan aiempien romaanien lailla tavattoman palkitsevaa luettavaa. Se on hiljentymistä perimmäisten kysymysten äärelle. ROMAANIN MINÄKERTOJA viettää vaatimatonta mutta turvattua elämää talossaa...

  Lopun lähellä tyrannin ainoa lohtu on illuusio Pirkko Saisio: Suliko. Siltala 2024. 411 s. Voima on siirtynyt häneen, eikä se ole hänestä koskaan lähtevä. Taivaalla kaarteleva repalesiipinen kotka syttyy ilta-auringon loimussa lohikäärmeeksi, kun uimaan pulahtanut kymmenvuotias suutarinpoika Ioseb nousee Mtkvarin mustasta vedestä rannalle kirkonkellojen soidessa. Se on kaste, jossa köyhissä ja väkivaltaisissa oloissa Kaukasian (nyk. Georgian) Gorissa varttuvalle pojalle on luvassa loistava tulevaisuus, mikäli hän jaksaa uskoa lohikäärmeestä häneen virranneeseen voimaan ja rauhaan. Ja hänhän jaksaa, eihän hänestä muuten tulisi "teräksistä" Josif Stalinia (1878-1953) .   Pirkko Saision  (s. 1949) vastikään  Runeberg -palkinnon saanut  Suliko on kertomus  itsensä jumalaksi korottavasta vallanpitäjästä. Myönnän aluksi epäilleeni, että Stalinista olisi enää mitään kiinnostavaa kirjoitettavaa. Hänestä ja hänen hirmutöistään on kerrottu kaikki mahdollinen. Mutta...

  Valloittava romaani päivästä, jossa ei tapahdu mitään erityistä Harry Salmenniemi: Valohammas. Siltala 2025. 205 s. Pitäisi joskus saada kuvattua sellainen päivä, jossa ei tapahdu mitään erityistä. Kuljetaan vain ovista, pestään käsiä, juodaan kahvia. Laitetaan vettä kannuun, kaadetaan vettä kannusta lasiin. Kaikkea sitä mitä elämä todella on. Hampaiden pesemistä. Potalla käymistä. Välipaloja, lautasia, lusikoita. - - Siinä  Harry Salmenniemen (s. 1983) trilogian kolmannen osan Valohammas kirjailijakertojan suunnitelmia romaanin loppupuolelta. Vaan lukisiko sellaista romaania kukaan? Ei kai ainakaan nautinnokseen? No,  Valohammashan on juuri se romaani, ja täytyy sanoa, että sellaista määrää mielihyvää, hämmästystä ja iloa kuin tuo "kokeilu"   on minulle viime päivinä suonut, en muista aikoihin kirjoista ammentaneeni. Miten ihmeessä ihan tavallisista, samanlaisina jatkuvista lapsiperherutiineista voi syntyä niin mukaansatempaavaa luettavaa ja ilman minkäänlaista d...

  Isäni, palestiinalainen  Irene Zidan: Isäni appelsiininkukkien maasta. WSOY 2024. 281s. Toimittaja Irene Zidanin (s. 1986) esikoisromaani Isäni appelsiininkukkien maasta alkaa tavallisen suomalaisen pikkulapsiperheen lokakuisesta arkiaamusta. Sen rutiineihin tulee hankala särö, kun uutiset kertovat Hamasin tehneet Israeliin tuhoisan terrori-iskun. Perheen äiti ja romaanin minäkertoja Amira Mansur on isänsä puolelta palestiinalainen ja muistuttaa Irene Zidania myös siinä, että hänkin on toimittaja. Amiran työ lehden muistokirjoitusten laatijana on ollut leppoisaa, kunnes hänet Lähi-idän tuntemuksensa vuoksi siirretään lehden ulkomaanosastolle ja tehtävä muuttuu viikko viikolta ahdistavammaksi. Kirjailija itse on tätä nykyä Supon viestintäasiantuntija mutta on työskennellyt aikaisemmin mm. ulkomaantoimittajana ja Lähi-idän kirjeenvaihtajana. Vaikka  Isäni appelsiininkukkien maasta on kaunokirjallinen teos, Zidanin henkilökohtainen kokemus ja asiantuntemus välittyvät rom...

Kirjailija identiteettinsä raunioilla Maria Stepanova: Kadoksiin. Suom. Arja Pikkupeura. Siltala  2025. 155 s.  Voisi aloittaa vaikkapa pedosta ja sen takia alkaneesta sodasta. Oli ollut aika, jolloin M. oli vielä hallinnut - tai luullut hallitsevansa - elämäänsä, ja silloin pedon rakenteen ymmärtäminen oli ollut hänestä ensisijaisen tärkeää. Sitä varten hänellä oli ollut erinäisiä tietoja ja jonkinmoinen määrä havaintoja, hän oli yrittänyt analysoida pedon elkeitä ja mahdollisia aikeita - -. Mutta sitten asetelma muuttui ratkaisevasti. Venäläisen, nykyään Berliinissä asuvan  Maria Stepanovan (s. 1972) uusi romaani  Kadoksiin kertoo viisissäkymmenissä olevasta venäjänjuutalaisesta kirjailijasta M.:stä, joka on jättänyt kotimaansa sen hyökättyä naapurimaata vastaan ja asuu nyt kirjailijaresidenssissä B:n kaupungissa. Tilanne on hyvin samanlainen kuin Stepanovalla itsellään. Maria Stepanova oli kotimaassaan jo nimekäs runoilija, esseisti ja toimittaja julkaistessaan v...

  Mitä jää, kun tähtipöly karisee Marjo Heiskanen: Magdan aaria. Siltala 2025. 236 s. Oopperadiiva on vanhoill a päivillään saanut työtarjouksen. Hänelle olisi pieni rooli uunituoreessa oopperassa ja olisi päätettävä, lähteekö mukaan. Kuinka makealta kaikki taas maistuisikaan: yleisö, pukija, puuterivippa, vahtimestarin hatunnosto... Ja kukat, loputtomat, tuoreet, säkenöivät kukat! Olisin taas ihailtu, nimeni viipyisi kaikkien huulilla "Magda, La Magda, meidän Magdamme"... mmm, se tuntuisi suudelmalta. Jo edellisessä romaanissaan Mustat koskettimet (2017)  Marjo Heiskanen  (s. 1963) liikkui klassisen musiikin maailmassa, ja sinne sijoittuu hänen uusikin teoksensa  Magdan aaria. Heiskasen pianistikoulutus ja työskentely muusikkona, opettajana ja oopperaharjoitusten säestäjänä takaavat sen, että l ukija voi huoletta heittäytyä romaanin minäkertojan Magdan matkaan. Nautintoaan voi vielä lisätä kuuntelemalla kirjailijan laatimalta Spotify-soittolistalta aarioita, joill...

  Lukot auki! Ali Smith: Viides vuodenaika (Companion Piece, 2022). Suom. Kristiina Drews. Kosmos 2024. 252 s. Skotlantilaisen  Ali Smithin  (s. 1962) on sanottu olevan yksi Britannian omaäänisimpiä nykykirjailijoita. Suomalaisille Smith on käynyt tutuksi erityisesti kirjasarjallaan Syksy, Talvi, Kevät ja Kesä. Minulle Smith oli kuitenkin tuntematon, kun tartuin Kri stiina Drewsin uusimpaan Smith-suomennokseen Viides vuodenaika .  Vaikka kirjasarjaa voi kuulemma lukea missä tahansa järjestyksessä, arvelen, että jos Smith olisi ollut ennestään tuttu, olisin todennäköisesti saanut kirjailijan episodimaisesta ja pirstaleisesta kerronnasta jo alkuunsa tanakamman otteen ja selkeämmän käsityksen.  Mikään ei toki estä jatkamasta "vuodenaikoihin" tutustumista, ehkä kuitenkin kronologisesti. VIIDES VUODENAIKA sijoittuu koronapandemian aikaan. Minäkertoja Sandy on yksikseen elävä keski-ikäinen kuvataiteilija, jonka isä on joutunut sydänongelmien vuoksi sairaalaan. Viruk...

Runoilijan elämä ja siivuja sen sivutuotteesta Ulla Janhonen: Sirkka Turkka - Tähti kuuttomassa yössä. Tammi 2024. 317 s. Toimittaja Ulla Janhosen viime vuonna ilmestynyt elämäkerta Sirkka Turkasta (1939-2021) alkaa kiinnostavasti. Sirkka Turkka - Tähti kuuttomassa yössä -teoksen johdannossa Janhonen kertoo, kuinka Turkan sekava kirjallinen jäämistö joutui hänen haltuunsa ja alkoi kahteentoista mustaan pahvilaatikkoon lajiteltuna vaatia käsittelyä. Lukijan odotukset sähköistyvät  vielä parilla tunteikkaalla alkuluvulla , ennen kuin lähdetään ottamaan selvää runoilijan monenkirjavasta elämästä kuta kuinkin aikajärjestyksessä. Taiteilijoiden lapsuudesta, kouluvuosista ja varhaisista ihmissuhteista lukee aina kiinnostuneena ja etsien yhteyksiä tulevaan luomisen työhön, löysi sellaisia tai ei. Näin tälläkin kertaa.  Vain nuoren Sirkan (Janhonen käyttää runoilijasta etunimeä) tyttömäisten rakastumisten esittelyssä riittäisi mielestäni vähempikin perusteellisuus. Lienee heti aiheell...

  Maksuaika koittaa! Antti Arnkil: Seurauksia. Siltala 2024. 191 s. "He nauttivat viimeistä hyvää, jota heidän pirttinsä heille antoi vielä, nauttivat nuotion lämmintä; ja ankara oli heidän valkeansa." Kustannustoimittaja ja kirjailija Antti Arnkil (s. 1975) lainaa neljännen esseeteoksensa Seurauksia   alkuun Kiven Seitsemää veljestä. Tällä kertaa esseisti ei kuitenkaan ole kaunokirjojen äärellä, vaikka niihinkin hän silloin tällöin viittaa. Nyt puhutaan maapallon ekologisesta kriisistä, sen syistä ja odotettavissa olevista seurauksista. Kun pirtti palaa, on myöhäistä katua holtitonta vallanpitoa ja juhlimista. Edessä on hengissä pysyttelyn ja turvan löytämisen pitkä ja tuskallinen taival. Arnkilin tarkastelun keskiössä on siis ihmisen tuhoisa toiminta.  Tässä kirjassa käsitellään asioita, jotka eivät ole kestävällä pohjalla. Viimeisen parinsadan vuoden aikana rajallisella pallolla on eletty niin kuin rajoja ei olisi, ja sillä on monenlaisia seurauksia, jotka nyt jou...

Esseitä taiteesta, tyranniasta ja ihmisarvosta Mihail Šiškin: Viha ja kauneus. Kirjoituksia sodasta, taiteesta ja Venäjän ideasta. Suom. Vappu Orlov ja Sirpa Hietanen. WSOY 2024. 210 s. Mikä on vialla maailmassa, joka on luotu kyrillisin kirjaimin? Mihin tarvitaan kirjallisuutta, jos se ei pelastanut Gulagilta eikä raukkamaiselta sodalta Ukrainaa vastaan? Näin kyselee palkittu venäläinen kirjailija Mihail Šiškin (s. 1961) esseeteoksensa Viha ja kauneus alussa. Perheineen Sveitsiin emigroitunut Šiškin jatkaa esseissään terävää Venäjä-kritiikkiään. Se on suomalaislukijoille tuttua jo hänen edellisestä kokoelmastaan Sota vai rauha. Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä (suom. 2023). Alaotsikolla tarkentuvat uusienkin esseiden suuntaviivat: Kirjoituksia sodasta, taiteesta ja Venäjän ideasta. Monet kirjoituksista ovat jo aiemmin eri medioissa julkaistuja, vanhin on vuodelta 2014, tuoreimmat viime vuodelta. Ne täydentävät kuitenkin hyvin toisiaan ja laajentavat kiinnostavasti edellisen kokoelm...