Jenny Erpenbeck: Kairos

 

Kun suhde ja järjestelmä pettävät 

Jenny Erpenbeck: Kairos (Kairos, 2021). Suom. Jukka-Pekka Pajunen. Tammi 2025. 408 s.

Oliko se onnellinen hetki, kun hän aikoinaan yhdeksäntoistavuotiaana neitokaisena kohtasi Hansin, miettii Jenny Erpenbeckin Kairos-romaanin päähenkilö Katharina alkaessaan käydä läpi entisen rakastettunsa Hansin jäämistöstä hänelle toimitettuja pahvilaatikoita. Antiikin Kairos-jumala oli antanut heille tilaisuuden löytää toisensa, ja he olivat tarttuneet siihen aikailematta ja intohimoisesti.

Hansin tallentamat dokumentit kattavat vuodet 1986-1992. Suhteen alkaessa Hans oli 53-vuotias menestynyt itäberliiniläinen kirjailija, naimisissa ja 14-vuotiaan pojan isä, Katharina taideopintoja suunnitteleva latojaopiskelija. Hansin vaatimuksesta suhde pidettiin salassa, mutta umpirakastuneelle Katharinalle riitti, että hän sai olla maineikkaan miehen valittu ja vaalittu sivusuhde senkin jälkeen, kun miehen käytös muuttui yhä alistavammaksi.

Booker-palkinnolla 2024 palkittu Kairos on tiheätunnelmainen kuvaus tasapainottomasta rakkaudesta ja sen murenemisesta. Mutta samalla ympärillä murenee koko sosialistinen valtio, ja ennen pitkää Katharina on tutkimassa myös Stasin arkistoja.

Yksityinen ja poliittinen taso kytkeytyvät toisiinsa romaanin alusta pitäen ihailtavan taidokkaasti. Hansin ja Katharinan suhteen vaiheet vaikuttavat järisyttävän tosilta, mutta ne toimivat kaiken aikaa myös metaforana politiikan tapahtumista ja päinvastoin. Kairosta lukiessaan lukee samanaikaisesti kahta historiaa, yksityistä ja kansallista. 

ROMAANI ETENEE Katharinan ja Hansin näkökulmia vaihdellen. Kannattaa kuitenkin huomata, että Itä-Berliinissä 1967 syntyneenä kirjailija on täsmälleen samanikäinen kuin hänen Katharinansa. Ei siis ihme, että päärooli on hänellä.

Hans on Hitlerin Saksan kasvatti ja edustaa edellistä sukupolvea. Sen kokemuksista kirjailijankin tieto on välillistä. Silti Hansin henkilökuva piirtyy romaanista  yhtä elävänä ja perusteltuna kuin Katharinan.

Vaikka lukijana myötätuntoni kohdistuu kokonaan Katharinaan eikä itsekeskeinen Hans  herätä minussa minkäänlaisia sympatioita, miehen alkuperäinen pyrkimys toimia toisin kuin natsimieliset vanhempansa, vaikuttaa aidolta.

Menestystä janoavasta ihmisestä ei kuitenkaan ole kieltäytymään uuden valtakoneiston tehtävänannoista, ja mielestäni juuri se syö häntä henkisesti. Suhde nuoreen, kauniiseen ja idealismissaan puhtaaseen Katharinaan auttaa Hansia kestämään omaa ryvettyneisyyttään, kunnes rakkauskin osoittautuu epäluotettavaksi. 

Ratkaiseva tapahtuma kirjan juonen ja rakenteen kannalta on puolivälin paikkeille sijoittuva petos. Katharina on päässyt harjoittelemaan lavastamista ja pukusuunnittelua Frankfurt an der Oderin teatteriin ja erehtyy uskottomuuteen. Se halkaisee tarinan jyrkästi kahtia.

Kun pyhimyksestä on tullut  hirviö, jo alkujaankin tasapainoton ja nopeasti väkivaltaiseen suuntaan ajautunut suhde muuttuu suunnitelmalliseksi manipuloinniksi ja nöyryytykseksi. Mustasukkainen mies pitää maanisella kiihkolla huolen siitä, että kaikki suhteessa siihen asti kauniiksi ja arvokkaaksi koettu kääntyy negaatiokseen.

Hansin harjoittama henkinen kidutus on niin ylivoimaisen taitavaa, että Katharinalla ei ole mahdollisuuksia vastustaa tai paeta sitä. Itsetuntonsa raunioilla Katharina on vain loputtoman kiitollinen siitä,  että Hans haluaa auttaa häntä muuttumaan toiseksi, ja alistuu vastustelematta ja jopa myötäillen kiduttajansa käsittelyyn. 

JO PELKÄSTÄÄN NARSISMIN KUVAUKSENA Kairos olisi poikkeuksellisen vaikuttava. Mutta kun kirjailija peilaa Hansissa samalla totalitaarisen valtion tapoja pitää kansalaisensa kurissa ja tottelevaisina, teksti piirtää manipulaatiosta, kontrollista ja mielivallasta kaksin verroin karmeaa näkymää.

Erpenbeck ei kuitenkaan kirjoita henkilöistään ja aiheistaan yksioikoisen mustavalkoisesti. Romaanin henkilöt ovat kaikissa tekemisissään ympäristönsä muokkaamia, ja kirjailija kieltäytyy ehdottomista oikein-väärin-tuomioista.

Suhteen idealistisessa vaiheessa Hansilla on nuorelle rakastetulleen runsain mitoin muutakin annettavaa kuin ihailunsa ja himonsa. Katharina saa häneltä janoamiaan kulttuuri- ja taide-elämyksiä. Hansin rinnalla hänen ei tarvitse enää koskaan elämänsä aikana pitkästyä, ajattelee tulevaisuuttaan suunnitteleva, opinhaluinen Katharina elämää nähneen, sivistyneen rakastajan johdatellessa häntä maalaustaiteen aarteiden ja klassisen musiikin maailmaan.

DDR:ssä kasvaneelle Katharinalle henkinen pääoma on jo lähtökohtaisesti tavoiteltavampaa kuin raha, ja sukuloimiset Länsi-Saksan puolella vahvistavat hänen käsityksiään kapitalistisen maailman pinnallisuudesta. Kun muuri 9.11.1989 murtuu, kestää kolme viikkoa, ennen kuin Katharina lähtee ensimmäistä kertaa Länsi-Berliiniin, tällä kertaa kuitenkin turvamuurinsa ja koko siihenastisen todellisuutensa menettäneenä:

Hänen ajatuksillaan ei ole enää kohdetta. Siellä, missä aiemmin oli tulevaisuudennäkymiä, keriytyy nyt kaikki yhteen suunnattomaksi mahdollisuuksien vyyhdiksi. Se, mikä ennen oli tuttua, on nyt katoamassa. Niin kaikki hyvä kuin huonokin katoaa.

Tältä tuntuu aikanaan väärälle puolelle kotiutuneesta ja nyt kansalaisenakin mitätöidystä ihmisestä, kun hän on saanut nk. vapautensa.

ROMAANIN LÄPIKÄYVÄ TEEMA on kaiken hajoaminen. Osa luhistuu, osa hajotetaan, kaikki muu on mullistuksen kourissa, fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja poliittiset rakenteet, ihmiset ja elämät.

Hans muistelee joskus näkemäänsä laboratoriokoetta: kuumennettuja molekyylejä. Jotkut niistä syöksyvät, jotkut liitävät, jotkut hoippuvat. Kysymys kuuluu - -, minkä muodon kaikki sitten saa, kun aine palautetaan takaisin kiinteään muotoon.

Juuri tällä tavoin, harkitulla ja monitulkintaisella kielellään, Erpenbeck kietoo toisiinsa henkilöidensä ja heidän kotimaansa illusorisen todellisuuden ja sen romahtamisen ja esittää lopulta (ylemmyydentuntoiselle läntiselle?) lukijalleen kolme tärkeää kysymystä, jotka kannattaisi pitää mielessä myös nykyisessä maailmantilanteessa:

Mitä meidän ajastamme puhutaan tulevaisuudessa? Kuka puhuu? Ja kuka kuulee, mitä puhutaan?

Jenny Erpenbeck. Kuva: Katharina Behling