Katy Hessel: Taiteen historia ilman miehiä

 

Nyt saavat naisetkin paikkansa taidehistoriassa 

Katy Hessel: Taiteen historia ilman miehiä (The Story of Art Without Men, 2022). Suom. Sini Linteri. Nemo 2024. 512 s.

Näytän Teille, mitä nainen voi tehdä on uhmakas repliikki noin neljänsadan vuoden takaa. Sen esittäjä Artemisia Gentileschi (1593 - n. 1653) oli ensimmäinen Firenzen arvostettuun taideakatemiaan hyväksytty nainen. Ei ihme, että englantilainen taidehistorioitsija Katy Hessel on poiminut juuri tämän sitaatin tunnuslauseeksi kirjaansa Taiteen historia ilman miehiä.

Naiset on taidehistoriassa pääosin sivuutettu, tai ainakin heistä on vähän ja monesti silloinkin vähätteleviä mainintoja. Kuulostaa hurjalta, että jo aikanaan menestystä saaneen Artemisia Gentileschin taiteen suuri yksityisnäyttely järjestettiin Lontoon National Galleryssa ensi kertaa vasta 2020 ja että pari vuotta myöhemmin gallerian kokoelmissa naistaiteilijoiden osuus oli vain yksi prosentti.

Katy Hessel on päättänyt osaltaan oikaista mieskeskeistä taidehistoriaa ja tekee sen upeasti. Jo kirjan kansi kekseliäine häivytyksineen julistaa, että naiset eivät ole VAIN naistaiteilijoita vaan taiteilijoita siinä missä miehetkin. Lisäksi Hessel haluaa rikkoa käsityksen taiteesta jotenkin elitistisenä ilmiönä. 

Taide kuuluu kaikille ja sen tekeminen on rajatonta. Kun ihmisryhmiä suljetaan taiteen tuottamisen ja siitä nauttimisen ulkopuolelle, taide heijastaa vain vaillinaisesti aikaansa ja ympäristöään. Katy Hessel haluaa näyttää, mitä kaikkea taide voi tarkoittaa ja tehdä yhteiskunnalle.

HESSELIN TEOS ON PAINAVA sekä esineenä että anniltaan. Se ei kuitenkaan vaadi lukijalta erityistä taidehistoriallista tietämystä, pelkkä kiinnostus riittää ja palkitsee.

Liikkeelle lähdetään kaukaa 1500-luvulta, mutta ajallinen eteneminen on teoksen alussa nopeaa. Kului useampi vuosisata, ennen kuin alettiin vähitellen ymmärtää, että myös naiset ovat oppimis- ja luomiskykyisiä ja -haluisia ja heistä on muuhunkin kuin kotitöihin.

Vasta 1800-luvun lopussa naisia ruvettiin hyväksymään esimerkiksi kursseille, joissa opetettiin alastonmallin piirtämistä. Museoissa ja näyttelyissä oli runsaasti miesten tekemiä maalauksia alastomista naisista, mutta naisten oli samaan aikaan harjoiteltava elävän mallin piirtämistä peilikuvastaan.

Hesselin teoksen naistaiteilijat ovat kuitenkin sitkeitä ja kekseliäitä. Vaikka naiset maalasivat paljon asetelmia, kukkia ja muotokuvia, osa heistä tarttui rohkeasti myös suurta kokoa vaativiin, miehisiksi miellettyihin historiallisiin ja myyttisiin aiheisiin.

Huomattavan usein varhaisten naistaiteilijoiden taustalta löytyy varakas perhe ja yksityisopetusta tai taiteilijaisä, jolta tytär sai oppinsa. Kirjassa kerrotaan myös taiteilijapariskunnista, mutta silloin vaimo toimii monesti miehensä apuna tai jää muuten hänen varjoonsa. Tavallista oli, että lahjakaskin nainen joutui naimisiin mennessään jättämään taiteilijuutensa joko aviomiehen vaatimuksesta tai kotitöiden pakottamana.

Monen nuoren naisen taiteilijanura katkesi myös vaikeaan synnytykseen tai sairauteen, mutta toisaalta historiasta löytyy myös naisia, jotka vasta vanhalla iällä löysivät taiteilijuutensa ja antautuivat intohimolleen täysin ja estoitta. Mainio esimerkki on oman kollaasitekniikkansa yli seitsemänkymppisenä kehittänyt Mary Delany (1700-1788) hämmästyttävine Flora Delanica -kuvineen.

VAIKUTTAA SILTÄ, että naiset muodostivat mielellään taiteilijaryhmiä tai toimivat muuten yhteisrintamassa. Miehillä toki oli heilläkin sisäpiirinsä, mutta ehkä ryhmäytyminen oli naisille merkityksellisempää. Yhdessä oltiin uskaliaita, vapaita ja radikaaleja ja päästiin paremmin esille miesten dominoimalla taidekentällä.

Naisten ansiosta taiteen määritelmä laajeni mm. kudonta- ja kirjailutöihin. Maalauksissaan naiset nostivat rohkeasti esille arkisiakin aiheita, kuvasivat tunteitaan ja esittivät kritiikkiä kohtelustaan. Havainnollinen esimerkki on naisen äänioikeudesta taistelleen Emily Mary Osbornin (1828-1925) Osborn teos Ilman nimeä ja ystävää (1857).

Hessel jakaa tietojaan taiteilijoiden taustoista ja näkemyksistä sopivan kokoisina ja kiinnostusta herättävinä annoksina ja kehuu innostuneena suosikkitöitään. Hän ohjaa ja tarkentaa lukijan katsetta, mutta ei missään vaiheessa selitä teoksia tyhjiin. 

Suomalaisista naistaiteilijoista kirjaan on päässyt Helen Schjerfbeck (1862-1946) ja kaksi hänen omakuvaansa. Schjerfbeck käykin hyvin malliesimerkiksi rohkaistuvista, moderneista naisista, jotka uskalsivat lähteä maailmalle, elää ja työskennellä miehistä riippumattomina ja esittää minuutensa uudenlaisena. - - [omakuvissaan] he ikuistivat itsensä omilla ehdoillaan ja sellaisina kuin halusivat tulla muistetuiksi.

1900-LUVUN ALUN mullistusten myötä taidekenttä muuttui ripeään tahtiin. Jo pelkkiä kuvia selaillessaan tajuaa, miten radikaalisti ilmaisu laajenee. Syntyy ismi ismin perään ja tilansa ottavat mm. mainokset, valokuvat ja performanssit. 

On lysti ihmetellä ja ihastella vaikkapa dadaistien ja surrealistien absurdeja ja arvoituksellisia taideteoksia, mutta taiteilijanaiset ovat myös sosiaalisesti valveutuneita. Voimakkaita tunteita yleisössä herättävät mm. Käthe Kollwitzin (1867-1945) ekspressiiviset grafiikkakuvat ja identiteettejä ravisteleva queer-taide, jota Hessel esittelee varsin näyttävästi.

Ehkä kuitenkin havahduttavinta on tutustua itselle vieraiksi jääneiden maiden ja kansanosien taiteeseen tai muuten valtavirrasta erottuvien taiteilijoiden teoksiin. Afrikkalaistaustaisen Augusta Savagen (1892- 1962) vuoden 1939 maailmannäyttelyyn tekemä Harppu-veistos ja sen kohtalo eivät ainakin minun mielestäni hevin unohdu, ja mustan saarnaajan Sister Gertrude Morganin (1900-1980) työ Jeesus lentokoneessani -työtä katsellessani en voinut kuin nauraa makeasti.

Puolet Hesselin taidehistoriasta käsittelee toisen maailmansodan jälkeistä taidetta. Yllätyksiä riittää aiheissa, tekniikoissa, välineissä ja materiaaleissa, ja taiteilijoiden, ryhmien ja opinahjojen nimiä on niin paljon, että suurin osa niistä menee ohi. Mutta ei haittaa. Teoksen rakenne pysyy hallittuna, ja pääteemat pitävät.

Abstraktin taiteen suosio näyttää kasvaneen aluksi aika lailla miesvoittoisesti, vaikka Hessel kirjoittaa esimerkiksi Pollockin kuuluisien roiskemaalausten mitä ilmeisimmin syntyneen juutalaistaustaisen Janet Sobelin (1893-1968) maalausten vaikutuksesta. Kannattaa painaa mieleen, että "hemmetin hyvä taidemaalaari" oli myös Pollockin vaimo, niin ikään juutalaissyntyinen Lee Krasner (19 08-1984), vaikka saikin kunnolla kuuluisuutta vasta miehensä kuoleman jälkeen

JOKAISELLA LUKIJALLA on omat kiinnostuksen ja mieltymyksen kohteensa. Valinnan varaa on popista politiikkaan, minimalismista monumentteihin ja esinekoosteista kehotaiteeseen. Hesselin teos näyttää, kuinka vaikkapa kankaat ja lankakerät saavat modernissa taiteessa ihan uudenlaista käyttöä ja kuinka naistaiteilijat ottavat ympäristöteoksillaan kantaa ekologisiin haasteisiin.

Mutta niin hämmästyttäviä kuin esimerkiksi nykyteknologian tarjoamat aivan uudenlaiset taideteokset ovatkin, kirjan sivuilla ne eivät välttämättä sytytä. Itse huomasin innostuvani enemmän vaikkapa Alice Neelin (1900-1984) kaunistelemattomista henkilökuvista tai Flora Yukhnovichin (s. 1990) taiteen historiasta ammentavista abstrakteista öljyväriteoksista.

Kaiken kaikkiaan Katy Hesselin Taiteen historia ilman miehiä on todella vaikuttava aikaansaannos. Se on viitteineen, lähteineen, teosluetteloineen ja -tietoineen tärkeä tietoteos ja antoisuudessaan vangitseva. Sitä lukiessa taiteen nälkä kasvaa entisestään. Onneksi näyttelyjen ulottumattomista pääsee sentään nettiin. Hesselin peräänkuuluttamaa tasa-arvoa sekin. 

PS. Romaanivinkkaus Artemisia Gentileschista kiinnostuneelle: Susan Vreeland: Artemisian rohkeus (The Passion of Artemisia, 2001. Suom. Raija Mattila, WSOY 2003).

 

Katy Hessel. Kuva: Luce Fullalove (Otava)