maanantai 1. tammikuuta 2018

1. tammikuuta 2018



Ennen kuin Suomi oli Suomi 


Juha Hurmeen Niemellä viihtyy ja viisastuu



Juha Hurme: Niemi. Teos 2017. 448 s.


Tiedän, että tulen jälkijunassa. Juha Hurmeen riemukas Niemi-teos on jo ehtinyt saada Finlandia-palkinnon ja ylistystä joka ilmansuunnalta. Viivästykseni on kuitenkin tahallinen; jätin tietoisesti Hurmeen kirjan jouluni ratoksi. Sen verran olin sitä jo selaillut, että ymmärsin kirjavuoden päättyvän parhaimmalla mahdollisella tavalla Niemen kertojan kyydissä.

Niemi ei ole varsinaisesti romaani. Se on Juha-nimisen kertojan pitkä, hauska ja hurja yksinpuhelu siitä, mitä tapahtui maailmassa, Euroopassa ja erityisesti "Siperian ja Skandinavian kainalokuopassa" olevalla Niemellä alkuräjähdyksesta vuoteen 1809. Ja monenlaista tapahtui, synkkää, sekavaa ja sattumanvaraista, jos kohta myös suunnitelmallista ja kehitykseksikin mainittavaa.

Erilaista faktaa on ähkyksi asti, mutta Hurme lantraa sitä mukavasti fiktiolla ja huumorilla. Turhia kursailematon, letkeä puheenomaisuus kannattelee valtavaa tietomäärää, ja loppua kohden riento sen kuin paranee. Dziisös!

Kun puhuja kertoo Gustav Vasan poikien Erikin ja Johanin valtataistelusta ja naisasioista, hän innostuu itsekin  kehumaan aineistoaan:

Tämä on niin hauskaa, pätevää ja valmista materiaalia, että jos viitsisin, kirjoittaisin tästä näytelmän, joka rullaisi sekä Suomen Kansallisteatterissa että Stockholmin Dramatenissa vuositolkulla, ja sen päälle vielä kymmenen kautta banalisoituna versiona Tampereen Pyynikin kesäteatterin näyttämöllä pyöriville täysille katsomoille, satoi tai paistoi. Todellisuus on tarua perverssimpää!


NIEMEN kulttuurihistoria on Hurmeen käsittelyssä niin monipuolinen, että jokainen löytää siitä omintakin osaamisaluettaan. Jos alun kosminen ja biologinen evoluutio tuntuu vieraalta ja mesopotamialainen tähtitiede vaikealta, Niemen karhunpeijaisissa saattaa jo olla hyvinkin hauskaa ja keskiajan mekkalamusiikki sopia erinomaisesti nykyaikaisille kuuloelimille.

Taide on puhujan mielestä ollut alusta asti olennainen osa elämää ja ihmisenä pysymistä. Puhuja ei lakkaa korostamasta laulun, aluksi kalevalamittaisen runolaulun, merkitystä pimeän, hiljaisen Niemen piskuisissa porukoissa. Laulu oli ainoa lääke kaamosmasennukseen. Ja kaikki myös osasivat laulaa.

Tätä taustaa vasten ristiretket ja sittemmin luterilaisuus syntikäsityksineen ja helvetinkuvineen näyttää Hurmeen tulkinnoissa pelkältä taantumalta. Kristinuskon myötä elämästä tuli köyhää, synkkää ja askeettista. Pappien vainoama runokulttuuri häädettiin rintamailta, mutta onneksi sen rippeitä saatiin talteen 1800-luvun kansallisessa innostuksessa.

Esimerkkejä kansanrunoudesta Hurme tarjoilee runsaasti, mutta kyllä hän poimii mehukkaita sitaatteja muualtakin, Sapfosta virsiin ja Decameronesta Paulaharjuun. Hauskimmasta päästä ovat lainaukset Juvalla savolaismurteen opetelleelta "Koarle Gottluntilta" ja monitoimihenkilö Kristfrid Gananderilta. Viimemainitulle mm. Kajaanin nimi oli perua kreikan mytologiasta: Kah - Janus!


HURME etenee kirjassaan aikajärjestyksessä mutta tekee myötäänsä sivuloikkia. Aina niillä kuitenkin on vissi tarkoituksensa.

Juha Hurme. Kuva: Stefan Bremer
Niemi vilisee mielenkiintoisia henkilöitä ja heidän enemmän tai vähemmän onnistuneita, originelleja puuhiaan ja aikaansaannoksiaan. Tarinoita tulee kuin turkin hihasta, mutta aina niistä selvitään takaisin aikajanalle. Tarinoitsija pitää kyllä huolen lukijoistaan: nyt kevennän tunnelmaa, back to Mynamaki jne.

Aikajana ei kuitenkaan ole ainoa Niemen kulttuurihistoriaa koossa pitävä elementti. Sen sisällä kulkevat pitkin matkaa vankat näkemykset taiteen ja tieteen merkityksestä ja armoton kritiikki ja karnevalisointi uskonnollisen ja maallisen vallan väärinkäytöksistä. Hurmeen kirjan motoksi sopisi hyvin hänen lainaamansa Oxenstierna-sitaatti: Kunpa tietäisit, poikani, kuinka vähällä järjellä tätä maata hallitaan.

Asia on vakava, niin vakava, että sille on pakko nauraa. Puhdistava nauru ja runous ovat lujat liittolaiset. Siinäpä toinen valaiseva virke Hurmeen teoksen luonteesta.

Juha Hurme puhuu viisaita mutta leikkisästi. Älkää, hyvät ihmiset, pelkästään synkistelkö. Opetelkaa myös leikkimään - juntit!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti