lauantai 13. toukokuuta 2017

13. toukokuuta 2017



Isoja ja pieniä ihmisiä kriisitilanteissa 

Tiina Lehikoisen novellit ovat erilainen lukukokemus



Tiina Lehikonen: Yksityisiä tragedioita. Like 2017. 175 s.


Linnea sulki silmänsä, hieroi kevyesti silmäluomiaan ja avasi ne jälleen. Auton sivuikkunoissa vilahtelivat nukkumalähiöiden postimerkkitontit ja umpimieliset matalakattoiset kerrostalot, tiiviisti rakennetut tuhannet neliöt, joiden seiniä saumasivat unelmat onnesta. Ilmastoitu metallikenno vyöryi eteenpäin nelihenkinen perhe sisuksissaan. - -

Tamperelaisen kirjailijan ja kuvataiteilijan Tiina Lehikoisen (s. 1982) novellikokoelma Yksityisiä tragedioita tarjoaa juuri sitä mitä lupaa: repaleisia ihmissuhteita ja surullisia kohtaloita. Hyvinvointivaltion kääntöpuolella onnea löytyy vain unelmista.

Onneksi edes sieltä. Mielikuvitus ja haaveet voivat tehdä elämästä siedettävän, ja lukijallakin on vähän helpompaa. Vakavasta - myös kuolemanvakavasta - aihepiiristä huolimatta Lehikoisen tuore kokoelma kannattaa ottaa lukuohjelmaansa. Yksityisiä tregedioita on kiinnostava ja erikoinen kokemus.


KOKOELMAN ihmiset ovat eri tavoin ahtaalla: taloudellisesti, henkisesti, sosiaalisesti ja fyysisestikin. He ovat tukehtumaisillaan, ja lukija arvaa, että kohta tapahtuu jotain ratkaisevaa.

Edellä oleva katkelma Maalaisjäätelöä-kertomuksen alusta on hyvä esimerkki novellien perustunnelman rakentumisesta. Hetkellinen keveys haihtuu kuin tuuleen tilahavaintojen puristuksessa: ahtaat tontit, itseensä sulkeutuneet talot, kumaraan painavat katot, puristavat neliöt, metallikennoon ahtautunut perhe.

Matkanteon edetessä etupenkillä istuva perheenäiti Linnea käy mielessään läpi elämäänsä, kunnes virkistyspaikalta ostettu jäätelötötterö saa kaiken sisälle kertyneen tyhjyyden, katkeruuden ja merkityksettömyyden sulamaan ja valumaan rinnuksille. Hurjat mustekalamielikuvat tehostavat tilanteen ahdistavuutta.


ELÄINMAAILMA on novelleissa näkyvästi esillä. Se paljastuu jo novellien nimistä, kuten Tanssihiiret, Karhujen talo, Apinaleikki, Liskokäsineet ja Vasikka kylpyammeessa. Pähkinänsydämessä tärkeä rooli on oravilla ja Kesän ensimmäisessä päivässä hirvillä.

Henkilöiden tunnetiloja verrataan eläinten ominaisuuksiin, mutta eläimet ovat myös kuvitteellisia tai konkreetteja keinoja selvitä elämässä eteenpäin. Koulukiusatulle punasilmäiset syntymäpäivähiiret tarjoavat pakotien ankarasta todellisuudesta haavemaailmaan, ja Pähkinänsydämessä oravat ovat ainoa lohtu kovia kokeneelle kaksostytölle.

Novellien henkilöissä on monenikäisiä, vanhin on peräti 90-vuotias, mutta usein maailmaa katsotaan lasten ja nuorten perspektiivistä, alhaalta ja syrjästä, ja pahalta näyttää.

On rikkonaisia perheitä, vastuuttomia ja väkivaltaisia perheenjäseniä, läheisriippuvuutta, masennusta ja alkoholismia, onnettomuuksia ja kuolemantapauksia, kiusaamista ja syrjintää. Eikä auttajia näy.

Uimakopin alle jengiläisiä paennut tyttö katselee veljensä kidutusta kauhuissaan ja yrittää edes rukoilemalla saada apua paikalle. Mutta en tiedä kuunteleeko kukaan rukouksia. Kaikki olennainen tuntuu hukkuvan. Ehkä kuuntelijalla on korvakäytävät täynnä vaikkua ja topsipuikot hukassa.

Ei ihme, että kaltoinkohdellut aikuisina haluavat unohtaa surkean menneisyytensä, ylläpitää harvojen onnellisten hetkien muistoa tai vaihtaa kipeät kokemuksensa tyyten toisiin ja kauniimpiin.

Novellissa Sieppari-Mary vaihtoyritys on todellinen, Muistojen koralleissa menneisyyden glorifiointi on keino kuolla sädehtivästi. Tanssihiirien koulukiusattu vaalii vielä aikuisenakin hiirikesäänsä ainoana onnellisena lapsuusmuistonaan ja sytyttää jouluisin kynttilät valkoturkkisten ystäviensä muistoksi.


NOVELLIEN IHMISKOHTALOT järkyttävät,  mutta silti lukemisesta myös nauttii.

Lehikoinen valloittaa kertomustensa omaperäisyydellä ja merkillisyydellä. Tapahtumat vellovat kauhean ja ruman todellisuuden ja pelastavan ja kauniin kuvitelman väliä. Novellit ovat psykologisesti tarkkoja mutta jättävät aina jotain kertomatta ja aavistelun varaan. Ne ovat arvoituksellisia ja maagisia ja sisältävät usein mytologista ainesta.
Tiina Lehikoinen. Kuva: Toni Härkönen

Useita runoteoksia julkaissut Lehikoinen käyttää proosassaankin lyyrikontaitojaan. Osuva, tiheämerkityksinen ja väkeväkuvainen kieli panee lukijakin aistimaan, miltä tuntuu, kun ilmapiiri on kireä kuin jumiin väännetty ruuvi tai millainen ihminen on isoäiti, jonka varjo riippuu ylläni kuin varikset elokuisella  pellolla.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti