8. toukokuuta 2015
Viiden vuoden kuurupiilo sodan ajan Berliinissä
Nuoren juutalaisnaisen uskomaton selviytymistarina
Marie Jalowicz Simon: Sitten juoksin pakoon. Juutalaistytön selviytymistarina 1940-1945 (Untergetaucht - Eine junge Frau überlebt in Berlin 1940-1945, 2014). Toim. Irene Stratenwerth ja Hermann Simon. Suom. Otto Lappalainen. Gummerus 2015. 403 s.
Äitini ei tosiaankaan kertonut koskaan ennen vuotta 1997 dramaattista tarinaa eloonjäämisestään, aina välillä hän mainitsi jotain perhepiirissä, joskaan ei ikinä yhtenäisenä kertomuksena, ja oikeastaan aina hän mainitsi siitä odottamattomasti.
Näin kirjoittaa Hermann Simon äidistään Marie Jalowicz Simonista (1922-1998) kirjan Sitten juoksin pakoon jälkisanoissa. Berliinin Humboldt-yliopiston antiikin kirjallisuuden ja kulttuurin professorina toiminut äiti suostui kertomaan koko sodanaikaisen tarinansa ääninauhoille vasta juuri ennen kuolemaansa. Nauhoja kertyi yhteensä 77.
Äidistään ja vuonna 1941 isästäänkin orvoksi jäänyt juutalainen Marie piileskeli koko sodan Berliinissä eri osoitteissa. Hermann Simon kirjoittaa Marien aina olleen vakuuttunut siitä, että hänen eloonjääntinsä oli silkka sattumien summa.
ÄÄNINAUHOISTA koostettua kirjaa lukiessa on todella pakko uskoa sattumiin. Siinä, miten uusia piiloja nälissään etsivälle parikymppiselle tytölle järjestyy aina lopulta jokin salainen nurkka tai loukko ja leipäpala tai keitontähde, ei näytä olevan mitään logiikkaa. Auttaja saattoi olla tuttu tai tuntematon, jehovalainen, katolilainen tai kommunisti, lääkäri, tuomari tai ammattirikollinen, remonttimies, perheenäiti, ilotyttö tai sirkustaiteilija.
Joku auttoi hyvyyttään, toinen säälistä. Useimmat toimivat olosuhteiden pakosta, ja järkyttävän monet käyttivät avuttoman tilannetta häikäilemättä hyväkseen. Kun autettava oli sievä nuori nainen, vastineeksi vaadittiin mm. "herkkää yhdessäoloa". Vapauttajat vaativat sodan loputtua hekin oman osansa raunioiksi pommitetun kaupungin "morsiamilta".
Hädänalaisen tilannetta eri tavoin hyväkseen käyttäviä löytyi kaikista kansankerroksista ja yhtä lailla ns. ystävistä kuin vihollisista. Jalowiczin muistelmat todistavat, että elinolojen totaalisti romahtaessa ihmiset toimivat vain omaa etuaan ajaen, oman selviytymisensä varmentaakseen. Samaahan sanovat monet Auschwitzista pelastuneet.
Mutta vuosien piileskely ja ns. laittomana selviytyminen näyttää vaatineen sattumien lisäksi myös tietynlaisia luonteenpiirteitä.
Marie Jalowicz on kekseliäs, itsetietoinen, estoton ja päättäväinen. Hän ei aikaile yrittää pakomielessä mitä tahansa keinoa, esimerkiksi naimakauppaa kiinalaisen ja bulgarialaisen vierastyöläisen kanssa.
Nuori ihminen on uhkarohkea ja seikkailunhaluinen. Työskennellessään sodan alkuaikoina pakkotyössä Siemensillä Marie on mukana sorvareiden sabotaasirenkaassa, ja iltakävelyillään, kun sellaisia vielä saattoi tehdä, hän pilailee poliisien kustannuksella juutalaislakeja siteeraamalla. Vielä myöhemminkin hän monta kertaa antautuu tekemisiin natsimielisten kanssa suorastaan röyhkeästi, monesti toki myös pakon edessä.
MARIE JALOWICZIN tarina on mielenkiintoinen ja etelee johdonmukaisesti, mutta varsinkin kirjan keskivaiheilla ihmisiä ja paikkoja on niin runsaasti ja vaihtuvasti, että niistä on välistä vaikea pitää lukua. Materiaalin runsaus on selvästikin ollut toimittamisessa iso haaste. Kirjan alku- ja loppupuoli onnistuvat tässä suhteessa parhaiten, ja vapautuksesta ja sitä seuranneesta ajasta tuhotussa Berliinissä olisi mieluusti lukenut enemmänkin.
Kirjallisuudessa on runsaasti keskitysleirikuvauksia. Jalowiczin tarina on tärkeä keskittyessään kuvaamaan kaikille yhä ahtaammaksi käyvää elämää sodanaikaisessa Saksassa ja Berliinissä kuljetuksia piilottelevan juutalaisnaisen näkökulmasta. En yhtään ihmettele kirjan Saksassa saamaa huomiota.
Tarinasta tekee omanlaisensa myös sen suorapuheisuus. Kertoja ei kaihtele näyttää niin itsestään kuin ympärillään olevista myös - ja erityisesti - heikkouksia, ja usein se tapahtuu hämmästyttävän karkein sanakääntein.
Nuori Marie ei ole nöyrä, alistunut uhri vaan taustastaan ja ominaisuuksistaan ylpeä, teräväkielinen taistelija, jolle viholliset ovat usein vastenmielisiä, alkukantaisia hyypiöitä ja natsiakkoja ja suojelijatkin erinäisten ulkonäkö- ja luonneongelmien leimaamia.
Lukijana tulee miettineeksi, missä määrin karkeat arvioinnit kuuluvat vainotun nuoren naisen itsesuojeluun. Siitä, miten nuoruudenkokemukset näkyivät Marie Jalowiczin myöhemmässä elämässä, Hermann Simon antaa jälkisanoissaan muutamia kiinnostavia esimerkkejä.
"Kirottuun Saksaan" ja torsoksi runneltuun Berliiniin jäämiselleen Marie esitti jo 24-vuotiaana yksityiskohtaiset perustelut kirjeessään Jerusalemissa asuvalle koulutoverilleen. Minuun teki erityisen vaikutuksen hänen perustelujensa johdanto:
Olen muuttanut pois Hitlerin Saksasta Goethen ja Johann Sebastian Bachin maahan ja siinä maassa viihdyn oikein hyvin."
Viiden vuoden kuurupiilo sodan ajan Berliinissä
Nuoren juutalaisnaisen uskomaton selviytymistarina
Marie Jalowicz Simon: Sitten juoksin pakoon. Juutalaistytön selviytymistarina 1940-1945 (Untergetaucht - Eine junge Frau überlebt in Berlin 1940-1945, 2014). Toim. Irene Stratenwerth ja Hermann Simon. Suom. Otto Lappalainen. Gummerus 2015. 403 s.
Äitini ei tosiaankaan kertonut koskaan ennen vuotta 1997 dramaattista tarinaa eloonjäämisestään, aina välillä hän mainitsi jotain perhepiirissä, joskaan ei ikinä yhtenäisenä kertomuksena, ja oikeastaan aina hän mainitsi siitä odottamattomasti.Näin kirjoittaa Hermann Simon äidistään Marie Jalowicz Simonista (1922-1998) kirjan Sitten juoksin pakoon jälkisanoissa. Berliinin Humboldt-yliopiston antiikin kirjallisuuden ja kulttuurin professorina toiminut äiti suostui kertomaan koko sodanaikaisen tarinansa ääninauhoille vasta juuri ennen kuolemaansa. Nauhoja kertyi yhteensä 77.
Äidistään ja vuonna 1941 isästäänkin orvoksi jäänyt juutalainen Marie piileskeli koko sodan Berliinissä eri osoitteissa. Hermann Simon kirjoittaa Marien aina olleen vakuuttunut siitä, että hänen eloonjääntinsä oli silkka sattumien summa.
ÄÄNINAUHOISTA koostettua kirjaa lukiessa on todella pakko uskoa sattumiin. Siinä, miten uusia piiloja nälissään etsivälle parikymppiselle tytölle järjestyy aina lopulta jokin salainen nurkka tai loukko ja leipäpala tai keitontähde, ei näytä olevan mitään logiikkaa. Auttaja saattoi olla tuttu tai tuntematon, jehovalainen, katolilainen tai kommunisti, lääkäri, tuomari tai ammattirikollinen, remonttimies, perheenäiti, ilotyttö tai sirkustaiteilija.
Joku auttoi hyvyyttään, toinen säälistä. Useimmat toimivat olosuhteiden pakosta, ja järkyttävän monet käyttivät avuttoman tilannetta häikäilemättä hyväkseen. Kun autettava oli sievä nuori nainen, vastineeksi vaadittiin mm. "herkkää yhdessäoloa". Vapauttajat vaativat sodan loputtua hekin oman osansa raunioiksi pommitetun kaupungin "morsiamilta".
Hädänalaisen tilannetta eri tavoin hyväkseen käyttäviä löytyi kaikista kansankerroksista ja yhtä lailla ns. ystävistä kuin vihollisista. Jalowiczin muistelmat todistavat, että elinolojen totaalisti romahtaessa ihmiset toimivat vain omaa etuaan ajaen, oman selviytymisensä varmentaakseen. Samaahan sanovat monet Auschwitzista pelastuneet.
Mutta vuosien piileskely ja ns. laittomana selviytyminen näyttää vaatineen sattumien lisäksi myös tietynlaisia luonteenpiirteitä.
Marie Jalowicz on kekseliäs, itsetietoinen, estoton ja päättäväinen. Hän ei aikaile yrittää pakomielessä mitä tahansa keinoa, esimerkiksi naimakauppaa kiinalaisen ja bulgarialaisen vierastyöläisen kanssa.
Nuori ihminen on uhkarohkea ja seikkailunhaluinen. Työskennellessään sodan alkuaikoina pakkotyössä Siemensillä Marie on mukana sorvareiden sabotaasirenkaassa, ja iltakävelyillään, kun sellaisia vielä saattoi tehdä, hän pilailee poliisien kustannuksella juutalaislakeja siteeraamalla. Vielä myöhemminkin hän monta kertaa antautuu tekemisiin natsimielisten kanssa suorastaan röyhkeästi, monesti toki myös pakon edessä.
MARIE JALOWICZIN tarina on mielenkiintoinen ja etelee johdonmukaisesti, mutta varsinkin kirjan keskivaiheilla ihmisiä ja paikkoja on niin runsaasti ja vaihtuvasti, että niistä on välistä vaikea pitää lukua. Materiaalin runsaus on selvästikin ollut toimittamisessa iso haaste. Kirjan alku- ja loppupuoli onnistuvat tässä suhteessa parhaiten, ja vapautuksesta ja sitä seuranneesta ajasta tuhotussa Berliinissä olisi mieluusti lukenut enemmänkin.
Kirjallisuudessa on runsaasti keskitysleirikuvauksia. Jalowiczin tarina on tärkeä keskittyessään kuvaamaan kaikille yhä ahtaammaksi käyvää elämää sodanaikaisessa Saksassa ja Berliinissä kuljetuksia piilottelevan juutalaisnaisen näkökulmasta. En yhtään ihmettele kirjan Saksassa saamaa huomiota.
Tarinasta tekee omanlaisensa myös sen suorapuheisuus. Kertoja ei kaihtele näyttää niin itsestään kuin ympärillään olevista myös - ja erityisesti - heikkouksia, ja usein se tapahtuu hämmästyttävän karkein sanakääntein.
Nuori Marie ei ole nöyrä, alistunut uhri vaan taustastaan ja ominaisuuksistaan ylpeä, teräväkielinen taistelija, jolle viholliset ovat usein vastenmielisiä, alkukantaisia hyypiöitä ja natsiakkoja ja suojelijatkin erinäisten ulkonäkö- ja luonneongelmien leimaamia.
Lukijana tulee miettineeksi, missä määrin karkeat arvioinnit kuuluvat vainotun nuoren naisen itsesuojeluun. Siitä, miten nuoruudenkokemukset näkyivät Marie Jalowiczin myöhemmässä elämässä, Hermann Simon antaa jälkisanoissaan muutamia kiinnostavia esimerkkejä.
"Kirottuun Saksaan" ja torsoksi runneltuun Berliiniin jäämiselleen Marie esitti jo 24-vuotiaana yksityiskohtaiset perustelut kirjeessään Jerusalemissa asuvalle koulutoverilleen. Minuun teki erityisen vaikutuksen hänen perustelujensa johdanto:
Olen muuttanut pois Hitlerin Saksasta Goethen ja Johann Sebastian Bachin maahan ja siinä maassa viihdyn oikein hyvin."
Kommentit
Lähetä kommentti