Ia Genberg: Yksityiskohdat

Monta pientä elämää yhdessä ihmisessä

Ia Genberg: Yksityiskohdat (Detaljerna 2022). Suom. Jaana Nikula. Johnny Kniga, 2023. 159 s.

Hulluuden raja on 39 astetta, mutta jos kuumetta on hiukan vähemmän, sanotaan vaikka 38 astetta, päätyy notkelmaan jossa voin oikeastaan ihan hyvin viettää päiväni. Siinä kohdassa aseet lasketaan, suojamuurit sortuvat ja menneisyyden hahmot ilmaantuvat näkyviin näyttämättä kummituksilta.

Ruotsalaisen toimittajan ja kirjailijan Ia Genbergin (s. 1967) viime vuonna August-palkinnolla palkitussa pienessä romaanissa Yksityiskohdat kuumeinen kertoja muistelee muutamia nuoruudenaikaisia ihmissuhteitaan. Vaikka ne katkesivat hänen tahtomattaan, kertoja ei vaikuta katkeralta tai edes haikealta. Hän kertoo tapahtumista viileän objektiivisesti, kuin haluaisi lähestyä niitä nyt rehellisesti ja peittelemättä. 

TEOKSEN NELJÄ LUKUA on nimetty kohteiden nimien mukaan. Johanna ja chileläinen Alejandro ovat olleet kertojan rakastettuja, Niki, oikealta nimeltään Carolina, oli aikanaan hänen ystävänsä ja kämppiksensä, ja äidistään hän kertoo nimellä Birgitte.

Kolme ensin mainittua ovat aikanaan hylänneet kertojan yllättäen, raa'asti ja täysin kylmästi, äidistä hänet on erottanut kuolema. He kaikki ovat kuitenkin eri syistä jättäneet häneen lähtemättömän jäljen, ja paria heistä hän on yrittänyt heidän lähtönsä jälkeen tavoittaakin.

Kohteet ovat kyllä itsessäänkin kiinnostavia, mutta pian huomaan seuraavani erityisen tarkasti heidän suhtautumistaan kertojaan ja kertojan reagointia kohteluunsa. Miksi kertoja on niin mukautuva? Miksi hän antaa ohjailla itseään ja alistuu yksipuoliseen vallankäyttöön?

Pääosin romaanissa liikutaan 1990-luvun raisuissa tukholmalaisissa opiskelijapiireissä ja kertoja kulkee muiden matkassa kuin rekvisiittana. Kuusitoistavuotiaana kotoaan lähteneenä ja siitä asti itsensä elättäneenä hän ei osaa panna vastaan, kun määrätietoinen yläluokkainen rakastettu Johanna lahjoo ja alistaa häntä anteliaasti ja kultivoidusti, ja asuessaan varakkailta vanhemmiltaan rahaa lypsävän Nikin alivuokralaisena, hän sietää narsistisen ystävän kaoottista ja omavaltaista käyttäytymistä nöyrästi kuin palvelija.

Alejandroon kertoja rakastuu äkkiä ja sokeasti muiden varoituksista piittaamatta. Mies on ilmiselvä valehtelija ja huijari ja katoaakin heti tilaisuuden tullen - ja vastuun uhatessa? Silti kertoja hyväksyy kohtelunsa yhtä itsestään selvänä kuin vuodenaikojen vaihtelun. Vasta viimeisestä luvusta alan löytää syitä hänen passiivisuuteensa ja huomaan hänessä tietynlaista, kyseenalaistakin, aktivoitumista.

ÄIDIN TRAGEDIAA ERITTELEVÄ LUKU poikkeaa kolmesta muusta siinä, että äidin elämää ratkaisevasti leimannut tapahtuma on sattunut jo paljon ennen kertojan syntymää. Toisaalta äidistäänkin kertoja puhuu jotenkin viileästi ja miltei tunteettomasti. Romaanin rakennetta ja teemoja ajatellen se on kuitenkin täsmäratkaisu.

Romaanin luvut ovat kuin kirjallisia henkilökuvia. Romaaniksi ne sitoo näkyvimmin sama kertoja ja hänen Sally-niminen ikätoverinsa, joka tuntuu olevan ainut pysyvä ihmissuhde kertojan elämässä. Kertoja luonnehtii suhdettaan Sallyyn: 

Ystävyytemme alkuaikoina olimme miettineet, olisimmeko ehkä rakastavaisia, mutta se tunne oli pian häipynyt ja tilalle oli tullut jotakin paljon kestävämpää, vuosien mittainen keskustelu, joka jatkui jatkumistaan, se oli aitoa rakkautta vailla omistamista, kuin vahvistava liitto ennen jokaista uutta vaihetta meidän molempien elämässä. 

Rakkaus ja ystävyys jäävät romaanissa loppujen lopuksi kuitenkin sivuteemoiksi. Varsinaisesti "menneisyyden hahmojen" tehtävänä on toimia eräänlaisina peileinä, joista kertoja katsoo itseään. 

Jo Johannasta puhuessaan hän miettii: Eihän minuus mitään muuta olekaan - - kuin se mitä jää jäljelle muista, ja Birgitte-luvun alussa hän on jo varma asiasta: Elämme oman tarinamme puitteissa monta pienempää elämää muiden kanssa, ihmisten jotka tulevat ja menevät, rakastettujen, ystävien, vanhempien, lastemme.

Genberg pakottaa myös lukijan miettimään, minkälaisista suhteista, pienemmistä elämistä, hänen minuutensa koostuu. Jotkut suhteista voivat olla pelkkiä käväisyjä, toiset lähes ikuisia, mutta niiden merkitystä ei mitata ajassa.

GENBERG EI SELVÄSTIKÄÄN halua, että elämää tarkastellaan jonkinlaisena pakettina, tarinana, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Ehkä kokonaisuudesta pitäisikin kertoa antamalla vain ihmisten vaeltaa sattumanvaraisesti silmieni edessä. Ei ole mitään "alkua" eikä "loppua", ei varsinaista aikajärjestystäkään.

Kertojan kirjan alussa arkisiksi ja naiiveiksi kokemat yksityiskohdat alkavat vähitellen vaikuttaa hänestä merkityksellisiltä, ja ennen pitkää hän on sitä mieltä, että vain halu tarkkailla yksityiskohtia, päästää ne virtaamaan vapaasti silmien editse, saa hänet ymmärtämään toisia ja itseään.

Tätä käsitystään Ia Genberg toteuttaa myös kirjailijantyössään.

Yksityiskohdissa käsitellään muutenkin runsaasti kirjoittamista ja kirjallisuutta. Kirjoja luetaan, lainataan ja lahjoitetaan. Kertoja itse tähtää kirjailijaksi eikä ole ystäväpiirinsä ainoa kirjoittava ihminen. Välistä romaanin kielikuvatkin ovat kirjallisia: 

- - silmäparimme ovat kaksoispisteet, joista seuraa jotakin, täsmennys tai perustelu. Tai: -- hän jäi mieleen, kuin jokin minussa olisi pysyvästi kietoutunut kiinni häneen ja tuottanut uuden taivutusmuodon kaikille myöhemmille teonsanoilleni.

Yksityiskohdat ei ole vain älykäs, kaikin puolin harkittu ja viimeistelty romaani, vaan pidän myös sen melankolisista ja huvittuneista sävytyksistä, kertojan häiriintymättömästä tyyneydestä ja viisaasta vallitseviin oloihin tyytymisestä.

Nuorena ajattelin, että pitäisi matkustella enemmän, kauemmas, pitäisi viipyä vierailla mailla ja olla jatkuvasti liikkeellä, jotta ikään kuin eläisin toden teolla, mutta myöhemmin huomasin, että etsimäni oli täällä, se sisältyi kaikkeen mitä minulla oli ympärilläni, sisimmässäni, niissä pätkätöissä joista tuli varsinainen työni, arjen vaivoissa, niiden silmissä joita kohtaan, jos jään katsomaan tarkasti.

Ia Genberg. Kuva: Sara Mac Key / Johnny Kniga