Tessa Hadley: Vapaa rakkaus

 

Kotirouva ottaa hatkat 

Tessa Hadley: Vapaa rakkaus (Free Love, 2022). Suom. Marianna Kurtto. Gummerus, 2023. 318 s.

Kun aloittelin palkitun brittikirjailijan Tessa Hadleyn (s. 1956) ensimmäistä suomennettua romaania Vapaa rakkaus, olin pitkän aikaa ymmälläni. Miten tähän pitäisi suhtautua? Romaanihan on kuin 1950-luvun amerikkalaista melodraamaa, vaikka eletään vuotta 1967 lontoolaisella esikaupunkialueella.

Nelikymppinen kotirouva Phyllis Fischer ja hänen ulkoministeriössä työskentelevä miehensä Roger valmistautuvat vastaanottamaan vieraakseen isännän ystävien pojan,  parikymppisen Nicholas Knightin, kun erityisesti tämän äiti Jean on toivonut vierailua. Pariskunnan omista lapsista illallisille osallistuu vain viisitoistavuotias Colette. Yhdeksänvuotias Hugh on jo vetäytynyt omaan huoneeseensa.

Vieras ja vierailu eivät kuitenkaan ole ihan sitä, mitä isäntäväki kuvitteli. Oluelta ja tupakalta tuoksahtava, suttuinen nuorimies kyseenalaistaa röyhkeästi pariskunnan porvarillisen elämäntavan, ja kun Nicky ja Phyllis päätyvät naapurin pimeässä puutarhassa tapahtuvan farssimaisen kohtauksen päätteeksi kiihkeään suudelmaan, kotirouvan tuleva elämä on sillä sinetöity.

Tämä mies on rakastajani, hän [Phyllis] ajatteli päättäväisesti. - - Kun hän oli kertonut itselleen jonkin tarinan, siitä tuli muuttumaton, eikä mikään järkeily tai vastakkainen todistusaineisto voisi sitä horjuttaa.

TESSA HADLEYN luomaan maailmaan suostuminen vaati minulta tietynlaista lukutapaa. Aloin viihtyä vasta, kun en yrittänytkään heittäytyä tarinan vietäväksi vaan otin tarkkailijan roolin: mitä oikein tapahtuu, miten se on kerrottu ja miksi sillä tavalla?

Silloin esimerkiksi hullunkurinen iltamyöhäinen haahuilu naapurin tontilla kadonneen sandaalin perässä avautui tekolampineen ja nymfipatsaineen hulvattomaksi satiiriksi, ja samanlaisella otteella kirjailija kertoi myös päähenkilönsä uudesta tilanteesta: Jos Nicky ei huoli minua, minä kuolen, hän ajatteli, vaikka samaan aikaan tiesi, ettei hän oikeasti kuolisi vaan menisi kotiin ja laittaisi juustomakaronin uuniin. Ja se olisi vielä kuolemaakin pahempi.

Kun Phyllis hankkiutuu itseään puolta nuoremman Nickyn rakastajattareksi rähjäiseen, monikulttuuriseen Ladbroke Groveen, alan ymmärtää, miksi kirjailija jo romaaninsa alussa kuvaa niin silmiinpistävän seikkaperäisesti miljöitä, interiöörejä ja henkilöidensä ulkonäköä ja pukeutumista. Juuri niissä tulevat hyvin näkyville henkilöiden ja heidän elinolojensa valtava ero ja maassa meneillään oleva sosiaalinen murros.

Sillä muutoksestahan tässä romaanissa on kyse, yhteiskunnassa, sukupolvien välillä ja ihmisten, erityisesti naisten, elämässä tapahtuvasta suuresta mullistuksesta.

Nickyn liikkeet olivat niin rentoja ja luonnollisia, ne herjasivat kaikkia Fischereiden elämää ohjaavia käytäntöjä, ja Phyllis tunsi näkevänsä perheensä rajoittuneisuuden ja muodollisuuden vieraansa silmin. Nicky tumppasi tupakkansa suoraan keskelle terriinisiivuaan. Phyllis ei ollut tiennyt, että nuorissa on tällaista voimaa, jolla iskeä keski-ikäisen ihmisen elämä säpäleiksi.

ROMAANIN KESKUSTELUISSA sivutaan välillä myös politiikkaa ja mm. Vietnamin sotaa ja Pariisin vuoden 1968 opiskelijamellakoita, mutta pääosin Hadley keskittyy kuvaamaan perhesuhteissa ja perheenjäsenissä tapahtuvia muutoksia.

Kun Phyllis yllättäen jättää miehensä ja lapsensa ja muuttaa hänelle aiemmin täysin vieraaseen ympäristöön, tilanne vaatii kaikilta perheenjäseniltä uudenlaista orientoitumista, ja kun Phyllis ihmeekseen ja omilla teillään kulkevan Nickyn harmiksi tulee vielä raskaaksi, sukukin puuttuu asioihin.

Mutta päinvastoin kuin odottaisi, tilanne ei johda katastrofiin. Petollinen perheenäiti ei joudu katumaan eikä saa rangaistusta. Tessa Hadleyn henkilöt selviytyvät perhettä kohdanneesta järistyksestä ilman erityisiä vaurioita, ja juuri siinä piilee romaanin raikkaus.

Phyllis sopeutuu varsin vaivatta varattomuuteensa ja yksihuoltajuuteensa vapaamielisen naapuruston turvin, hyväntahtoinen ja ymmärtäväinen Roger alkaa tapailla nuoruudenrakastettuaan Jeania, ja kapinoiva teini Colette seuraa ennen pitkää äitinsä jalanjälkiä. Ahtaan ja muodollisen elämäntavan hellittäessä kaikki kolme tuntevat itsensä jopa onnellisiksi. Vain sisäoppilaitokseen lähetetty Hugh vaikuttaa jäävän vanhan järjestelmän jäänteeksi.

KEPEÄÄ JA EPÄREALISTISTA? Ehkä, mutta sellaisena tahallista ja mukavasti yllättävää. Tessa Hadley ei ilmeisesti haluakaan olla tiukka realisti ja tosikko. Tuntuu, kuin hän tahtoisi heittäytyä yhtä tyhmänrohkeasti tavoittelemaan omaa ääntään kuin hänen sankarittarensa kahlitsematonta elämää. Eräs toinen romaanin henkilöistä taitaa hänkin olla kirjailijan asialla, kun sanoo: - - liioittelun avulla pääsee yleensä lähimmäs ihmisen todellisia tunteita.

On lukijan valinta, kelluuko pintatasolla vai yrittääkö sukeltaa tarjolla olevaan tekstiin pintaa syvemmälle. Vaikka kirjailija ei avoimesti kritisoi ikivanhoja hierarkioita ja käytänteitä, esimerkiksi englantilainen koulujärjestelmä saa kyllä romaanissa kyytiä, ja mustan työväenluokan naisen, sairaanhoitajaksi opiskelevan Barbara Jonesin suulla Hadley ruotii varsin kipakasti mm. maahanmuuttajien asemaa.

Samalla lukijaa kuitenkin haastetaan tarkkailemaan myös romaanin kirjallisia koukkuja.

Hadley itse on maininnut tarinansa juonelliseksi taustatekstiksi ranskalaisen Jean Racinen (1639-1699) viisinäytöksisen tragedian Faidra. Tietysti se esiintyy Vapaassa rakkaudessa hadleylaisittain muunneltuna, mutta siinä määrin ovelan käänteen "laina" romaanin juoneen aiheuttaa, että sen ilmaannuttua alun illalliskeskusteluja on pakko miettiä uudesta kulmasta.

Loppujen lopuksi viehätyin Vapaassa rakkaudessa eniten sen moralisoimattomuudesta, rönsyävästä kielestä ja (nimiä myöten) kaiken kuorruttavasta ironiasta. Tessa Hadley näyttää, että sosiaalisia epäkohtia voi käsitellä pidäkkeittä ja huumorilla ja silti ne säilyttävät vakavuutensa.

Tessa Hadley. Kuva: Sophie Davidson