Jussi Hyvärinen: Olduvain rotko

 

Näkyjä maailman synnystä hamaan loppuun saakka

Jussi Hyvärinen: Olduvain rotko. Kulttuurivihkot 2022. 66 s.

Hitaasti maa liikkuu, parahtelee ja ulvoo, / hitaasti ryömivät kivet, kierivät luut esiin, / hitaasti kaivautuvat esi-isät huokaavasta paahtuneesta maasta, / hitaasti syntyvät kuolleista elämään ja katsovat sinua silmiin.

Joensuulaisen runoilijan ja kirjastonhoitajan Jussi Hyvärisen (s. 1973) toinen runokokoelma Olduvain rotko lähtee liikkeelle jyrkkäseinämäisestä laaksosta, joka sijaitsee Itä-Afrikan hautavajoamassa Tansaniassa. Olduvain rotko on merkittävä esihistoriallinen kaivauskohde, ja sitä pidetään ihmiskunnan alkukotina.

Osip Mandelštamista väitelleen Hyvärisen mukaan runojen taustalta löytyy venäläisten modernistien koulukunta, akmeistit, ja sen piirissä vaikuttanut adamismi. Adamistit halusivat kuvata maailmaa Aadamin silmin, tuoreena ja vastasyntyneenä, ja samaa tavoittelee onnistuneesti myös Jussi Hyvärinen.

KOKOELMAN ENSIMMÄINEN OSASTO on omistettu Aadamille ja toinen Eevalle. Sen jälkeen jatketaan Kainin ja Aabelin tarinalla, istutaan nuotiolla yhdessä Aabrahamin, Caesarin ja Aristoteleen kanssa, ja matka jatkuu...

Myyttisten ja historiallisten henkilöiden seurasta runot lähtevät omille teilleen sekä ajallisesti että paikallisesti. Näyt laajenevat yleiskuviksi tai tarkentuvat yksityiskohdiksi kevyesti ja pakottomasti.

Huomattavan usein liike on myös pystysuora. Jo avausrunossa maata lähestytään ylhäältä käsin, avaruudesta, ja seuraavassa päädytään maapallon rautaiseen ytimeen saakka. Liike voi olla myös päinvastainen tai kulkea ylös ja alas kuin väki tikapuita hamaan viidenteen ja kuudenteen taivaaseen.

Runojen aineistoa ovat ennen kaikkea arkeologia, myytit ja uskonnot. Antiikin mytologian ja Raamatun kertomusten ohella kirjailija hyödyntää myös suomalaista kansanrunoutta. Kun isä syö poikansa, mieleen ei tule vain Kronos vaan myös Antero Vipunen, ja käpyrauhasta, unen tuojaa, ylistetään Kantelettaren säkeitä lainaten.

Muutenkin Olduvain rotko sisältää runsaasti kulttuurisia viitteitä ja on mm. sen vuoksi valloittavaa löytöretkeilyä. Runoissa voi törmätä vaikkapa Hieronymos Boschiin ja Maija Poppaseen, Beethoveniin ja  Beatlesiin, Uuno Kailaaseen ja Kolmeen pieneen porsaaseen. 

Korkea ja matala, juhlava ja arkinen sekoittuvat nautittavasti, ja henkilökohtainen ja yleinen kulkevat eteenpäin toisiaan tukien.

HYVÄRISEN RUNOISSA MAAILMA on hankala paikka elää, mutta yrittää täytyy.

Pojat kasvatetaan nielemään itkunsa, hautomaan kostoa, tekemään miehen töitä ja hallitsemaan. Jos nuoruus onkin vielä uhoa: me olemme kauniit miehet ontot miehet uljaat / miehet tyhmät tyhjät miehet me olemme / --  / kuulapäät geelitukat pilottitakit - - , aikuisuus on jo harmaata toistoa ja vanhuus surkeaa avuttomuutta.

Tyttöys voi vaikuttaa aluksi huolettomalta, mutta loppunsa on silläkin. Nuori morsian haikailee jotain, mitä ylkä ei vakuutteluistaan huolimatta pysty hänelle tarjoamaan, ja arjen uuvuttama äiti ja vaimo on kuin nykyversio Willendorfin Venuksesta: kivisynty, kivimieli / kiven hioma kiviposki, kivirinta, kivipakara - -.

Runojen mies- ja naisroolit ovat ehkä itsessään tavanomaisia, mutta Hyvärisen osuva ja tarkka kieli loihtii kohteistaan niin eläviä ja satuttavia, että niihin pysähtyy kuin uuden äärelle. Sama pätee kokoelman muidenkin teemojen käsittelyyn.

Pian väkevien maailmansyntyrunojen oheen ja jälkeen näkyville alkavat tunkea tuhon merkit: siirtomaiden riisto, kaupungistuminen, sodat, teknologian ja rahan voittokulku, väestöräjähdys, saasteet, nälänhätä, ydinuhka, ilmastokatastrofi... 

Ymmällä ja hädissään oleva ihminen hapuilee avukseen Jahvea ja Kiesusta ja yrittää löytää ympäriltään jumalansa kasvot. Jumalaa on kuitenkin vaikea nähdä,  ja Missä olet? -huutoon vastaa vain monimielinen kaiku: olet,

kun nostan rautauunista / parkuvan lapsen / joka savilintuja muovailee / keskellä liljain ja ruusujen, // ja kallion kystassa säteilevät / tuhat vuotta omenan perkeet / Olduvain rotkossa, / ilman viiletessä.

OLDUVAIN ROTKO PUHUTTELEE erityisesti vaikuttavalla kielellään ja kuvastollaan, mutta kiinnitin huomiota myös runojen typografiaan ja  kuunneltavuuteen eli tarjolla oleviin näkö- ja kuuloaistimuksiin.

Väljä asettelu antaa tilaa viipyilylle, kuulostelulle, aavistelulle ja arvailulle. Usein säkeet laskeutuvat alaspäin kuin portaat, mutta esimerkiksi jumalan saarnatessa ne kiemurtelevat kuin käärme.

Välillä innostuin lukemaan runoja myös ääneen niiden taitavan rytmin ja sanoilla ja äänteillä leikittelyn vuoksi. Kokeilkaapa vaikka, miltä tuntuu suussa äännellä ja hapuilla sanoja yhdessä Aadamin kanssa: Adam Adam A-dam A-damm -- Mamma! Mamma! Da da mamma mamma abba! 

Kokoelman tumma, sakea pohjavire kirkastuu ja kevenee kummasti, kun antaa itselleen välillä luvan myös makustella lukemaaansa.

Jussi Hyvärinen. Kuva: Kulttuurivihkot