Minna Maijala: Katri Vala - Kulkuri & näkijä


Minna Maijalan elämäkerta Katri Valasta etsii ihmistä myytin takaa 


Minna Maijala: Katri Vala - Kulkuri & näkijä. Otava 2021. 414 s.


Kun aloittelee Minna Maijalan kirjailijaelämäkertaa Katri Valasta (oik. Karin Wadenström, sittemmin Heikel, 1901-1944), ei voi aavistaa, kuinka ajankohtaisiksi viime vuosisadan alkupuoliskolla eläneen runoilijan ajatukset ja lyriikka käyvät teoksen loppua kohden.

Katri Valan henkilöhistoriassa vastoinkäymiset seuraavat toisiaan, mutta suurinta ahdistusta hänelle tuntuu tuottaneen toisen maailmansodan syttyminen. Kun runoilija parahtaa Äidit-runonsa alussa: Tuskallista on olla äiti / tässä maailmassa, ollaan kaukana siitä 1920-luvun nuorten kirjailijoiden elämisen hurmasta ja eksotiikkaan ja fantasiaan suuntautumisesta, joilla Vala aloitti lyyrikonuransa. 

Minna Maijalan monipuolinen ja vaikuttava elämäkertateos rakentuu paljolti Valan saamien kirjeiden, hänen ystäviensä ja tuttaviensa muistelujen ja Erkki-veljen sisarestaan kirjoittaman, keskeneräiseksi jääneen käsikirjoituksen varaan. Vaikka Valan omia kirjeitä on säilynyt vähän, kirjasta saa hyvin elävän ja uskottavalta tuntuvan kuvan rohkeasta, omaperäisestä ja itsenäisyyttään vaalivasta runoilijasta.


TEOKSEN OTSIKOSSA mainittu kulkurius alkoi jo Valan lapsuudessa. Perheen muuttaessa Muoniosta Porvooseen tyttö oli vasta reilun vuoden ikäinen, ja kohta matkattiin jo Ilomantsiin, metsänhoitaja-isän uuteen työpaikkaan. Kun Karinille läheinen isä sairastui ja kuoli mielisairaalassa 1911, palattiin taas Porvooseen, mutta äidin rauhattomuus ja taloudellinen osaamattomuus aiheuttivat sen, että Porvoossakin vaihdettiin asuntoa tiheään tahtiin.

Erkki ja Karin, ystävilleen ja läheisilleen Kati, joutuivat jo varhain järjestämään elämänsä siten, että pystyivät huolehtimaan äidistä ja perheen kuopuksesta Niilosta. Parikymppisen Katri Valan hakeutuminen seminaariin ja opettajaksi oli paljolti taloudellisen pakon sanelema ratkaisu, mutta elämäkerta osoittaa, että kirjailijuuden kannalta valinnassa oli myös hyvät puolensa. Lomat ja syrjäiset opettajanpaikat tarjosivat työrauhaa ja luontoelämyksiä, molemmat runoilijalle tärkeitä ympäristötekijöitä.

Kodinperintönä saatu kiinnostus lukemiseen ja kirjoittamiseen oli vahvasti mukana Erkki ja Katri Valan tulevaisuudensuunnitelmissa. Maijala kuljettaa Valan lyriikan kehitystä ja runoilijan elämänvaiheita taitavasti rinnakkain ja havainnollistaa sanomaansa tarkoin valituin runonäyttein. Ihminen ja runoilija Katri Vala astuvat esiin tasavahvoina ja toisiaan täydentäen, ja Erkki Valan rooli sisaren elämässä tulee sekin hyvin näkyviin Maijalan teoksessa.


RATKAISEVA MERKITYS Katri Valan runoilijantien alkuvaiheessa oli Nuoren Voiman Liitolla (NVL) ja Nuori Voima -lehdellä. Niiden piiristä Vala löysi samanhenkisiä ystäviä ja kannustajia, vaikka hänen moderni muotokielensä, vapaa runomitta, aiheutti perinteisempää lyriikkaa kirjoittavissa myös vastustusta.

Pohtiessaan Katri Valan uuden runotyylin mahdollisia malleja Maijala nostaa esiin kaksikielisen Ultra-lehden vaatimukset vanhan, ummehtuneen kirjallisuuden tuulettamisesta. Tunnetuksi on tullut ekspressionismia kuuluttaneen Elmer Diktoniuksen (1896-1961) puuskahdus: Ikkunat auki Eurooppaan päin! Runoilijoista merkittävin oli kuitenkin - Valan omankin todistuksen mukaan - Edith Södergran (1892-1923).

Olavi Paavolaisen (1903-1964) "invaasio" Katri Valan elämään oli käänteentekevä mutta ei mutkaton. Vaikka Valaa kiinnosti kovasti yhteys samanhenkisiin runoilijoihin, ja niitähän Paavolaiseen tutustuminen tarjosi, hän halusi päättää itse kehityksestään, ja varsinkin Erkki Vala suhtautui Paavolaiseen varauksellisesti.

Paavolainen otti kuitenkin heti päämääräkseen "kultivoida" löytönsä, tehdä hänestä pääkaupunkikelpoisen ja ohjata hänen lyriikkaansa radikaalien virtausten ja kirjallisen kapinan suuntaan. Aluksi nuori lupaus taipuikin monesti hänen ohjeistukseensa, mutta alkoi vähitellen tuntea vierautta Paavolaisen tarjoamia snobistisia rientoja kohtaan.

Maijalan kirjassa on runsaasti värikkäitä esimerkkejä sittemmin tulenkantajiksi nimetyn ja Paavolaisen ympärille löyhästi ryhmittyneen nuoren runoilijapiirin mahtipontisista julistuksista, sekavista ihmissuhdekuvioista, ristiriidoista ja keskinäisestä kilpailusta.

Ja tietysti myös juhlista! Tunnetuin niistä on Paavolaisen huvilalla Kivennavalla järjestetyt itämaiset naamiaiset haaremeineen ja naisenryöstöineen. Kaikuja tilaisuudesta on luettavissa Valan väkevän eroottisesta Etiooppialaisesta fantasiasta, yhdestä Maijalan kirjaansa nostamista avainrunoista. 

Paavolaisen lähipiiristä nousevat kirjassa esiin mm. Elina Vaara, Lauri Viljanen, Yrjö Jylhä ja Mika Waltari. Heidän toiminnastaan ja vaikutteistaan Maijalan teos tarjoaa monia kiinnostavia, raivostuttavia ja huvittaviakin välähdyksiä, itsevaltaisesta ja -rakkaasta Paavolaisesta toki runsaimmin ja paljastavimmin.


POLIITTISEN ILMAPIIRIN alkaessa vuosikymmenen lopulla ja uuden vaihtuessa kiristyä jakolinjat syvenivät myös kirjallisella rintamalla. Keuhkotuberkuloosiin sairastunut Katri Vala seurasi tapahtumia ulkoisesti sivussa mutta ajan hengestä huolestuneena. Kun henkisen vapauden tilalle peräänkuulutettiin ääri-isänmaallisia arvoja ja taistelua "kommunismia" vastaan, Valan sisarukset kavahtivat.

Erkki Vala syrjäytettiin Tulenkantajat-lehden toimituksesta, ja sisar kirjoitti hänelle parantolasta sarkastisesti: Olihan selvää, että lopulta sinut leimattaisiin kommunistiksi, sillähän meillä koetetaan tukahduttaa jokainen vapaa ajatus. Mutta kuka sinun käskikään juoksennella punaisissa housuissa suomalaisten härkien keskellä, puskevathan ne. Minusta on paljon viisaampaa katsella syrjästä niitten märehtimistä.

Lyriikassaan Katri Vala ei kuitenkaan jättäytynyt syrjästäkatsojaksi.

Kivennavan nuorten runoilijoiden romanttinen hurmos oli historiaa - ja myyttiä -, kun avioliiton epävakaan Armas Heikelin kanssa solminut, ensimmäisen lapsensa menettänyt ja toistaan hoivaava tuberkuloottinen runoilija julkaisi kokoelmansa Paluu (1934). Ilmaisu oli nyt minimalistisempaa, mutta eetos oli entinen, kuten kuuluisa Pajupilli-runo todistaa: - - Olen virran partaalla paju / jonka lävitse tuulet puhaltavat, / josta maailman kapinallinen henki / taittaa yksinkertaisen pillin / soittaakseen sävelmän, / jossa on myrskyä, tuskaa, rakkautta / ja hiukan aamunsarastusta. 

Kotitaustaltaan porvarillinen Vala koettiin kuitenkin epäilyttäväksi myös vasemmiston keskuudessa. Runoilija sai kokea olevansa proletariaatin lipunkantajaksi liian individuaali ja liian tunteellinen. Kun jo sairauden vuoksi itsensä ulkopuoliseksi tunteva runoilija ei kelvannut oikealle eikä vasemmalle, ei ihme, että kirjoittaminenkin tuntui takkuavan:

- - olen tarmoton ja tyhjä, elämä kauhistuttaa. Tahtoisin unohtaa kaiken pahan, mitä maailmassa on, en kestä tietämistä kaikesta rikoksesta ja tuskasta, joka raatelee maapallon elämää. Jospa minä en olisi koskaan tullut 'näkeväksi'. - Ja neljä vuotta myöhemmin alkoi toinen maailmansota!


KATRI VALAN ELÄMÄÄN kasaantui niin paljon vaikeuksia, menetyksiä ja murhetta, että on hankala ymmärtää, miten hän selvisi niistä, ennen kuin tuberkuloosi nujersi hänet lopullisesti. Yksi sinnittelemään pakottanut seikka oli varmasti äitiys.

Valan viides runokokoelma, sodan keskellä 1942 ilmestynyt Pesäpuu palaa, on suppea mutta traagisuudessaan vaikuttava. Jonkinlaista toivoa ja valoa kokoelman lohduttomaan perustunnelmaan tulee sen lapsia kuvaavista runoista. Maijala kirjoittaa: Aivan kuten pasifistisessa ajattelussaan, Valalle lapset kuvastavat runoissakin viattomuutta ja parempaa tulevaisuutta, jota on pyrittävä suojelemaan silloinkin, kun itseään ei enää voi pelastaa.

Minna Maijalan vaikuttavaan Vala-elämäkertaan kannattaa tarttua muidenkin kuin Katri Valasta ennestään kiinnostuneiden. Luovan ihmisen ja aikansa toisinajattelijan elämäntarinan ja elämäntyön ohessa teos tarjoaa mielenkiintoisia ja järkyttäviäkin katsauksia ajan yhteiskunnallisiin ja aatteellisiin ilmiöihin ja kulttuurielämän intrigeihin.

Katri Valan henkilökuvasta välittyvä suru ja hätä ihmisyyden puolesta koskettaa ja liikuttaa. Mieleen nousevat väkisin kuvat myös tämän päivän sotatantereilta ja ihmisyysrikkomuksista, kun Minna Maijala miettii, mitä toukokuussa 1944 kuollut "näkijä" olisi mahtanut ajatella Lapin sodan tuhoista rakkaassa Muoniossaan. Näettekö? Joko uskotte?

Maijala jatkaa: Ehkä hän olisi kirjoittanut - - maaäidin surusta ja tuskaisesta valituksesta, joka kaikui 1940-luvulla koko Euroopan tuhoutuneiden sotatantereiden  yli kansallisuuteen ja kieleen katsomatta. Niinpä. 

On aika ottaa Katri Vala taas kerran uuslukuun kirjahyllystään. 

Minna Maijala. Kuva: Sampo Korhonen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Delia Owens: Suon villi laulu

Meri Valkama: Sinun, Margot

Pirkko Saisio: Passio