Tracy Chevalier: Uusi poika

 


Othello koulupoikana 1970-luvun Washingtonissa



Tracy Chevalier: Uusi poika (New Boy 2017). Suom. Natasha Vilokkinen.  Johnny Kniga 2021. 214 s.


Suomennokset Shakeaspearen kahdeksan näytelmän uustulkinnoista ovat edenneet yhtä vailla viimeiseen. Juuri ilmestynyt Uusi poika on yhdysvaltalaisen, nykyään Britanniassa asuvan Tracy Chevalierin (s. 1962) Washingtoniin sijoittuva nykyversio Othellosta. Suomentamatta on vielä yhdysvaltalaisen Gillian Flynnin Hamlet-tulkinta.

Kuuluisa kirjailijakaarti on pitänyt huolen siitä, että Shakespeare-sarjan uusia teoksia on odottanut kiinnostuneena, eikä pettyä tarvitse tälläkään kerralla. Tracy Chevalierin kansainvälinen ura avautui romaanilla Tyttö ja helmikorvakoru (suom. 2001), ja pian se nähtiin Peter Webberin ohjaamana menestyselokuvana (2003). Sittemmin Chevalierilta on suomennettu ainakin romaanit Pudonneet enkelit (suom. 2003) ja Neito ja yksisarvinen  (suom. 2005).

Se, että Uuden pojan tapahtumaympäristöksi on valikoitunut Washington ja koulumaailma, on ymmärrettävää, kun tietää Chevalierin syntyneen ja eläneen lapsuutensa juuri Washingtonissa. Mutta Othellon tapahtumien siirtäminen 1500-luvun aikuisten maailmasta 1970-luvulle ja 11-vuotiaiden kuudesluokkalaisten elämänpiiriin on jo haastavampi juttu.

Kieltämättä aluksi vieroksuin tapahtumien nopeaa, yhteen koulupäivään mahdutettua kulkua. Kun kuitenkin muistaa, että myös Shakespearella asetelmat vaihtuvat usein epärealistisen nopeasti, Uuden pojan viisinäytöksinen tarina alkaa vaikuttaa varsin osuvalta Shakespeare-paralleelilta.


OSEI KOKOTE on ghanalaisen diplomaatin poika, joka on jälleen kerran aloittamassa ensimmäistä päiväänsä uudessa koulussa. Koulun kaikki muut oppilaat ovat valkoisia, ja Osei, joka haluaa kutsuttavan itseään O:ksi, erottuu joukosta myös korrektin vaatetuksensa ja huolellisen ääntämyksensä vuoksi. Onnekseen hän saa opastajakseen mukavalta vaikuttavan tytön, Daniela Benedettin eli Deen, ja kerää pian arvostusta myös välituntipelissä.

Osein ja koulun suosikkitytön Deen nopea ihastuminen ja mustan pojan onnistuminen pallopelissä ovat kuitenkin liikaa pihan häikäilemättömälle kingille ja koulukiusaajalle Ianille, ja kade ja ärsyyntynyt poika alkaa kehitellä suunnitelmaa Osein nujertamiseksi. Othellossa tragedia kehkeytyy kadonneesta nenäliinasta; Uudessa pojassa kadoksiin joutuu vaaleanpunainen mansikkapenaali.

Othellon tapaan myös Uuden pojan teemoja ovat mustasukkaisuus ja petturuus. Alakouluikäisten ihastumiset ovat kuitenkin sen verran kevyitä ja ailahtelevia, että suurta draamaa niiden tiimoille on vaikea kuvitella. Chevalierin tarinassa pääpaino onkin kiusaamisessa ja rasismissa.

Paristasadasta sivumäärästään huolimatta romaani ehtii esitellä hyvin kiusaajan taustan ja motiivit ja nostaa näkyville kiusaamisen yleisiä mekanismeja. Koulukiusaajan muotokuva on pelottava ja valitettavan tunnistettava.

Osein henkilökuva ei ole yhtä suoraviivainen. Chevalier erittelee hienosti mustan pojan tuntoja, kun hän jälleen kerran on erilaisuutensa vuoksi kaikkien silmätikkuna. Hän seisoi pihalla ja seurasi, kuinka siniset silmät kääntyivät katsomaan häntä, kuinka keskustelut lopahtivat, kuinka ilma oheni ja kaikki keskittyi armotta häneen.

Osein selviytymistaktiikkaa seuraa herpaantumatta ja jokaisesta onnistumisesta hyvillään. Sen sijaan rauhallisen, tarkkailemaan tottuneen tulokkaan äkillinen mielenmuutos kaipaisi mielestäni uskottavampaa pohjustusta - Shakespearesta huolimatta. Onneksi Chevalier uskaltaa loppuratkaisussaan lähteä Othellosta rohkeammin omille teilleen.


RASISMI NOUSEE ESIIN monina eri variaatioina. Deen suhtautuminen Oseihin on viattoman kiinnostunutta ja hänen kysymyksensä eksoottisen pojan taustasta hyväntahtoisen naiiveja, mutta kotiinsa hän ei mustaa poikaa voisi viedä. Italialaistaustainen perhe olisi kauhuissaan!

Ongelma ei silti ole pelkästään valkoisten asenteissa. Osein isosiskossa Chevalier esittelee radikalisoituvan mustan tytön, joka hänkin toimii omin päin ja vastoin perheensä odotuksia. Mustan pitäisi diplomaatti-isän mielestä käyttäytyä diplomaattisesti eikä uhmakkaasti nyrkki ojossa black power -tervehdykseen.

Romaanin pahimmilta rasisteilta vaikuttavat koulun aikuiset. Hyväntahtoisuuteen verhottu ylemmyys satuttaa yhtä paljon kuin avoin vihamielisyys tai kollegoille lasten kuullen esitetyt kommentit tyyliin Taidan kuulla rumpujen kuminaa. Pahinta on, kun musta poika uskaltaa koskettaa valkoista tyttöä. Se on tietysti täysin sopimatonta käytöstä ja tyypillistä värillisille.


UUTTA POIKAA lukee miellyttävän vaivattomasti, vaikka sen teemat ovat vakavia. Valitettavasti kiusaamisen ja rasismin suhteen edistystä on tapahtunut puolessa vuosisadassa kovin vähän, jos ollenkaan.

Lisäksi kannattaa tarkkailla Tracy Chevalierin Othello-version feministisiä äänenpainoja. Eiköhän samoja keinoja tyttöjen ja naisten vaientamiseksi ja nujertamiseksi käytetä edelleen?

1970-luvulla ala-asteensa käyneet saattavat lukea Uutta poikaa myös nostagisissa tunnelmissa. Kyllä alakoululaiset ovat olleet ja ovat edelleen paljolti samanlaisia suomalaisilla ja washingtonilaisilla koulupihoilla.

  

Tracy Chevalier. Kuva: Nina Subin

   


    

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valeria Luiselli: Kadonneiden lasten arkisto