Tommi Kinnunen: Kaarna

22. syyskuuta 2017

Hurman jälkeen tilinteko 

Rosa Liksom kirjoittaa natsismiin nyrjähtäneestä Suomesta meänkielellä ja lappilaisesta vinkkelistä

Rosa Liksom: Everstinna. Like 2017. 217 s.

Silloin minun pään täytti hyvin selkeä ajatus, että Suomessaki tarvithaan täpäkkää johtajaa, joka sannoo ei ja joka kuulee köyhitten ja markkikkinoitten syrhjään heittämitten ääntä. Kommunisteista siihen ei ollu -- Mie päätin justhiinsa silloin, että Lotta Sväärtin leikit mie leikin lophuun, mutta se ei jää siihen. Tarvithaan kovempaa, selkeämpää ja yksinkertasempaa ajattelua ja toimintaa, jolla Suomi saahaan noussuun.

Rosa Liksomin uudessa romaanissa Everstinna minäkertoja saa pikkulottien kesäleirillä 1920-luvun Kittilässä poliittisen herätyksen ja on sen jälkeen sellaisessa nosteessa, että häntä ei enää pidättele mikään. Pian hän on jo Kemissä lottapäivillä ja Oulun heimojuhlilla kuuntelemassa "lapualaisten kuningasta" Vihtori Kosolaa.

Nuoruuden intomieli, perhetausta ja ajan tapahtumat sysäävät kertojan semmoiseen aatteelliseen uhoon, että vaikka silmille välillä tulee kaikenlaista ikävääkin, se ei kauan paina vaa'assa, kun ollaan isänmaan asialla.

ROMAANINSA inspiraatiolähteenä Rosa Liksomilla on ollut lappilainen kirjailija Annikki Kariniemi (1913-1984). Liksom on jo aiemmin kirjoittanut hänestä näyttelijä Topi Mikkolan taiteilijajuhlaan monologin Lapin punaiset hanget. Sen ensi-ilta oli Kemin kaupunginteatterissa helmikuussa 2014.

Tuottelias ja monipuolinen Annikki Kariniemi on lappilaisen naiskirjallisuuden uranuurtajia ja ensimmäinen suomalainen eräkirjoja kirjoittanut nainen. Hänet tunnettiin räväkkänä ja värikkäänä persoonana ja siksi medialle mieluisana juttujen aiheena. Erityisesti hänen avioliittonsa itseään huomattavasti vanhemman eversti Willamon ja sen jälkeen huomattavasti nuoremman Taisto Heikanmaan kanssa herättivät huomiota.

On kuitenkin tähdennettävä, että niin paljon kuin Liksomin everstinnasta löytyykin yhtymäkohtia Annikki Kariniemen persoonaan ja elämään, romaanihenkilö on aina kuvitteellinen, kirjailijan omiin tarkoituksiinsa luoma itsenäinen hahmo.

LIKSOMIN Everstinna on yhden yön monologi. Ikääntynyt everstinna käy läpi neljää elämäänsä sinisessä pirtissään Lapin talviyön kylminä tunteina. Ensimmäinen elämä on lapsuus, toinen elämä everstin rakastettuna ja vaimona, kolmas nuoren Tuomaan kumppanina ja neljäs yksinäinen vanhuus.

Everstinnan yksinpuhelu etenee pääosin aikajärjestyksessä. Kiihkeää puhetta ja toimintaa halkovat moniaistimelliset ympäristökuvaukset. Niistä upeimpina piirtyvät romaanin luontomaisemat.

Lapsesta alkaen kertojalla on poikkeuksellisen väkevä luontosuhde. Luonto tarjoaa hänelle samanlaisia hurmion hetkiä kuin seksi. Erityisesti suosta tulee jo romaanin alussa kertojalle fyysisesti ja henkisesti elintärkeä ympäristö, luonnonlapsen alkukoti ja paratiisillinen näky tulevasta.

-- panin makkaahmaan siihen turvelautale, ja silloin mie näin välhäyksen  maailmasta semmosena ko se joskus vois olla. Se maailma olis yhtä aikaa mies ja nainen, leikkiä ja rakhautta, hellyyttä ja nautintoa tulvilhaan, kaikki ihmiset olis hyviä toisilensa ja jokanen otettais matkhaan semmosena ko hän on, ei olis pahhaa eikä hyää, ei sannaa ollenkhaan, olis vain aistimukset.

AISTIMUKSIENSA JA TUNTEIDENSA vietävänä olevan everstinnan elämä on kuitenkin kaikkea muuta kuin vapaata. Jo nuorena tyttönä syttynyt rakkaus everstiin, isän ystävään Saksan jääkärikoulutuksen ajoilta, pitää häntä pihdeissään koko elämän ajan.

Tulisieluisen everstin tottelevaisena rakastajattarena elämä on nautinnollista ja tulevaisuus natsi-Saksan kumppanina lupaa hyvää, mutta hävityn sodan jälkeen everstin hellyys muuttuu väkivallaksi eikä unelmilla ole enää katetta.

Suuresta rakkaudesta on aina vaikea irrottautua, vaikka se olisi muuttunut sairaaksi ja molemmille osapuolille vahingolliseksi, mutta kaksin verroin vaikeammaksi sen tekee yhteisen idealismin ja arvomaailman romahtaminen. Mihin muuhun enää tukeutua kuin johonkin olleeseen ja vielä uskoteltavissa olevaan tunteeseen!

Liksom kuvaa everstinnansa vaiheita hurjalla intesiteetillä ja samalla äärimmäisen uskottavasti. Liksomin meänkieli elää ja hengittää kertomuksen tahdissa värikkäänä ja sävykkäänä ja taipuu kuvamaan yhtä suvereenisti Lapin erämaita kuin helsinkiläisiä eliittikoteja tai Berliinin katuelämää.

EVERSTINNA on raju mutta samalla ajatteluttava kuvaus rakkaudesta ja fasismista ja niiden synty- ja tuhoutumismekanismeista. Liksom tarkastelee everstinnansa vaiheissa läheltä ja yksilötasolta, kuinka fasismi sai ihmisistä otteen 1900-luvun alkupuolen Suomessa ja Euroopassa. Romaania voi siis lukea myös varoitustarinana.

Terävin, arkisin havainnoin ja esimerkein kirjailija osoittaa, miten herkästi ihmisten asenteet ovat muokattavissa ja ikävät huhut kumottavissa.

Kun saksalaiset aseveljet vuonna 1941 saapuvat Rovaniemelle, roaniemeläiset sait melkein joka päivä vahata mahtavia paraateja ja ohimarsseja. Paraati ko päätty niin saksalaiset päästit ilhmaan mahottoman määrän erivärisiä ilmapalloja ja kauppalan kläpit juoksit niitten perässä. Saksalaiset hurmasit kaikkien pienet, viattomat ja puhtaat syämet.

Hämmästyttävän nopeasti käy everstinnan mielestä "sopeutuminen" myös sodanjäkeiseen tilanteeseen. Natsisynnit painuit unhohlaan, ja me olima yhtä amerikkalaisten kanssa, joita Lapissa vilisi. Meän Resitenttihän oli oikeusministerinä silloin ja se päätti, ettei Marsalkkaa syytetä misthään ko se oli syyntakheeton.

Ihan korvissaan kuulee Liksomin räjähtävän naurun, eikä se ole vain ilakoiva.

Rosa Liksom. Kuva: Pekka Mustonen