tiistai 5. kesäkuuta 2018

5. kesäkuuta 2018


"Näin alkaa uusi aika" 


Olli Jalosen Taivaanpallo kertoo valloittavasti oppipojan sinnikkäästä matkasta mestarinsa kaltaiseksi  



Olli Jalonen: Taivaanpallo. Otava 2018. 461 s.


Näin alkaa uusi aika. Kohta ei ole entistä enää ja pian nähdään pimeimpiinkin nurkkiin. Kaiken voi saada selville mittaamalla jos vain tietää keinot mihin oikeaan suuntaan kulkee. Näin herra Halley on sanonut ja tässä uuden löytämisessä haluan olla mukana.

Näin ajattelee Olli Jalosen (s. 1954) uuden romaanin Taivaanpallo minäkertoja Kuolleenpuun-Angus, josta  englantilainen tähtitieteilijä, fyysikko ja matemaatikko Edmond Halley (1656-1742) kouluttaa itselleen tutkimusapulaista.

Jalosen romaania lukee hartaana ja haltioissaan. Kuinka voikin 1600-luvun lopulle, ensin Saint Helenalle ja sitten pitkän merimatkan jälkeen Englantiin sijoittuva kertomus valistuksen ajan ensimmäisistä valonsäteistä temmata niin matkaansa, että unohtaa kaiken ympärillään ja on täysillä mukana nuoren Anguksen ajatuksissa ja seikkailuissa. Ja samalla kuitenkin ymmärtää lukevansa myös jotain yleispätevää ja tärkeää meidänkin ajastamme.


TAUSTATIETOMME Saint Helenasta ja Halleystä taitavat olla parin faktan varassa. Saint Helena on se eteläisen Atlantin saari, jonne Napoleon Bonaparte karkotettiin viimeisiksi elinvuosikseen, ja Halley muistetaan komeetastaan.

Olli Jalosella on Saint Helenalta kuitenkin ihan ensi käden tietoja, sillä hän on itse oleskellut saarella vuonna 1989. Halley taas oli mukana jo Jalosen romaanissa 14 solmua Greenwichiin (2008). Siinä Halleyn muistoyhdistys järjestää kilpailun, jossa kierretään maanpiiri nollameridiaania pitkin Halleyn ajan keinoin.

Taivaanpallo on siis tavallaan 14 solmua Greenwichiin -romaanin sisarteos, vaikka sijoittuukin yli 300 vuoden taakse ja on täysin itsenäinen tarina. Taivaanpallo on kuitenkin sisarteostaan yhtenäisempi ja jännittävämpi ja jää siinä määrin avoimeksi, että sen lopetettuaan haikailee väistämättä jatko-osaa.


ROMAANI  SEURAA päähenkilö Anguksen elämää viitisen vuotta, lähes kahdeksanvuotiaasta kolmentoista ikäiseksi. Saavuttuaan 1676 Saint Helenalle tutkimaan eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivasta Halley on majoittunut isättömän Anguksen kotiin ja huomattuaan pojan tiedonhalun ja oppivaisuuden alkanut kouluttaa häntä tarkoituksiinsa.

Kirjan alussa Halley on kuitenkin jo palannut Englantiin, mutta Angus jatkaa näkökykynsä treenaamista ja tähtien ja lintujen tarkkailua entiseen tapaan ja haaveilee yhteistyön ihailemansa luonnontieteilijän kanssa ennen pitkää jatkuvan.

Isättömän perheen (ja eritoten sen leskivaimon) ottaa Halleyn lähdettyä huomaansa saaren protestanttinen pastori, joka opettaa Anguksen lukemaan ja ohjaa häntä uskon tielle. Kun pastori vuorostaan alkaa tutkia, josko saarelta löytyisi vielä pala paratiisia, Angus on maastotietoineen ja "kinttukoiran koipineen" jälleen erinomainen apupoika.

Romaanin kaksi perustavanlaatuista ristiriitaa ovat jo tarinan alussa selvästi näkyvillä: lapsuus vastaan aikuisuus ja usko vastaan tieto.

Siinä missä Anguksen lapsenmieli on puhdas "kaikista vääristä asioista, joilla ihminen itsensä likaa", hänen aikuiset hyväntekijänsä toimivat aina osin itsekkäistä syistä.

Halleylle Angus on ihmiskoe, oppimisen koekappale: Ihminen on astia. Sinut on täytetty vain saaresi tiedoilla ja mitä vähän sen yli äitisi kertomuksilla entisestä elämästään - - ja tietysti alkeisopettajasi pastorin tiedoilla ja uskolla. Mutta mitä nuorempana astian voi täyttää toisin, sitä toisenlaiseksi ihminen kasvaa.

Hyvyydessä Angus haluaisi tulla pastorin kaltaiseksi, mutta omaa parastaan osaa pastorikin ajatella. Kun olot saarella alkavat salakatolisten kiivailijoiden ja omavaltaisen kuvernöörin toimesta käydä yhä raaemmiksi ja uhkaavammiksi, myös syntikeinot kelpaavat, jotta Angus saadaan salakuljetettua Englannin-laivaan avunhakuretkelle.


PASTORIN JA HALLEYN hahmoissa Jalonen näyttää, miten valta aina ja kaikessa määrää ja ohjailee alapuolelleen jääviä, eikä vain alkukantaisissa oloissa keskellä valtamerta vaan yhtä räikeästi sivistyneessä Lontoossa, jonne Angus selviää kuin selviääkin hurjan merimatkansa päätteeksi.

Yksi romaanin läpikäyvistä jännitteistä rakentuu Halleyn käyttäytymisen ennustamattomuuden varaan. Onko hänestä oikeasti Anguksen turvaksi vai onko poika hänelle vain "eksperimentti" muiden joukossa? Vakaudessaan pastori tuntuu häntä selvästi luotettavammalta.

Vähitellen pastorin kylvämät uskonkäsitykset ajautuvat kuitenkin yhä väistämättömämmin törmäyskurssille Halleyn tarjoamien kokeellisten havaintojen ja tieteellisen tiedon kanssa. Kun herra Halley opettaa Angukselle, kuinka "tosin totuus ja varmin asia" on kaiken liikkuminen, Angus miettii:

Hän tahtoo opettaa minua samalla lailla kuin herra pastori on opettanut, mutta varmimmat asiat eivät ole samat. Herra pastorin opetukset ovat vielä minussa mutta nyt herra Halleyn opetukset tulevat entisten päälle ja alkavat tuntua enemmän tosilta. On kuitenkin vaikeaa kun molemmat ovat sisässä ja kumpaakin haluaisi noudattaa ja totella molempia.

Anguksen hyväuskoisuus, nöyryys, kohteliaisuus ja kiltteys ovat välistä niin liikuttavia, että romaania lukee "silmävesiä" pyyhkien, kunnes taas ihastelee hänen lapsenmielistä mutta ytimeltään terävää filosofointiaan oppimisesta, tietämisestä, näkemisestä ja löytämisestä.


ROMAANIN TIETOMÄÄRÄ on valtava mutta ei hetkeäkään ylivoimaista luettavaa. Jalonen kirjoittaa elävää ajankuvaa yhtä varmanoloisesti syrjäiseltä Saint Helenan saarelta kuin 1600-luvun lopun Lontoosta ja niitä erottavasta vaiheikkaasta merimatkasta huonokuntoisella Berkeley Castlella.

Anguksen seikkailuissa on jotain hyvin samanlaista kuin Dickensin romaaneissa. Yhtäläisyyksiä löytyy nuoren päähenkilön olemuksesta, ympäristöistä, ihmisistä, tapahtumista ja tunnelmista. Aika ajoin aikuisten välinpitämättömyys ja pahuus ovat melkein kipeää tekevää luettavaa, vaikka puhdasmielisen Anguksen näkökulmasta tarkasteltuna romaanin väkivalta menettääkin pahimman teränsä.

Anguksella on tehtävä ja unelma, joka ei salli hänen lannistua: minusta tulee loppuelämäkseni taivaanlukija ja siinä taidossa uskollisempi ja taitavampi kuin kukaan herra Halleyn apulaisista on koskaan ollut. Lisäksi Jalonen kirjoittaa päähenkilönsä tueksi ja vahvistukseksi sellaisia tähti- ja huippuhetkiä (sananmukaisesti), että lukijakin huikaistuu.

Anguksen pikkuvanha, kaiken opetetun tarkasti tallentanut puhetapa on olennainen osa Taivaanpallon viehätystä. Romaanin kieli voi aluksi olla hiukan hidaslukuista, mutta kun siihen tottuu, Anguksen ilmaisu tuntuu perustellulta ja luontevalta ja lisää entisestään päähenkilön rakastettavuutta.

Miten Anguksen lopulta käy täällä taivaanpallon puolikkaan alla, sen Jalonen jättää toistaiseksi kertomatta, mutta kirjailija huolehtii hienosti siitä, että romaani jättää lukijansa hyvälle, toiveikkaalle mielelle.

Lisää tällaista maailmanluokan kirjallisuutta!

Olli Jalonen. Kuva Pekka Nieminen













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti