17. joulukuuta 2017


Ihmiskohtaloita keskellä ei-mitään 

Marianna Kurton Tristaniassa purkautuu monenlaisia tulivuoria



Marianna Kurtto: Tristania. WSOY 2017. 331 s.


Viisi runokokoelmaa julkaisseen Marianna Kurton (s. 1980) ensimmäinen romaani Tristania sijoittuu paikkaan, jonka olemassaolosta sain vasta nyt tietoa. Tristan da Cunha, arkisemmin pelkkä Tristan, on Britanniaan kuuluva vulkaaninen pieni saariryhmä ja samalla ryhmän pääsaari eteläisellä Atlantilla Afrikan ja Etelä-Amerikan välissä.

Romaanin tapahtuma-aikaan 1950- ja 1960-luvuilla saarella oli vajaat 300 asukasta, jotka saivat toimeentulonsa pitämällä lampaita, kalastamalla ja työskentelemällä saaren säilyketehtaassa. Kun saaren keskellä kohoava tulivuori lokakuussa 1961 alkoi purkautua, asukkaat pakenivat läheiselle Nightingale-saarelle, josta hollantilainen matkustaja-alus pelasti heidät Kapkaupunkiin.

Kapkaupungista Tristanin asukkaiden matka jatkui Englantiin, mutta kun seuraavana vuonna selvisi, että heidän asuinpaikkansa olivat suurelta osin säästyneet vahingoilta, useimmat perheet palasivat vuonna 1963 takaisin kotisaarelleen.

Näihin eksoottisiin maisemiin ja dramaattisiin tapahtumiin Kurtto istuttaa romaaninsa henkilöt ja onnistuu siinä hienosti. Tristania on kaunis, kipeä ja tunteikas tarina elämästä tiiviissä yhteisössä suuren meren saartamana, kaukana kaikesta muusta.




TAPAHTUMIEN keskiössä on kolme perhettä, mutta päähuomion saavat aviopari Lise ja Lars, heidän poikansa Jon ja naapurinsa Martha. Romaanin loppuun asti pitävä jännite syntyy Lisen, Larsin ja Marthan välille.

Tristanian kolmiodraama voisi tapahtua missä tahansa. Suljetussa yhteisössä, jossa kaikki tuntevat toisensa ja ovat toisistaan riippuvaisia, rauhan säilyminen on kuitenkin tärkeääkin tärkeämpää. Asioita salataan, tunteet pidetään piilossa, ja elämä jatkuu entisellään, vaikka sisintä kuinka korventaisi.

Kurtto lähestyy kolmiodraamansa ydintä hitaasti ja vihjaillen. Jokin hämärä tapahtumaketju on jättänyt pysyvät jälkensä Lisen, Larsin ja Marthan elämään ja kuultaa heidän olemuksestaan. Martha kaipaa lasta, Lise miehensä rauhoittumista ja maailmalle tavan takaa pakeneva Lars elämäänsä uutta alkua. Kaikki kolme elävät jonkinlaisessa surumielisessä odotuksen tilassa.

Ja sellaisessa elää myös Lisen ja Larsin poika, kirjojensa parissa viihtyvä, yksinäinen, alituista isäikävää poteva Jon.

Jonin puuhissa ja ajatuksissa Kurtto tavoittaa riipaisevasti kaiken sen arkuuden ja kipeyden, jonka onneaan tavoittelevat aikuiset kylvävät lastensa sisimpään. Silti myös aikuisiin suhtautuu myötämielellä. Heidän sisäiset ristiriitansa tunnistaa aidoiksi ja inhimillisiksi, ja siksi heitä, Englannissa uutta suhdetta opettelevaa Larsia myöten, on valmis ymmärtämään, vaikka romaanin lopun armollisuudesta mielelläni vähän tinkisinkin.



KUN SAAREN TULIVUORI alkaa purkautua, myös ihmisten pinnanalaiset tulivuoret heräävät. Näkyviin pyrkii monenlaista haudattua, mutta samalla paljastuu myös saarelaisten vankkumaton solidaarisuus ja toisistaan huolehtiminen.

Lyyrikkona Kurtto viljelee proosassaankin runsaasti symboliikkaa ja monimerkityksisyyttä ja kirjoittaa saarelaisista ja heidän arkisesta elämästään muutoinkin runoilijan ottein. Luonto ja ihmisten askareet nousevat näkyville varmoin vedoin ja harkituin yksityiskohdin, ja lauserytmi toistokuvioineen tuo usein mieleen musiikin.

Myrskyn jälkeen Martha seisoo rannalla ja kuuntelee valaita. Ne laulavat. Ne keskustelevat säästä. Ne valitsevat puolisoaan, ja kun valinta on tehty, se on voimassa koko elämän. Ne syövät yhdessä, nukkuvat yhdessä, uivat yhdessä jäämerelle ja palaavat kotivesiin, samaan lahteen, saman kallion juurelle, ja poikivat.

Yksi merkityksellisimpiä ja globaaliudessaan ajankohtaisimpia käsitteitä Kurton romaanissa on koti.

Tristaniassa etsitään kotia sen kaikissa merkityksissä, fyysisissä, psyykkisissä ja sosiaalisissa. Se on hukassa, se menetetään, sitä vaihdetaan ja se löydetään tai ollaan löytävinään. Missä on kenenkin koti? Voiko koti olla monessa paikassa? Tekeeko kodin kodiksi paikka vai toinen ihminen? Yhteisö? Kulttuuri? Luonto? Maantieteellinen ympäristö vai kokemukset? Voiko kotia vaihtaa? Kysymyksiä on lukemattomia.

Marianna Kurton Tristanian seurassa on mahdollista viihtyä monesta syystä. Minua viehättivät erityisesti sen hallittu ja viimeistelty kieli ja erikoinen tunnelma ja ympäristö.


Marianna Kurtto. Kuva: Aapo Huhta




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Anna Soudakova: Varjele varjoani