sunnuntai 22. lokakuuta 2017

22. lokakuuta 2017


Klassikoiden jälkilöylyissä 


Jatkuu! Fanifiktioita kirjallisuutemme klassikoista. Toim. Erkka Mykkänen. Gummerus 2017. 252 s.


-- kirjailija saa puhelun. Se on herra editori, joka kyselee, olisiko olemassa jotakin klassikkoa, josta kirjailija pitäisi aivan erityisesti, sillä nyt sellainen tarvittaisiin. Mutta kun kirjailija ehdottaa minun nimeäni, ei herra editori tiedä kuka minä olen. Etkö ottaisi mieluummin jotakin tunnettua, hän ehdottaa, sillä nyt on juhlavuosi, nyt on kansallisen hegemonian hetki.

Lainauksen fiktiivinen puhuja on Minna Canthin romaanin Hanna nimihenkilö ja puhelun saava kirjailija Saara Turusen alter ego. Turunen on yksi kymmenestä kirjailijasta, jotka ovat saaneet tehtäväkseen kirjoittaa satavuotisen Suomen kunniaksi novellin valitsemansa suomalaisen klassikon pohjalta.

Novellit on toimittanut kirjaksi Erkka Mykkänen, jolta itseltäänkin on kokoelmassa Jatkuu! eli Fanifiktioita kirjallisuutemme klassikoista jatkonovelli Mika Waltarin Sinuhe egyptiläiseen.


ONNEKSI alkukatkelmassa mainittu editori on suostunut ottamaan mukaan Saara Turusen Hannan, vaikka kansallinen (lue: maskuliininen) hegemonia siitä kärsiikin. Jääköön mies nyt joksikin aikaa hiihtämään suolle, kaivamaan ojaa, ryömimään juoksuhaudassa ja juomaan viinaa pullosta. On välillä naisen vuoro saada ääni ja tulla kuulluksi.

Jokaisella Jatkuu!-kokoelman lukijalla on tietysti omat suosikkinsa. Minua puhutteli Turusen persoonallinen ja kantaa ottava Hanna-versio siinä määrin, että tuli pakottava tarve tarttua alkuperäistekstiin. Toki  asiaan vaikutti myös Turusen tai oikeastaan hänen Hannansa tehokas myyntipuhe:

Kirjailija haluaa nostaa minut päivänvaloon, siihen kohtaan mihin valonsäteet osuvat. Hänen mielestään minun tarinani voisi olla se kansalliseepos, jota luettaisiin kouluissa, jolla olisi oma liputuspäivänsä, jota käännettäisiin sadoille kielille.


TYYTEN TOISENLAINEN nainen on Iida Sofia Hirvosen nyky-Mirdja, L. Onervan Mirdja-romaanin taiteellisen päähenkilön uusluomus. Toisaalta Hirvosen Mirdjan narsismi hirvittää, toisaalta hänen kaipuunsa omaksi itsekseen herättää myötätuntoa.

Sen sijaan Juhani Karilan kekseliäs jatko-osa Aino Kallaksen Sudenmorsiameen herättää  peliriippuvaisine nuorineen ennen kaikkea hilpeyttä. Oululaisittain puhuvat teinit pelaavat jatko-osaa odotellessaan vanhaa Suenmorsian - Halfbreed -peliä:

Eve istuu nojatuolissa Tuomaksen luona läppäri sylissä. Tuomas istuu oman pöytänsä ääressä tietokoneella. Hän pelaa Priidikillä, Eve Haapasuon krouvarilla. Pühalepan kyläläiset ovat saartaneet synnytystuskissa olevan Aalon saunaan. Priidik ja krouvari taistelevat lähimetsässä susia vastaan. 
   - Mää tykkään hulluna tästä tarinasta, Eve sanoo.
   - Joo.
   - - -
   -Nuin. Ja. Nuin.
   -Vitsi nää oot hyvä! 


KOOMISEKSI ylitse muiden osoittautuu kuitenkin Juha Hurmeen kertomus Ylistalon huussissa. Enpä olisi uskonut, että lapsekas kakkahuumori on edelleen noin käyttökelpoista kaunokirjallisuuden ainesta.

Volter Kilven Ylistalon tuvassa -kertomuksesta vauhdin ottava huussinovelli jatkuu suoraan lähtötarinastaan ja etenee yhtä vitkastellen. Hurmeen tyyli ja kieli tempaavat kuviinsa ja koukeroihinsa aivan kuin Volter Kilvellä, vaikka Hurme pysytteleekin ihan omilla kieliviljelmillään päähenkilönsä niuvan ja niksavan Järvelinin luiden liiketilaa aamutuimaan seuratessaan.

Toki tykästyttäviä ovat myös Petri Tammisen seitsemän veljestä kivimäisine kiistelyineen vaimoväen alistetusta asemasta patriarkaalisessa systeemissä. Visapää sonnikaan ei sorra lehmiään, niin kuin me akkojamme, julistaa Eero ja saa tietysti koko velilauman tolaltaan.


KAIKKIAAN Jatkuu! on sopivasti kirjava kokoelma klassikkomukaelmia. Aikajana yltää Kalevalasta muumeihin, ja tyylilajeissakin on mukavasti vaihtelua.

"Editori" on selvästikin antanut kirjoittajille vapauden käsitellä valitsemiaan alkuperäisteoksia parhaaksi kokemallaan tavalla. Yleisintä on kuitenkin jatkaa turvallisesti siitä, mihin esikuva päättyy, ja/tai siirtää tapahtumat hyvin samansuuntaisina nykyhetkeen, mutta hyvä niin.

Sillä vaikka alkuperäistekstit tuntevasta kiinnostavimpia ovat odottamattomat käsittelyratkaisut, yksi Jatkuu!-kirjan tarkoituksista lienee saada klassikoita vieroksuvat uusiin aatoksiin samaan tapaan kuin Eve Suenmorsian-pelin ääressä: -- satavarmana tää on kirjana vielä parempi.

Mitkä muuten ovat sinun faniklassikkosi?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti