keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

15. maaliskuuta 2017


Päähenkilö: kuvataiteilija 


Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi. Otava 2017. 480 s.
Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017. 301 s.



On hyvin ymmärrettävää, että kirjailijat kirjoittavat taiteilijuudesta. Aihe on läheinen, ja päähenkilö tuntuu sielunkumppanilta.

Viime vuoden puolella (Kirjareppu 29.8.2016)  nautin kovasti Riitta Jalosen romaanista Kirkkaus, joka perustuu uusiseelantilaisen kirjailijan Janet Framen elämänvaiheisiin. Viime kuussa (Kirjareppu 9.2.2017) haltioiduin uusimmasta Torgny Lindgren -suomennoksesta Taiteilija Klingsor, jonka taidemaalari-päähenkilöllä ei ole todellisuusvastinetta mutta joka maalaa jatkuvasti samoja pikkuesineitä Giorgio Morandin tapaan.

Tämän vuoden puolella olen Klingsorin lisäksi törmännyt jo kahteen muuhunkin taiteilijaromaaniin. Venla Hiidensalon romaani Sinun tähtesi kertoo Albert Edelfelfistä (1854-1905), Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat liikkuu viime vuosisadan loppupuoliskon taiteilijapiireissä. Haahtelan romaanin päähenkilö on kuitenkin Klingsorin tavoin fiktiivinen.


VENLA HIIDENSALON romaanin sytykkeet löytyvät kirjailijan sukutaustasta. Hiidensalo on kertonut, että sukutarinan mukaan hänen isoisänsä isä olisi ollut Albert Edelfeltin avioton lapsi. Sinun tähtesi -romaanissa hän esiintyy Aarne-nimisenä, ja hänen vaiheistaan Hiidensalo kirjoittaa romaaniinsa kehyskertomuksen. Kehystarinan mukanaolo on kyllä henkilökohtaisista syistä ymmärrettävä, mutta kokonaisuutta ajatellen se tuntuu tarpeettomalta.

Edelfeltin elämänvaiheita Hiidensalo lähestyy paljolti hänen kuuluisimpien maalaustensa synnyn kautta. Taiteilijan elämänvaiheet asettuvat mukavasti ajankuvaan, ja ensimmäistä maailmansotaa edeltävä aika avautuu värikkäänä taiteilijaelämänä niin Suomessa kuin Pariisissa.

Edelfeltistä piirtyy elävä henkilökuva lahjoistaan tietävänä ja samalla Suomen henkisestä ilmapiiristä ahdistuvana ja ärsyyntyvänä ihmisenä. Taiteilijaan kohdistetaan suuria odotuksia, ja hänelle annetaan mielellään neuvoja siitä, mitä ja miten hänen pitäisi maalata. Sinun tehtäväsi on saada kansa näkemään itsensä. Eikä yksin näkemään, vaan uskomaan itseensä.

Kun hänen lisäksi pitäisi perheen ainoana miehenä huolehtia äidistään ja sisaristaan ja sittemmin myös omasta perheestään, ei ole ihme, että Pariisista muodostuu hänen pakopaikkansa. Vaikka hän Pariisissakin joutuu taloudellisista syistä maalaamaan myös tilaustöitä, jotka eivät häntä miellytä, henkilökohtaisesta elämästään hän ei ole tilivelvollinen.


HIIDENSALON EDELFELT on naissankari, jonka mallit ovat myös hänen halunsa tyydyttäjiä. Hän ei tunne pystyvänsä maalaamaan, ellei hänellä ole rakastajatarta. Romaanin alkupuolella taiteilijan kalun liikkeitä seurataan rasittavankin toisteisesti, mutta vähitellen taiteilijan seksihaluja ilmaistaan myös muilla keinoin.

Psykologisesti kiinnostavia ovat romaanin voimanaiset.

Mitä oikein pitäisi ajatella Edelfeltin vaimosta Ellan de la Chapellesta, puolitiehen jäävästä suhteesta Aino Acktéen, lahjakkaasta sisaresta Bertasta ja poikaansa palvovasta ja tyttäriään vähättelevästä äidistä Alexandrasta?

Vaimon kylmäävä käytös, Aino Acktén kissa-hiiri-leikki, Bertan epätoivo ja äiti-Alexandran häikäilemätön taktikointi panevat miettimään, mitä kaikkea tapahtuu lahjakkaan ihmisen lähipiirissä, mistä syystä ja millaisin seurauksin. Pitääkö kaikkien alistua neroksi korotetun edessä?

Hiidensalo pakottaa pohtimaan, mutta ei tarjoa vastauksia. Sinun tähtesi on monimielisyydessään erinomaisen onnistunut - etten sanoisi loistava - nimi romaanille tähteydestä ja sen reunailmiöistä.



JOEL HAAHTELAN Mistä maailmat alkavat on kehitysromaani helsinkiläisen lyseolaispojan Visan tiestä taidemaalariksi. Visan heräämisen hetki on kuin uskoontulo:

Joulukuussa vuonna 1957 kello yhdeksän aikaan illalla Kauppatorin laitaa harppoi keskimittainen ja lakkipäinen poika, jonka mielen valtasi päihdyttävä ajatus: minulla on tässä maailmassa aivan erityinen tehtävä.

Sotaorpo Visa asuu kahdestaan äitinsä kanssa ja on iltaisin paikannäyttäjänä elokuvateatteri Gloriassa. Teatterissa on juuri näytetty van Goghista kertova filmi Hän rakasti elämää. Visa päättää hankkia itselleen maalaustarvikkeita ja ryhtyä hänkin taidemaalariksi!

Minut Visan naiivi innostus sytytti välittömästi, eikä hänen seurassaan ollut pitkästyttävää missään vaiheessa, vaikka taivalta tehtiin pitkälle 2000-luvulle saakka ja romaanissa loppujen lopuksi tapahtui varsin vähän mitään dramaattista.


TUNNISTETTAVUUS herättää aina kiinnostusta. Nuorelle tyypilliset innostumiset ja korkealentoiset suunnitelmat tuovat mieleen omia muistoja, ja jos nuoruus osuu vielä samoille vuosikymmenille kuin romaanihenkilöllä, mielikuvat ja tunnelmat ovat entistä väkevämpiä.

Toden illuusiota lisäävät todelliset paikat, henkilöt ja asiat. Kun Visa hankkiutuu opiskelemaan Vapaaseen Taidekouluun, häntä opettavat siellä mm. Torger Enckell ja Unto Pusa, ja kun nuorimies pääsee jatkamaan opintojaan Bolognaan, hän kiertää ihastelemassa tutuksi tulleita taidehistorian aarteita eri puolilla Italiaa, tapaapa jossain vaiheessa itsensä Morandinkin.

Poikkeuksellinen taiteilijaromaani Mistä maailmat alkavat on kiltteydessään. Vaikka ystäväpiirissä vietetään välistä villejäkin juhlia ja Visalla on taiteilijoiden tapaan taloudellisesti tiukkaa, varsinainen boheemielämä on hänelle vierasta.

Hän ei eristäydy ja hänellä on ystäviä, mutta hän pysyttelee sivussa. Hän seuraa mitä taidemaailmassa tapahtuu, mutta maalaa niin kuin itse hyväksi näkee ja mitä oikeaksi kokee. 1960- ja 1970-lukujen kuohunta ei häntä kosketa, eikä huonokaan kritiikki saa häntä muuttamaan tyyliään.

Unto Pusa on antanut hänelle elämänohjeen, jota hän seuraa tinkimättä ja uskollisesti: Aina rehellinen, ei koskaan falski. Taiteen tehtävä on paljastaa kohteesta jotain salattua. Olet lintu ja lentelet, kokeilet, et takerru.


REHELLISYYS ja aitous näkyvät myös Visan muussa elämässä. Äidin ja pojan suhde on mutkaton ja lämmin, ja rakkaussuhteissaankin Visa pyrkii avoimuuteen.

Kipukohtansa on toki Visankin elämässä, mutta perusolemukseltaan Haahtelan romaani on harmoninen ja haikean kaunis. Haahtela noudattaa samaa neuvoa kuin Visa eli pyrkii paljastamaan kohteestaan jotain salattua, pinnan alaista ja siksi tärkeää ja koskettavaa.

Romaanin kieli on kiireetöntä ja antaa tilaa filosofoinnille ja tunnelmille. Haahtelan symboliikka voi jonkun mielestä olla liian näkyvää ja tavanomaistakin, mutta minua hellyttivät Visan van Gogh -sideharsoriepu ja äidin ompelema lämmin ulsteri, joka hyvin riitti ihmisen kodiksi ja suojaksi viimalta ja kolhuilta.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti