Kirjareppu

29. tammikuuta 2017 Kuulopuheita itsenäisestä Suomesta  Petri Tamminen taitaa ruohonjuuritason historiankirjoituksen Petri Tamminen: Suomen historia. Otava 2017. 157 s. Rikosromaani, Meriromaani, Suomen historia... Petri Tamminen  ei temppuile teoksiaan nimetessään vaan sanoo suoraan, mitä on tarjolla. Nyt on tarjolla puolentoistasadan sivun oppimäärä itsenäisen Suomen historiaa. Sodat ja suurmiehet nousevat esiin Tammisenkin historiankirjoituksessa mutta vain ihmisten puheissa ja muistoissa.  Suomen historia on nimittäin kooste satojen haastateltavien ja erilaisten luku- ja harrastuspiirien kokemuksista, näkemyksistä ja perimätiedosta. Useimmat teksteistä mahtuvat hyvin yhdelle sivulle, mutta nykyaikaa lähestyttäessä muistelut pitenevät. Lyhyimmillään teksti on vain parin kolmen rivin mittainen: Uimakoulu pidettiin meillä yksipäiväisenä. Ensin pyöritettiin pari kertaa käsiä ilmassa, sitten opettaja tuli ja tarttui uimahousuista ja heitti järv...

18. tammikuuta 2017 Vanhempieni romaani Linn Ullmann kirjoittaa suhteestaan kuuluisiin vanhempiinsa intiimisti ja ymmärtäen Linn Ullmann: Rauhattomat (De urolige). Suom. Katriina Huttunen. Like 2016.     383 s. Yritän ymmärtää tässä jotakin rakkaudesta, vanhemmistani ja siitä, miksi yksinäisyydellä oli niin suuri rooli heidän elämässään, ja miksi he pelkäsivät hylätyksi tulemista enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa. Näin kuvaa romaaniaan  Rauhattomat kirjailija  Linn Ullmann (s. 1966) , maailmankuulun ruotsalaisohjaajan  Ingmar Bergmanin (1918-2007)   ja tunnetun norjalaisnäyttelijän Liv Ullmannin (s. 1938) tytär. Linn Ullmannin palkintoehdokkuuksia kerännyttä omaelämäkerrallista   romaania  voisi luonnehtia lisää Ingmar Bergmania lainaten. Bergman kirjoittaa omista vanhemmistaan kertovasta kirjastaan: En väitä että olisin aina ollut totuudenmukainen kertomuksessani. Olen yhdistellyt, lisäillyt, poistanu...

8. tammikuuta 2017 "Kieli on, sopii sanoa" Lari Kotilainen: Kielen elämä. Suomen kieli eilisestä huomiseen. Siltala 2016. 239 s. Lauri Viita lasketteli kokoelmassaan Suutarikin, suuri viisas,  mitä kaikkea häneltä runon puhujana puuttui: metsä, pelto, pirtti, piika ja päälle päätteeksi vielä vaimokin. Mutta oli sentään kieli, jolla sopi sanoa sanottavansa. Viidan säe tuli kohta mieleeni, kun aloin lukea Lari Kotilaisen syksyllä ilmestynyttä Kielen elämää . Säe voisi hyvinkin olla  Kotilaisen kirjan mottona ja samalla ohjenuorana meille kaikille suomea puhuville. LARI KOTILAINEN (s. 1974), "suomen kielen sekatyöläinen ja matkasaarnaaja", on opettanut ja tutkinut suomen kieltä sekä Suomessa että ulkomailla ja kirjoittanut tieteen lisäksi lehtijuttuja ja lastenlaululyriikkaa.  Kielen elämää kehutaan kirjan takakannessa "viihdyttäväksi ja asiantuntevaksi sukellukseksi suomen kielen salaisuuksiin", eikä suotta. Kotilainen tarjoaa tietämystään...

4. tammikuuta 2017 Kirja, josta Jörn Donnerkin liikuttui Mari Manninen: Yhden lapsen kansa. Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret. Atena 2016. 205 s. Toimittaja Mari Mannisen  viime syksynä Tieto-Finlandialla palkittu Yhden lapsen kansa alkaa parikymmensivuisella johdannolla. Alun tietopaketin jälkeen Manninen siirtyy yleisestä yksityiseen eli kertomaan, mitä hänen haastattelemansa ihmiset ovat henkilökohtaisesti kokeneet Kiinan toteuttaman yhden lapsen politiikan (1980-2015) vuosina. Haastateltavien tarinat ovat siinä määrin riipaisevia, etten yhtään ihmettele palkinnosta päättäneen Jörn Donnerinkin niistä vaikuttuneen. Toimittajan tehtävä on kirjoittaa kiinnostavia ja kyllin helppolukuisia lehtijuttuja tärkeistä aiheista. Se, että  Yhden lapsen kansa on toimittajan käsialaa, tekee siitä helposti lähestyttävän ja tunteisiin vetoavan koko kansan tietokirjan. Jos luulee jo hyvinkin tietävänsä tarpeeksi Kiinan tiukasta syntyvyydensääntelyohj...