Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva

 Synnytä tai kuole! 

Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva (The Marriage Portrait, 2022). Suom. Leena Ojalatva. S&S, 2023. 428 s.

Vaikutuin viime vuonna kovasti pohjoisirlantilaisen Maggie O'Farrellin romaanista Hamnet. Shakespearen perhetragedian jälkeen kirjailija jatkaa historiallisten aiheiden parissa ja tälläkin kertaa varsin traagisissa merkeissä. Lucrezian muotokuva sijoittuu renessanssiajan Italiaan ja kertoo nuoren Lucrezia de Medicin järkyttävästä kohtalosta miehisen vallankäytön pelinappulana.

Lucrezia on historiallinen henkilö, vaikka hänen lyhyestä elämästään on vähän tietoja. Hän syntyi vuonna 1545 Firenzessä suurherttua Cosimo de' Medicin perheeseen ja joutui äkisti kuolleen sisarensa sijasta avioitumaan jo teini-iässä Ferraran herttuan Alfonso II d'Esten kanssa.

Viisitoistavuotiaana Lucrezia matkasi kotikaupungistaan kohti Ferraraa ja herttuattaren roolia, mutta ei kulunut vuottakaan, kun hän oli kuollut. Virallinen kuolinsyy oli "mätäkuume", huhut kertoivat myrkyttämisestä.

Näistä lähtökohdista Maggie O'Farrell kehittelee tarinansa Lucrezian elämästä ensin kotihovissa Firenzen Palazzo Vecchiossa, sitten aviovaimona Ferrarassa miehensä suvun kesäpalatsissa  ja kaupunkilinnassa.

PÄÄTARINA ETENEE TAKAUMIN, sillä romaani alkaa vuodesta 1561. Alfonso on ratsastanut nuoren vaimonsa kanssa synkkään, syrjäiseen maaseutulinnoitukseen, ja Lucrezia aavistaa, että mies aikoo murhata hänet.

Romaanin jännite syntyy päätarinan katkaisevista linnoitukseen sijoittuvista kohtauksista, joissa ulkoisesti hyvin käyttäytyvän aviomiehen murhasuunnitelmat alkavat vaikuttaa yhä todennäköisimmiltä, vaikka vaimo välillä epäilee kuvittelevansa kaiken. Kenties Alfonso [sittenkin]on sanansa mittainen, ehkä mies on tosiaan tuonut hänet uusiin maisemiin lepäämään.

Olen hädissäni nuoren vaimon hyväuskoisuuden vuoksi ja ahdistunut hänen pelastumisensa mahdottomuudesta. Maggie O'Farrell osoitti jo Hamnetissa kykynsä vedota tunteisiin, ja Lucrezian muotokuvassa on samanlaista vetovoimaa.

Mutta O'Farrellilla on tarve ja taitoja myös laveaan historialliseen maalailuun.

Renessanssiajan valtaapitävien elämänpiiri ja -tavat saavat runsaasti tilaa, ja tapahtumia ja ympäristöjä kuvataan yksityiskohtaisesti. Hamnetin psykologiseen ja sosiaaliseen realismiin verrattuna Lucrezian muotokuva on koristeellinen ja värikylläinen kuin renessanssinaikaiset maalaukset ja kuvakudokset.

Jossain vaiheessa kaipasin jo tiivistämistä, vaikka tyyli sopii romaanin aikaan ja henkeen ja sisältää paljon kiinnostavaa symboliikkaa. Kun kirjailija kuvaa esimerkiksi Lucrezian hääpukua, mieleen tulee häkki ja sen sisälle suljettu kituva eläin.

- - silkki hankaa alushameen karheampaa pintaa, miehustan luiset tuet venyvät ja vingahtelevat suojakankaitaan vasten, hihansuut hiertävät ja hankaavat hänen ranteitaan, ihoa näykkivä jäykistetty kaulus kahmaisee niskan sisäänsä, pönkkähame narisee kuin laivan takila.

RIKOSJUONESTAAN HUOLIMATTA Lucrezian muotokuva kertoo ennen kaikkea naisen asemasta ja kohtalosta yhteiskunnassa, jossa miehillä on kaikki valta ja voima.

Perheessään tarkkailijan aseman ottanut nokkela, sisaruksistaan poikkeava Lucrezia näkee jo varhain poikien ja tyttöjen kasvatuksen eriarvoisuuden. Hänen veljistään koulitaan hallitsijoita ja taistelijoita, kun taas hänen tehtävänsä on toimia ensin houkuttelevana linkkinä isänsä valtaketjussa ja ryhtyä sitten synnyttämään miehelleen perillisiä. Jos se ei syystä tai toisesta onnistu, vaimosta hankkiudutaan säälittä eroon.

Kun viisitoistavuotiasta vaimoaan kymmenisen vuotta vanhemmalle miehelle seksi on vain pakonomaista siittämistä, romaanin rakastelukohtaukset näyttäytyvät raiskauksina. Onneksi omapäinen ja -laatuinen Lucrezia on jo lapsena löytänyt piirtämisestä ja maalaamisesta salatun maailmansa, johon hän voi vetäytyä myös nuorikkona.

Romaania hallitseva kätkemisen ja piilottamisen tematiikka ja silmiinpistävän runsas eläin- ja erityisesti petokuvasto näkyvät myös Lucrezian maalauksissa.

Miestään kavahtaessaan Lucrezia joutuu peittämään "oudot" kuvansa vaarattomilla asetelmilla, mutta piilotettuinakin ne kertovat tekijänsä itsenäisyydestä ja uhmasta. Ulkoisesti voitte minut alistaa, sisimpääni ette pääse!

Hän ympäröisi sen okapensastiheiköllä tai korkealla aidalla, niin kuin kansansatujen linnat, hän asettaisi sen ovelle vahtiin irvihampaisia, pitkäkyntisiä petoja. Alfonso ei milloinkaan saisi tietää siitä, ei milloinkaan näkisi sitä, ei milloinkaan pääsisi sinne. Sinne mies ei tunkeutuisi.

SAMANLAISTA UHMAKASTA ARVOITUKSELLISUUTTA  huokuu mielestäni vuoden 1560 paikkeilla Lucreziasta maalattu ja nykyään Firenzessä säilytettävä pieni muotokuva. Romaanissa sitä maalataan aviomiehen tilauksesta näyttäväksi hääkuvaksi, ja valmis muotokuva on ratkaisevassa roolissa kirjan epäuskottavissa ja siksi vierastamissani lopputapahtumissa.

Loppukäänteet eivät kuitenkaan ole romaanin ainoita satumaisia piirteitä. Monet henkilöistä ovat yksioikoisen hyviä tai pahoja ja tuovat mieleen kansansaduista tutut julmat apurit, ilkeät sisaret, hyväsydämiset palvelijat ja väheksytyt pelastajat.

Fantasiaelementit ovat kuitenkin tarkoituksellisia ja tyylin mukaisia. Esimerkiksi Cosimon eläintarhaansa hankkiman naarastiikerin ja pienen Lucrezian yliluonnollinen kumppanuus tuo tarinaan lisäjännitystä ja eksotiikkaa, ja samalla tiikeri on metaforana merkityksellinen. 

Pääosin romaanin henkilöt toimivat mielestäni uskottavasti ja ajalleen ominaisesti, ja vaikka myös kapinalliset "prinsessat" ovat satujen vakiohahmoja, Maggie O'Farrell onnistuu luomaan romaaniinsa päähenkilön, jonka vaiheita seuraa epäröimättä ja vahvasti myötäeläen.

LUCREZIAN MUOTOKUVA on historiallinen romaani, mutta siinä on silti paljon  yleispätevää ja ajatonta, kuten palkitun kirjailijan tuotannossa odottaakin olevan.

Vaikka itselleni tulivat Lucreziasta ensimmäisinä mieleen mm. shaahitar Sorayan ja prinsessa Dianan kohtalot, Lucrezian muotokuva antaa riviensä takaa äänen myös niille tavallisille naisille, joita kontrolloidaan ja jotka eristetään ja vaiennetaan tänäkin päivänä. Samalla romaani rohkaisee olemaan oma itsensä, kuuntelemaan tarpeitaan ja tarttumaan siihen, mikä tuntuu rakkaalta ja oikealta, oli ympäristö mitä mieltä tahansa.

Lukunautintoja kesäpäiviin!

Maggie O'Farrell. Kuva: Murdo MacLeod