Annie Ernaux: Tapaus

Projektin loppu 

Annie Ernaux: Tapaus (L'événement, 2000). Suom. Lotta Toivanen. Gummerus 2023. 87 s.

Nyt tiedän, että käyköön miten käy, vien tämän projektin loppuun yhtä päättäväisesti kuin kaksikymmentäkolmevuotiaana revin raskaustodistukseni.

Kun viime vuonna Nobelin kirjallisuuspalkinnolla palkittu Annie Ernaux (s. 1940) ryhtyi kirjoittamaan laittomasta abortistaan, siitä oli kulunut jo useampi vuosikymmen. Opiskeluaikainen kokemus oli niin rankka, että se ei jättänyt häntä rauhaan, ennen kuin hän rohkeni käydä siihen kirjallisesti käsiksi.

Tapaus on intiimimpi ja keskitetympi kuin Ernaux'lta hiljattain suomennetut Vuodet ja Isästä. Äidistä -teokset, mutta lähtökohdat ja tekniikka ovat samat.

ERNAUX'N PIENIKOKOISET, PUHUTTELEVAT TEOKSET perustuvat hänen omaan elämäänsä ja omiin kokemuksiinsa. Henkilökohtaiset tapahtumat asettuvat kuitenkin aina niitä ympäröivään yhteiskunnalliseen kehykseen, ja yksityinen ja yleinen peilautuvat keskenään tehokkaasti ja terävästi.

Tapaus-teostaan kirjailija-kertoja luonnehtii tapahtuman kulun ja siihen kytkeytyvän selvitystyön yhdistelmäksi. Selvitystyö on osa kertomusta, vain sen avulla voin kuvata tapausta, joka oli pelkkää aikaa oman itsen sisä- ja ulkopuolella. Kalenterini ja päiväkirjani tarjoavat niiltä kuukausilta kiintopisteitä ja todisteita, joita tarvitsen faktantarkistukseen.

Dokumentaarisuudestaan huolimatta Tapaus on myös kaunokirjallisuutta. Se ei ole maalailua, se on yksilön traumaattisen kokemuksen ja kaikkien siihen liittyneiden tekemisten, ajatusten ja tunteiden kartoitusta ja samalla vimmainen pyrkimys löytää täsmälleen oikea ilmaisu sille, mitä todella tapahtui. Pyrin viipymään jokaisessa mielikuvassa, kunnes "saan niistä otteen" fyysisesti ja esiin pulpahtaa sanoja, joista voin sanoa "juuri niin".

Paluu vuosikymmenten taakse tekee tehtävästä entistä vaikeamman, mutta muistamisen problematiikan parissa Ernaux on työskennellyt muissakin teoksissaan. Lisäksi kirjailija tekee tekstissään selvän eron nuoruudenaikaisen itsensä ja tapausta muistelevan itsensä välillä.

Kun kirjailija tämän tästä keskeyttää tapahtuman etenemisen ja kommentoi kirjoittamistaan ja kertomaansa, hän oikeastaan avaa samalla kirjoittamisprosessinsa tekniikan: juuri näillä keinoin yritän päästä mahdollisimman todenmukaiseen ja rehelliseen lopputulokseen.

EHKÄ JUURI ARMOTON, lähes kylmältä vaikuttava rehellisyys tekeekin Tapauksesta tavallista riipaisevamman lukukokemuksen.

Kun Ernaux marraskuussa 1963 sai tietää olevansa raskaana, hän oli 23-vuotias kirjallisuuden ja sosiologian opiskelija. Löyhä suhde opiskelija P:hen oli lopuillaan, ja nuori mies oli helpottunut tyttöystävänsä aborttipäätöksestä. Laittomaan toimenpiteeseen hankkiutuminen jäi kuitenkin kokonaan kirjoittajan huoleksi.

Aborttipäätös itsessään ei ollut hänelle ongelma. Luokkanousua tekevän pienkauppiasperheen ensimmäiselle yliopisto-opiskelijalle avioton lapsi olisi merkinnyt suunnitelmien kariutumista, köyhyyden ylisukupolvista periytymistä ja ikuista sosiaalista leimautumista. Tuntuu julmalta mutta täysin ymmärrettävältä, ettei kertoja halunnut tuon ajan kalentereissaan edes puhua "lapsesta" tai "raskaudesta" vaan käyttää ilmauksia "tämä asia", "se" ja "se olio".

Ongelma oli löytää lääkäri, joka suostuisi abortoimaan "sen".

Ernaux kirjoittaa: Minunlaiseni tytöt pilasivat lääkärin päivän. - - Lääkärit eivät tohtineet sanoa totuutta, sitä etteivät vaarantaisi omaa elämäänsä jonkun raskaaksi hankkiutuneen hupakon takia. Tai sitten he olisivat oikeasti mieluummin kuolleet kuin rikkoneet lakia, joka antoi naisten kuolla.

Lähellä kuolemaa kävi myös kertoja, kun hän monien epätoivoisten yritysten jälkeen päätyi lopulta seuraavan vuoden puolella madame P.-R.:n neljänsadan frangin "vastaanotolle" ja toimenpiteisiin.

Ernaux'n kliinisen tarkka selonteko madamen toimista ja niitä seuranneet tapahtumat opiskelija-asuntolassa ovat järkyttävää luettavaa. Kertoja ja hänen seuranaan oleva ystävä O. vaikuttavat molemmat yhtä hämmentyneiltä ja avuttomilta, eikä ihme, että "yön jälkinäytöstä" hoitamaan tarvittiin lääkäri ja sairaalahoitoa. Puhtaasta elämän ja kuoleman kokemuksesta siirryttiin selontekoon ja tuomioon.

"Miksi teit sen? Miten teit sen, sano heti!" Kaupunginsairaalaan kuljetettu abortin tehnyt tyttö oli lääkärille sitä samaa halveksittavaa sakkia kuin köyhälistökortteleiden muukin väki. Ei sellaiselle kannattanut tuhlata ystävällisyyttä. 

ERNAUX'N SELONTEKO KATASTROFAALISESTA kolmesta kuukaudesta nuoren Annien elämässä ei lakipykälien muutoksista huolimatta ole menettänyt merkittävyyttään. 

Edelleen maailmassa on tahoja, joiden on mahdoton tunnustaa naisen oikeutta omaan ruumiiseensa. Edelleen maailmassa tehdään vuosittain miljoonia naisten terveyden ja hengen vaarantavia kiellettyjä "toimenpiteitä", kun laki ei salli turvallista lääketieteellistä raskaudenkeskeytystä. Ja edelleen kieltoja ja rajoituksia vastustavat naiset saavat osakseen epäasiallista kohtelua.

"Tapauksensa" väkivaltaisuudesta huolimatta Ernaux kertoo pitävänsä kaikkia kokemuksiaan eräänlaisina lahjoina, joita ei saa jättää käyttämättä. Kaikkien kokemustani selittävien sosiaalisten ja psykologisten seikkojen lisäksi yksi asia on nimittäin vuorenvarma: se kaikki tapahtui minulle, jotta kertoisin siitä.

Näin myös Tapaus täydentää hänen elämänsä tarkoitusta. Kertomalla kehostaan, tuntemuksistaan ja ajatuksistaan hän haluaa, paitsi ymmärtää niitä itse, muuttaa ne yleisluontoisiksi, yhteisiksi muiden ihmisten elämien ja tuntemusten kanssa.

Ja eittämättä hän onnistuu pyrkimyksessään.

Annie Ernaux. Kuva: Éditions Gallimard/Francesca Mantovani