Annie Ernaux: Isästä / Äidistä

 


Elämää kahden maailman välissä 


Annie Ernaux: Isästä / Äidistä (La place, 1983 & Une femme, 1987). Suom. Lotta Toivanen. Gummerus 2022. 152 s.


Tämä ei ole elämäkerta eikä tietysti mikään romaanikaan, ehkä jotakin kirjallisuuden, sosiologian ja historian väliltä, kirjoittaa ranskalainen Annie Ernaux (s. 1940) Äidistä-nimisen kirjansa lopussa. Sama luonnehdinta pätee myös hänen aiempaan teokseensa Isästä. Suomeksi molemmat sivumäärältään pienet mutta sisällöltään merkitykselliset kirjat ovat ilmestyneet yksissä kansissa Ernaux'ta aiemminkin suomentaneen Lotta Toivasen kääntäminä.


KUMPIKIN KIRJOISTA alkaa hautajaisista. Ensin menehtyy isä sydänkohtaukseen 67-vuotiaana, myöhemmin häntä hiukan nuorempi äiti Alzheimerin tautiin. On luonnollista, että kirjailija purkaa suruaan ja yksinäisyyttään kirjallisesti, mutta se ei ole Ernaux'n ainut syy vanhemmista kirjoittamiseen.

Kirjailija tunnustaa: äidin tarina oli pakko kirjoittaa myös siksi, ettei tuntisi oloaan niin keinotekoiseksi tässä sanoilla ja ajattelulla meitä alistavassa maailmassa, johon tytär oli erityisesti äidin toiveiden mukaan vanhempiensa maailmasta siirtynyt. Rajanylityksestään Ernaux puhuu myös isästä kirjoittaessaan: Nyt olen saattanut päivänvaloon sen perinnön, joka minun piti laskea porvarillisen ja sivistyneen maailman kynnykselle sen yli astuessani.

Vanhempiensa kuolemassa kirjailija ei koe menettäneensä vain heidän ääntään, eleitään ja liikkeitään, heidän tapojaan olla ja elää. Hän tuntee joutuneensa kokonaan ja lopullisesti eroon siitä maailmasta, josta on kotoisin.

Niinpä Isästä / Äidistä ei ole pelkästään tarina vanhemmista. Se on pohdiskelua luokkanoususta, sen haaveilusta, edellytyksistä, vaiheista ja vaikutuksista.

Samantapaista muistoja ja yhteiskunta-analyysia yhdistävää tekstiä on tarjonnut luettavakseni hiljattain muutama muukin kiinnostava kirjailija: nuoremman polven ranskalaiskirjailija Édourd Louis, yhdysvaltalainen Vivian Gornick ja tanskalainen Tove Ditlevsen. Édourd Louis on itse maininnut Annie Ernaux'n innoittajakseen.


ELÄMÄKERTA- JA ROMAANIMUODOSTA irtautumistaan Ernaux perustelee sillä, että kun hän kirjoittaa vanhempiensa pakon sanelemasta elämästä, hän haluaa välttää kaikenlaista kiehtovuutta ja koskettavuutta. Hänen päämääränään on koota kaikki objektiiviset merkit siitä elämästä, jossa itsekin oli mukana ja kirjoittaa mahdollisimman samalla tavalla, kuin hän aikanaan kirjoitti vanhemmilleen kuulumisiaan. 

Kuulostaa ehkä kuivalta mutta ei ole sitä ollenkaan. Isästä / Äidistä hämmästyttää havainnollisuudellaan. Jollain merkillisellä tavalla Ernaux onnistuu kirjoittamaan yhtä aikaa eloisaa yksityistä henkilökuvausta ja terävää luokka-aseman erittelyä. Kaiken lisäksi Ernaux'n ihmiset ja ilmiöt tuntuvat hyvin tutuilta ja samastuttavilta myös Suomessa.

Kirjailijan vanhemmat pyrkivät köyhästä maa- ja tehdastyöläisympäristöstään sitkeästi parempaan taloudelliseen asemaan ja yhteiskunnalliseen arvostukseen. Oma kauppa ja kahvila, tai oikeastaan kuppila, olivat askel kohti porvarillista elämää, mutta siihen heidän nousunsa pysähtyi.

Ankarasti uurastaen ja tarkasti eläen tultiin kyllä toimeen, mutta hampaita kiristellen. Puutetta ei saanut valittaa eikä näyttää. Eikä kouluttamattomuuttaan. Oli oltava fiksu, ja fiksuutta oli se, että tajusi alempiarvoisuutensa ja kielsi sen salaamalla sen visusti. Yritti elää ja käyttäytyä keskiluokan tavoin, esittää keskiluokkaista.


HYVÄÄ KÄYTÖSTÄ edellytettiin myös tyttäreltä, jolle hankittiin kaikki mitä hänen luokkatovereillaankin oli nukeista rukousnauhoihin ja pyyhekumeista vuorillisiin talvikenkiin. Tärkeintä oli, että tytöltä ei puutu mitään eikä perheellä ole mitään hävettävää.

Toki kyse oli myös vanhempien hartaasta toiveesta, että lapsella menisi paremmin kuin heillä, että tytär saisi kouluttautua ja pääsisi asemaan, joka vanhemmilta oli jäänyt saavuttamatta.

Mutta kun tytär sitten etenee opin tiellä, vanhemmat ovat siitä myös jollain tapaa tyytymättömiä, ainakin äiti. Mikä tuo nuori ihminen oikein luulee olevansa? Väheksyy meitä? Tekee pesäeroa? 

Välillä Ernaux'n suoruus tuntuu melkein raa'alta mutta ei hetkeäkään armottomalta. Ernaux'n tinkimätön halu ymmärtää vanhempiaan ja samalla itseään ei sulje pois perheenjäsenten keskinäistä kiintymystä. Ei ole epäilystäkään, ettei kirjailija kritiikistään huolimatta rakastaisi vanhempiaan.

Kirjassa on paljon detaljeja ja lämpimiä kuvauksia luonteeltaan iloisesta isästä, jolle fiinimpien tapojen omaksuminen ei onnistunut oikeastaan milloinkaan ja jolle kaupanpitoa rakkaampia olivat puutarha ja kasvimaa. Isä kuskasi minua kouluun polkupyörällä. Toimi lautturina, kuljetti rannalta toiselle sateessa ja paisteessa.

Riehakas ja uhmakas äiti oli sosiaalisen nousun tavoittelussa isää aktiivisempi ja onnistuikin paremmin. Hän ensin toivoi ja sitten tiesi, ettei enää vaikuttanut rahvaalta. Äiti arvosti kirjoja ja lukemista ja pyrki lukemaan muitakin kuin viihderomaaneja. Hän oppi pukeutumaan tyylikkäästi, käyttäytymään etiketin mukaisesti ja ennen kaikkea puhumaan kuin herrasväki.


PUHUMISESTA JA KIELENKÄYTÖSTÄ Ernaux kirjoittaa usein ja seikkaperäisesti.

Kirjassa on runsaasti kursivointeja, joilla kirjailija osoittaa, että juuri näitä sanoja ja lauseita hänen perheessään käytettiin. Kursivointeihin ei sisälly kaksoismerkityksiä; niiden tehtävä on kertoa perheen arkielämästä mahdollisimman yksityiskohtaisesti, selkeästi ja totuudenmukaisesti.

Ernaux kirjoittaa, kuinka äidille (naisena?) oli helpompi omaksua uusia ilmauksia ja oppineempi puhetapa kuin isälle, vaikka isä sentään oli kuta kuinkin päässyt eroon rujona pitämästään murteesta. Mutta voi hyvin kuvitella, millaisia ongelmia jatkuva kielitaiteilu aiheutti kaikille perheenjäsenille sekä perheen sisällä että sen ulkopuolella. Ernaux kirjoittaa:

Kun lapsena tavoittelin huoliteltua kieltä, minusta tuntui kuin olisin heittäytynyt alas jyrkänteen reunalta. - - Koska opettaja "korjasi" minun puhettani, minä koetin myöhemmin korjata isän puhetta ja huomautin, että ilmauksia "oikosenaan" ja "varttia vajaa yksitoista" ei ollut olemassa. Totta kai isä raivostui, tytär itki ja kaikki olivat onnettomia. Edes rahasta ei riidelty yhtä paljon kuin kielenkäytöstä.


ISÄSTÄ / ÄIDISTÄ -kirja näyttää kaunistelematta ja samalla suurta sympatiaa herättäen, millaista taiturointia elämä kahden maailman välissä on ja millaisiin uhrauksiin vähävaraiset vanhemmat paremman elämän toivossaan suostuvat.

Maailma on kyllä Ernaux'n nuoruuden ajoista muuttunut, mutta onko oleellisesti ja millä tavoin?

Toistakin asiaa jäin miettimään. Noinkohan työläistaustainen Ernaux ja valtaosa hänen kaltaisistaan ovat jättäneet tyyten taakseen kotiperintönsä astuessaan koulutuksen ja mahdollisesti avioliitonkin avulla ns. sivistyneeseen, porvarilliseen maailmaan? Ovat olleet vain jättävinään? Tai syystä tai toisesta eivät ole edes halunneet jättää?

Annie Ernaux. Kuva: Catherine Hélle


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pirkko Saisio: Passio

Meri Valkama: Sinun, Margot

Delia Owens: Suon villi laulu