Rachel Cusk: Toinen paikka



Tasapainoilua naiseuden ja taiteilijuuden hetteikössä


Rachel Cusk: Toinen paikka (Secod Place, 2021. Suom. Kaisa Kattelus. S&S 2021. 220 s.


Miksi elämme niin kipeästi omissa fiktioissamme? Miksi kärsimme sellaisesta, minkä olemme itse keksineet? Ymmärrätkö sitä, Jeffers? Olen koko ikäni halunnut olla vapaa, enkä ole kyennyt vapauttamaan edes pikkuvarvastani.

Näin kirjoittaa M-lyhennettä itsestään käyttävä kertoja Jeffers-nimiselle henkilölle brittikirjailija Rachel Cuskin (s. 1967) romaanissa Toinen paikka. Aiemmin suomennetuissa romaaneissaan, trilogiassa Ääriviivat, Siirtymä ja Kunnia, Cusk rikkoo selkeästi perinteisen romaanin rakenteita, ja siksi Toinen paikka vaikuttaa ensin erilaiselta eli paluulta tradition suuntaan. Pian kuitenkin huomaa, ettei uusi romaani oleellisesti eroa edeltäjistään. Tuttua, tarkkaa lukemista vaativaa Cuskia on uusikin teos.


KYSEESSÄ ON PITKÄ MONOLOGI, ehkä kirje, jossa M tilittää elämänsä tiettyä ajanjaksoa.

M on toistamiseen naimisissa oleva kirjalija ja aikuisen tyttären äiti. Hän asuu miehensä kanssa Ranskan rantaseudulla marskimaalla ja tarjoaa maaseutukotinsa vierastaloa taiteilijoille työskentelytilaksi. Kun muotokuvillaan ja maisemillaan mainetta kerännyt taidemaalari L suostuu vierailijaksi tähän nk. toiseen paikkaan, M odottaa taiteilijan läsnäolon vaikuttavan häneen itseensä jollain tavalla vapauttavasti ja auttavan häntä taas luomisen tilaan.

Ajatus ei ole järjetön, sillä miehen maalaukset pariisilaisessa galleriassa ovat kauan sitten muuttaneet ratkaisevasti kertojan elämää. Hän sanoo päässeensä tuolloin irti kehyksistä, joiden sisään hänet oli rajattu, mutta joutuneensa maksamaan siitä raskaasti.

M:n harmiksi L tuo kuitenkin mukanaan nuoren kaunottaren Brettin ja suhtautuu mesenaattiinsa alusta alkaen vältellen ja vähätellen. Sen sijaan, että M:n tilanne kohenisi, hän tuntee itsensä entistä mitättömämmäksi sekä naisena että kirjailijana.

Erityisesti häntä loukkaa se, että L maalaa muotokuvia hänen lähipiiristään, mm. hänen miehestään Tonysta ja tyttärestään Justinesta, mutta ei hänestä. En näe sinua kunnolla, on L:n loukkaava vastaus M:n ihmettelyyn.

Hetkittäiset myötämielisyydet tekevät taiteilijan pilkallisuudesta entistä haavoittavampia, ja hänen toimintansa isäntäperheen suistamiseksi kaaokseen alkaa vaikuttaa lähes demoniselta. Kurtille, Justinen seurustelukumppanille, L tunnustaakin haluavansa tuhota kertojan. Minkä vuoksi? Sitä ihmettelee myös lukija.

Onko omasta mielestäänkin mitättömän näköinen M niin vastenmielisen epänaisellinen? Onko hän taiteilijana liian lahjaton ansaitakseen minkäänlaista arvostusta? Ärsyttävätkö taiteilijaa naisen kiinnostus ja odotukset? Uhkaako naisen tahto taiteilijan oikeutta olla oma muista piittaamaton itsensä? Inhottaako häntä koko perheinstituutio vai kadehtiiko hän jotain?

Ja mihin tämä kaikki johtaa? - Romaani on erikoisella tavalla jännittävä ja kauhea, ja tunnelmaa tiivistävät vielä soinen maasto ja jokin maailmaa paraikaa koetteleva pandemia.


ROMAANIN LEIMALLISIA PIIRTEITÄ ovat arvoituksellisuus ja pohdiskelu. Kuka on kuuntelija Jeffers, ja mikä on hänen suhteensa puhujaan? Missä määrin kertojaan on luottamista? Miten on ymmärrettävä romaanin alun epätodellinen kohtaus, jossa kertoja tapaa junassa paholaisen ja alkaa suhtautua pelokkaasti kaikkeen ympärillään?

Cuskin pääteemat ovat edelleen naiseus, äitiys ja taiteilijuus. Vaikka M:n motiivit jäävät osin hämärään, en epäile hänen vilpittömyyttään hänen vakuuttaessaan, että hän haluaa L. kohtaavan hänet hänen Pariisissa kokemansa "tunnistamisen maaperällä", ei muuta.

Kun kertoja sanoo odottavansa yksilöllisyytensä tunnistamista, luen hänen toiveensa koskevan nimenomaan taiteilijuutta. Uskon kertojaa, kun hän sanoo olevansa kiitollinen Tonysta ja Justinesta ja elämästään marskimaalla. Hän nauttii ympäröivästä maisemasta, katselee miehensä työntekoa suopeasti ja on päässyt tasapainoon myös äitiyden suhteen. 

Hänen ongelmansa on elämisen ja luomisen välinen ristiriita, hänen naisen rooliensa ja luomisenhalunsa yhteensovittamattomuus.  Hän kokee olevansa taitelijana ehtynyt, sivuutettu ja miestaiteilijoiden jyräämä.

Eikä L. totisesti osoita tuota käsitystä virheelliseksi. Aivan kuin L:n epäystävällisyys ja pisteliäät arvostelut eivät riittäisi, Cusk kirjoittaa romaaniinsa niin paholaismaisen seinämaalaustapahtuman, että ellei sitä tasoittamassa olisi Tonyn yhtä hämmästyttävä vastuuntunto ja tyyneys, sitä olisi lähes mahdoton sietää.

Tony onkin vaimonsa vastakohta ja täydellisesti oma, ehyt itsensä. Hänelle kilpailu on vieras käsite ja vapaudeksi riittää mieluisa ruumiillinen työ ja seesteinen perhe-elämä. Paljon kertoo se, että siinä missä M kokee käsitteen "toinen paikka" tarkoittavan ikuista kakkossijaa voittajan jälkeen, Tonylle se merkitsee rinnakkaismaailmaa, vaihtoehtoista todellisuutta.


VAIKKA ROMAANIN KERTOJALLA on lähes maaninen halu analysoida kaikkea ympärillään ja itsessään tapahtuvaa, selkeisiin lopputuloksiin hän ei päädy. Selitykset ikään kuin väistävät häntä, tai asiat ovat senluonteisia, että niitä on mahdoton kuvata tarkasti. 

Häilyvyyden, epävarmuuden ja muutoksen tila vallitsee romaanissa muutenkin. Se ilmenee henkilöiden käytöksessä, ihmissuhteissa ja ympäristössä. Maaperä muuttaa muotoaan myös konkreetisti vuoroveden tahtiin, ja  L:n maalauksissa henkilöt ovat vaikeasti tunnistettavia ja maisemat pakenevat tulkintoja.

Kertoja pohtii paljon taiteen olemusta, taiteilijan tehtävää ja taideteoksen syntyä ja vaikutuksia. Pysähtelen moniin mielenkiintoisiin ajatuksiin, mutta tarkkaa kokonaiskuvaa M:n pohdinnoista ei välity. Sekin voi olla tarkoituksellista. Ehkä mahdollista niin taiteessa kuin elämässä on vain etsiminen ja hapuilu.     

M tunnustaakin olleensa pahasti eksyksissä L:n ja hänen vierailunsa annin suhteen. Romaanin lopussa hän palaa uudelleen alun ajatukseen siitä, miten helposti sorrumme elämään kuvitelmissamme, ja kärsimme, kun ne osoittautuvat illuusioiksi. Ehkä vapaus on ihan muuta kuin kuvittelemme.   


AINAKIN TAIDEPOHDINTOIHIN uskon Rachel Cuskin kirjoittaneen paljon itseään, tuntojaan ja ajatuksiaan. Kansilieve viittaa kuitenkin myös biofiktioon, kun romaanin inspiraation lähteeksi ilmoitetaan taidemesenaatti Mabel Dodge Luhanin (1879-1962) muistelmateos Lorenzo in Taos.

Teosta tuntematta on mahdoton sanoa, missä määrin Cusk on hyödyntänyt kyseistä muistelmaa kirjailija D. H. Lawrencen (1885-1930) jännitteiseksi kuvatusta vierailusta Luhanin residenssissä Taosissa New Mexicossa. Kun Cusk mm. alkukirjaimilla M ja L sekä Brett- (taiteilija Dorothy Brett) ja Jeffers- (runoilija Robinson Jeffers) nimillä sangen avoimesti viittaa Luhanin taiteilijasiirtokuntaan, siltä suunnalta olisi varmasti löydettävissä lisää kiinnostavaa mietittävää.

Toisaalta Toinen paikka tarjoaa vertailuittakin runsaasti mielenkiintoista sulateltavaa. Vaikka romaanin sivumäärä ei ole mittava, lukeminen vie aikaa, sillä Cuskin monitasoinen uutuus edellyttää keskittymistä eikä välttämättä avaudu kaikilta osin hartaallakaan kertalukemisella.

Rachel Cusk. Kuva: Siemon Scammel-Katz


  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Delia Owens: Suon villi laulu

Pertti Lassila: Venetsia

Ann-Luise Bertell: Oma maa