6. tammikuuta 2020
Rebecca Solnit: Miehet selittävät minulle asioita
Esseitä sukupuolten välisestä sodasta
Rebecca Solnit: Miehet selittävät minulle asioita (Men Explain Things to Me, 2014). Kuvat: Ana Teresa Fernandez. Suom. Pauliina Vanhatalo. S&S 2019. 192 s.
Yhdysvaltalaisen kirjailijan, historioitsijan ja aktivistin Rebecca Solnitin (s. 1961) essee Miehet selittävät minulle asioita avaa hauskasti ja terävästi Solnitin samannimisen esseekokoelman. Essee synnytti pian ilmestymisensä jälkeen termin mansplaining. Suomeksi siitä käytetään sanaa miesselittäminen.
Solnit valaisee termin merkitystä kertomalla koomisen esimerkin siitä, miten eräässä tilaisuudessa muuan Herra Tärkeä alkoi suuressa viisaudessaan luennoida hänelle lukemansa merkittävän kirjan sisältöä antamatta kuulijalleen sen verran suunvuoroa, että tämä olisi kertonut olevansa tuon kirjan kirjoittaja. Kyse on siis siitä alentuvasta ja vähättelevästä suhtautumisesta, johon monet miehet edelleen sortuvat, kun naiset yrittävät saada äänensä kuuluviin ja uskaltautuvat tavoittelemaan yhdenveroisuutta. Tuore esimerkki ilmiöstä on Viron sisäministerin "myyjätyttö"-tokaisu.
Kokoelman yhdeksän esseetä ovat vuosilta 2008-2014 mutta pätevät pääosiltaan edelleen. Tänäkin päivänä vallankäyttö eri puolilla maailmaa mykistää naisia, tekee heistä näkymättömiä ja estää heitä osallistumasta tasa-arvoisina politiikkaan ja kulttuurielämään. On siis syytä jatkaa kamppailua sen eteen, että naisia kohdeltaisiin ihmisinä, joilla on oikeus elämään, vapauteen ja osallisuuden tavoitteluun.
JOS KOKOELMAN nimiessee vaikuttaa kesyltä, jo seuraavassa sisältö rankkenee.
Kaikkein pisin sota -kirjoituksessaan Solnit nostaa esiin naisiin kohdistuvan ruumiillisen väkivallan, raiskaukset, pahoinpitelyt, tapot ja murhat, ja puhuu niistä epidemian mittasuhteet saavuttaneena ilmiönä. Hän nojaa väitteissään lukumääriin ja esimerkkeihin, joista suurin osa on Yhdysvalloista, mutta ei ainoastaan sieltä.
Solnit painottaa väkivallan autoritaarista luonnetta, joka alkaa oletuksesta: minulla on oikeus kontrolloida sinua. Esiintyypä väkivalta kotona tai kadulla, koulussa tai armeijassa, työssä tai vapaa-ajalla, sen pohjalla on aina ylemmyydentunto, usko omaan oikeuteen aiheuttaa toisille ihmisille kärsimystä tai jopa heidän kuolemansa, kirjoittaa Solnit.
Esseiden esimerkit ovat raakoja, mutta Solnit ei mässäile. Tavan takaa muutoin tiukka feministi muistuttaa yleistysten vaaroista tyyliin eivät kaikki miehet ja kyllä naisetkin. Tilastojen valossa väkivallan jakauma sukupuolten sodassa on kuitenkin järkyttävän toispuoleinen.
YDINKÄSITE sodan lopettamiseksi on tasa-arvo. Hämähäkki-isoäiti -esseessä Solnit tarkastelee uskontojen vuosituhantisia tapoja pyyhkiä nainen näkymättömiin, ja lyhyessä Uhan ylistys -kirjoituksessa tasa-arvoisen avioliiton mallia etsitään mm. samaa sukupuolta olevien liitoista.
Maailmat törmäävät luksussviitissä -esseessä Solnit kirjoittaa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtajan Dominique Strauss-Kahnin taannoisesta seksiskandaalista ja pääsee samalla käsittelemään globaalia epätasa-arvoa, rikkaiden ylivaltaa ja köyhien maiden säälimätöntä riistoa.
Strauss-Kahnin tapaus herättää vastenmielisyydestään huolimatta myös toivoa. Solnit korostaa, että köyhän siirtolaisnaisen rohkea tai oikeastaan uhkarohkea rikoskanne ei vain päättänyt erään maailman vaikutusvaltaisimman miehen uraa vaan paljasti käyttäytymismallin, josta voi ja pitää irrottautua.
Naisvihan kitkemisessä avaintekijä on uhrin peloton julkisuuteen astuminen. Kun hyväksikäyttö tai raiskaus tulee peittely-yrityksistä huolimatta ilmi, rikoksen tekijän tavallisimmat selitykset ovat: uhri valehtelee, uhri liioittelee, uhri kerjäsi sitä ja jopa nautti siitä.
Samantyyppisestä rikoksen vähättelystä ja uhrin mustamaalaamisesta Solnit kirjoittaa lisää esseessä Kassandran syndrooma. Meille jokaiselle ovat varmaan tuttuja sellaiset arkikeskustelussa vilahtelevat repliikit kuin Onko pakko pukeutua niin provosoivasti? Miksei (nainen) pysynyt kotonaan? Miksi hakeutui moiseen seuraan? Miksi joi itsensä humalaan? jne.
Ei ihme, että nainen tällaisessa keskusteluilmapiirissä vaikenee ja luopuu rikoskanteesta varsinkin, jos vastassa on vaikutusvaltainen henkilö hyvin voideltuine puolustuskoneistoineen. Nafissatou Diallo uskalsi ottaa riskin ja voitti.
VALTA ON kiinteästi sidoksissa uskottavuuteen. Puhuessaan Kassandran syndroomasta Solnit tarkoittaa ilmiötä, jossa nainen kyseenalaistaessaan miehen ja miesvaltaisten instituutioiden toiminnan saa kuulla olevansa epärealistinen, hysteerinen, pahansuopa, juonikas, tunteidensa vietävissä ynnä muuta samanlaista soopaa. Mainio esimerkki on Rachel Carsonin leimaaminen hysteeriseksi hänen julkaistuaan torjunta-aineiden vaaroja käsittelevän teoksensa Äänetön kevät.
Samanlaisia reaktioita valtaapitävissä USA:n presidenttiä myöten ovat viime aikoina aiheuttaneet nuoren ilmastoaktivistin Greta Thunbergin esiintymiset. Sen sijaan, että otettaisiin vakavasti hänen huolenaiheensa, hänet on leimattu ylitunteelliseksi ja vihanhallintaongelmaiseksi tytöksi, jota toiset ohjailevat miten haluavat. - Kävisiköhän poika-aktivistille samoin? Ja missä sellainen poika viipyy?
Solnitin modernin feminismin klassikoksi luonnehdittu kokoelma on mielestäni onnistunut, tiivis johdatus feminismin keskeisimpiin kysymyksiin. Ehkä siinä ei käydä kovin syvällä, mutta runsaine esimerkkiaineistoineen se toimii erinomaisena herättelijänä.
Pohdiskelijana Rebecca Solnit on parhaimmillaan esseessään Virginia Woolfista. Siinäkin peräänkuulutetaan naiselle oikeutta olla oma itsensä ja päättää itse tekemisistään, mutta lisäksi se laajenee käsittelemään ylipäänsä ihmisen vapautumista kahlitsevista rooleista ja rakenteista ja uskaltautumista epävarmuuteen ja tuntemattomuuteen, ahtaudesta ja pimeydestä avaraan tilaan ja arvaamattomiin mahdollisuuksiin.
PS. Oman kiitoksensa ansaitsevat Pauliina Vanhatalon suomennostyö ja esseiden alussa olevat kuvat Ana Teresa Fernandezin maalauksista. Mielenkiintoisia maalauksia löytyy lisää netistä.
Yhdysvaltalaisen kirjailijan, historioitsijan ja aktivistin Rebecca Solnitin (s. 1961) essee Miehet selittävät minulle asioita avaa hauskasti ja terävästi Solnitin samannimisen esseekokoelman. Essee synnytti pian ilmestymisensä jälkeen termin mansplaining. Suomeksi siitä käytetään sanaa miesselittäminen.
Solnit valaisee termin merkitystä kertomalla koomisen esimerkin siitä, miten eräässä tilaisuudessa muuan Herra Tärkeä alkoi suuressa viisaudessaan luennoida hänelle lukemansa merkittävän kirjan sisältöä antamatta kuulijalleen sen verran suunvuoroa, että tämä olisi kertonut olevansa tuon kirjan kirjoittaja. Kyse on siis siitä alentuvasta ja vähättelevästä suhtautumisesta, johon monet miehet edelleen sortuvat, kun naiset yrittävät saada äänensä kuuluviin ja uskaltautuvat tavoittelemaan yhdenveroisuutta. Tuore esimerkki ilmiöstä on Viron sisäministerin "myyjätyttö"-tokaisu.
Kokoelman yhdeksän esseetä ovat vuosilta 2008-2014 mutta pätevät pääosiltaan edelleen. Tänäkin päivänä vallankäyttö eri puolilla maailmaa mykistää naisia, tekee heistä näkymättömiä ja estää heitä osallistumasta tasa-arvoisina politiikkaan ja kulttuurielämään. On siis syytä jatkaa kamppailua sen eteen, että naisia kohdeltaisiin ihmisinä, joilla on oikeus elämään, vapauteen ja osallisuuden tavoitteluun.
JOS KOKOELMAN nimiessee vaikuttaa kesyltä, jo seuraavassa sisältö rankkenee.
Kaikkein pisin sota -kirjoituksessaan Solnit nostaa esiin naisiin kohdistuvan ruumiillisen väkivallan, raiskaukset, pahoinpitelyt, tapot ja murhat, ja puhuu niistä epidemian mittasuhteet saavuttaneena ilmiönä. Hän nojaa väitteissään lukumääriin ja esimerkkeihin, joista suurin osa on Yhdysvalloista, mutta ei ainoastaan sieltä.
Solnit painottaa väkivallan autoritaarista luonnetta, joka alkaa oletuksesta: minulla on oikeus kontrolloida sinua. Esiintyypä väkivalta kotona tai kadulla, koulussa tai armeijassa, työssä tai vapaa-ajalla, sen pohjalla on aina ylemmyydentunto, usko omaan oikeuteen aiheuttaa toisille ihmisille kärsimystä tai jopa heidän kuolemansa, kirjoittaa Solnit.
Esseiden esimerkit ovat raakoja, mutta Solnit ei mässäile. Tavan takaa muutoin tiukka feministi muistuttaa yleistysten vaaroista tyyliin eivät kaikki miehet ja kyllä naisetkin. Tilastojen valossa väkivallan jakauma sukupuolten sodassa on kuitenkin järkyttävän toispuoleinen.
YDINKÄSITE sodan lopettamiseksi on tasa-arvo. Hämähäkki-isoäiti -esseessä Solnit tarkastelee uskontojen vuosituhantisia tapoja pyyhkiä nainen näkymättömiin, ja lyhyessä Uhan ylistys -kirjoituksessa tasa-arvoisen avioliiton mallia etsitään mm. samaa sukupuolta olevien liitoista.
Maailmat törmäävät luksussviitissä -esseessä Solnit kirjoittaa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtajan Dominique Strauss-Kahnin taannoisesta seksiskandaalista ja pääsee samalla käsittelemään globaalia epätasa-arvoa, rikkaiden ylivaltaa ja köyhien maiden säälimätöntä riistoa.
Strauss-Kahnin tapaus herättää vastenmielisyydestään huolimatta myös toivoa. Solnit korostaa, että köyhän siirtolaisnaisen rohkea tai oikeastaan uhkarohkea rikoskanne ei vain päättänyt erään maailman vaikutusvaltaisimman miehen uraa vaan paljasti käyttäytymismallin, josta voi ja pitää irrottautua.
Naisvihan kitkemisessä avaintekijä on uhrin peloton julkisuuteen astuminen. Kun hyväksikäyttö tai raiskaus tulee peittely-yrityksistä huolimatta ilmi, rikoksen tekijän tavallisimmat selitykset ovat: uhri valehtelee, uhri liioittelee, uhri kerjäsi sitä ja jopa nautti siitä.
Samantyyppisestä rikoksen vähättelystä ja uhrin mustamaalaamisesta Solnit kirjoittaa lisää esseessä Kassandran syndrooma. Meille jokaiselle ovat varmaan tuttuja sellaiset arkikeskustelussa vilahtelevat repliikit kuin Onko pakko pukeutua niin provosoivasti? Miksei (nainen) pysynyt kotonaan? Miksi hakeutui moiseen seuraan? Miksi joi itsensä humalaan? jne.
Ei ihme, että nainen tällaisessa keskusteluilmapiirissä vaikenee ja luopuu rikoskanteesta varsinkin, jos vastassa on vaikutusvaltainen henkilö hyvin voideltuine puolustuskoneistoineen. Nafissatou Diallo uskalsi ottaa riskin ja voitti.
VALTA ON kiinteästi sidoksissa uskottavuuteen. Puhuessaan Kassandran syndroomasta Solnit tarkoittaa ilmiötä, jossa nainen kyseenalaistaessaan miehen ja miesvaltaisten instituutioiden toiminnan saa kuulla olevansa epärealistinen, hysteerinen, pahansuopa, juonikas, tunteidensa vietävissä ynnä muuta samanlaista soopaa. Mainio esimerkki on Rachel Carsonin leimaaminen hysteeriseksi hänen julkaistuaan torjunta-aineiden vaaroja käsittelevän teoksensa Äänetön kevät.
Samanlaisia reaktioita valtaapitävissä USA:n presidenttiä myöten ovat viime aikoina aiheuttaneet nuoren ilmastoaktivistin Greta Thunbergin esiintymiset. Sen sijaan, että otettaisiin vakavasti hänen huolenaiheensa, hänet on leimattu ylitunteelliseksi ja vihanhallintaongelmaiseksi tytöksi, jota toiset ohjailevat miten haluavat. - Kävisiköhän poika-aktivistille samoin? Ja missä sellainen poika viipyy?
 |
| Rebecca Solnit. Kuva: Wikipedia |
Pohdiskelijana Rebecca Solnit on parhaimmillaan esseessään Virginia Woolfista. Siinäkin peräänkuulutetaan naiselle oikeutta olla oma itsensä ja päättää itse tekemisistään, mutta lisäksi se laajenee käsittelemään ylipäänsä ihmisen vapautumista kahlitsevista rooleista ja rakenteista ja uskaltautumista epävarmuuteen ja tuntemattomuuteen, ahtaudesta ja pimeydestä avaraan tilaan ja arvaamattomiin mahdollisuuksiin.
PS. Oman kiitoksensa ansaitsevat Pauliina Vanhatalon suomennostyö ja esseiden alussa olevat kuvat Ana Teresa Fernandezin maalauksista. Mielenkiintoisia maalauksia löytyy lisää netistä.
Kommentit
Lähetä kommentti