1. joulukuuta 2016
Antti Heikkinen: Matkamies maan. Siltala 2016. 350 s.
Antti Heikkisen toinen romaani Matkamies maan lainaa nimensä vanhasta hautajaisvirrestä, eikä suotta. Saattohoitohuoneesta lähdetään liikkeelle, ja yhdenlaiseen kuolemantapaukseen romaani myös päättyy. Siinä välillä vainajia tai melkein vainajia tulee joku muukin.
Toisaalta matkamiehiä löytyy savolaiskylästä myös kirjaimellisesti. Kun lakkautetulle ammattikoululle perustetaan vastaanottokeskus, heitä ilmestyy kylälle huomattavasti kauempaa kuin kuntarajan tuolta puolen. Sehän jurppii varsinkin kylän miesväkeä, jonka ihmissuhdetaidot ovat hakusessa jo ennestään.
Heikkisen riehakas maalaistarina tuo mieleen nuorisoseurojen kesäteatterit. Niissä meno on kuitenkin kesyä Heikkisen romaanihenkilöiden otteisiin verrattuna. Romaanin tragikoomiset tapahtumat ovat tietysti lajityyppinsä tapaan liioiteltuja mutta liippaavat silti niin läheltä totuutta, että hirvittää, ellei samalla naurattaisi.
AIHEITA romaanissa on kasapäin. Tapahtumien keskeisin katalysaattori on toki vastaanottokeskuksen perustaminen, mutta toinen iso uhka on sisäilmaongelmista kärsivän terveyskeskuksen sulkeminen. Lisäksi kyläläisiä vaivaavat tai puhuttavat perheväkivalta, kunnallinen suhmurointi, muistisairaus, koulukiusaaminen ja mielenterveysongelmat.
Vihapuhetta harrastetaan netissä ja Matkahuollon baarissa, korkeakulttuuria Jälsinkankaan harrastajateatterissa. Siellä harjoitellaan niin antaumuksella savolaisversiota Macbethistä, ettei sekään ole omiaan parantamaan kotona synkistelevien mielentilaa. Sopii siinä lady Macbethin ihmetellä: No, ukonkalso, minkä tähen se itekseen kulukoo, ja silimät murha-uatoksia mulokoo?
Kun taksikuski Leon ja kiinteistönhoitaja Jeren isänmaallisuus kohtaavat, he päättävät panna pakolaisasiassa töpinäksi ja palkata käsikassarakseen oikein tekijämiehen Rautavaarasta. Häneksi menee, mutta miten ja miksi, siitä voitte lukea vaikkapa konstaapeli Väätäisen hoitaman kuulustelun nauhoituksista. Mehukas kuulustelu sujuu tietysti perisavolaisella huumorilla eli vinoillen:
Kuuntelepas Jere-poika, niin setä kertoo. Matikka voi aukoa pyöreää suutaan verkossa, mutta keittokattilassa se on hyvin nöyrää jo. Perunoiden ja sipuleiden kanssa siellä porisee. Sinä voit aukoa suuta verkossa, mutta nyt sinä olet veneen pohjalla ja potkit.
Hääppöistä ei ole elämä monella muullakaan. Rakkaus riivaa ja seksi saa sekoamaan.
Aimolla, kylän entisellä nuohoojalla ja omaishoitajalla, on tunnollaan iso synti, joka uhkaa paljastua useammaltakin taholta. Yksi tahoista on sataa vuottaan lähestyvä, muistisairas Aulis, toinen vastikään miehensä haudannut ja Aimon seuraavaksi vaimoksi hinkuva Tuula. Ja kun on jo ehtinyt kuvitella, että edes vastaanottokeskuksen Timosen, tolkun miehen, asiat pysyvät reilassa romaanin loppuun asti, jo viedään häntäkin pillit ujeltaen paikattavaksi.
TUNTUU MERKILLISELTÄ, että Heikkinen pystyy pitämään kaikki juonilangat käsissään ja vielä lopuksi solmimaan ne näppärästi yhteen. Tehtävä ei ole helppo senkään vuoksi, että tapahtumat etenevät moninkirjavin kirjallisin keinoin. "Mäkpetin" ja kuulustelunauhojen lisäksi Heikkinen höystää ja kuljettaa tarinaansa päiväkirjaotteilla, yksinpuheluilla ja nettikirjoituksilla. Silti lukijalla ei ole vaikeuksia pysyä matkassa.
Toiminta on romaanissa A ja O, ja puhettakin tulee kuin turkin hihasta. Henkilökuvien syventämiseen ei Heikkisellä ole aikaa eikä tarvetta. Tarkoitushan on näyttää nyky-Suomen jälsinkankaiden tämän hetken mielenmaisemat kaikessa karuudessaan ja hullunkurisuudessaan.
Antti Heikkisen yhteydet teatterimaailmaan näkyvät romaanissa paitsi vilkkaana toimintana myös elävinä kohtauksina. Jo kirjan alkutilanne on vertaansa vailla oleva "hyvästijättö" ja yhden hengen muistotilaisuus toinen sen veroinen. Luterilaisen ja muslimin ekumeeninen rukoushetki vastaanottokeskuksen pihalla ja palvelutaloon kiikutettu kahden miehen Mäkpetti painuvat mieleen kuin livenä nähtyinä.
Eli: jos kaipaat kekseliästä, ronskia ja reheväkielistä viihdettä Sipilän Suomen syrjäkylien menosta ja mentaliteetista, tässä sinulle on sellaista tarjolla.
Maailma tulee kylään Jälsinkankaalla
Antti Heikkisen Matkamies maan naurattaa ja hirvittää
Antti Heikkinen: Matkamies maan. Siltala 2016. 350 s.
Antti Heikkisen toinen romaani Matkamies maan lainaa nimensä vanhasta hautajaisvirrestä, eikä suotta. Saattohoitohuoneesta lähdetään liikkeelle, ja yhdenlaiseen kuolemantapaukseen romaani myös päättyy. Siinä välillä vainajia tai melkein vainajia tulee joku muukin.
Toisaalta matkamiehiä löytyy savolaiskylästä myös kirjaimellisesti. Kun lakkautetulle ammattikoululle perustetaan vastaanottokeskus, heitä ilmestyy kylälle huomattavasti kauempaa kuin kuntarajan tuolta puolen. Sehän jurppii varsinkin kylän miesväkeä, jonka ihmissuhdetaidot ovat hakusessa jo ennestään.
Heikkisen riehakas maalaistarina tuo mieleen nuorisoseurojen kesäteatterit. Niissä meno on kuitenkin kesyä Heikkisen romaanihenkilöiden otteisiin verrattuna. Romaanin tragikoomiset tapahtumat ovat tietysti lajityyppinsä tapaan liioiteltuja mutta liippaavat silti niin läheltä totuutta, että hirvittää, ellei samalla naurattaisi.
AIHEITA romaanissa on kasapäin. Tapahtumien keskeisin katalysaattori on toki vastaanottokeskuksen perustaminen, mutta toinen iso uhka on sisäilmaongelmista kärsivän terveyskeskuksen sulkeminen. Lisäksi kyläläisiä vaivaavat tai puhuttavat perheväkivalta, kunnallinen suhmurointi, muistisairaus, koulukiusaaminen ja mielenterveysongelmat.
Vihapuhetta harrastetaan netissä ja Matkahuollon baarissa, korkeakulttuuria Jälsinkankaan harrastajateatterissa. Siellä harjoitellaan niin antaumuksella savolaisversiota Macbethistä, ettei sekään ole omiaan parantamaan kotona synkistelevien mielentilaa. Sopii siinä lady Macbethin ihmetellä: No, ukonkalso, minkä tähen se itekseen kulukoo, ja silimät murha-uatoksia mulokoo?
Kun taksikuski Leon ja kiinteistönhoitaja Jeren isänmaallisuus kohtaavat, he päättävät panna pakolaisasiassa töpinäksi ja palkata käsikassarakseen oikein tekijämiehen Rautavaarasta. Häneksi menee, mutta miten ja miksi, siitä voitte lukea vaikkapa konstaapeli Väätäisen hoitaman kuulustelun nauhoituksista. Mehukas kuulustelu sujuu tietysti perisavolaisella huumorilla eli vinoillen:
Kuuntelepas Jere-poika, niin setä kertoo. Matikka voi aukoa pyöreää suutaan verkossa, mutta keittokattilassa se on hyvin nöyrää jo. Perunoiden ja sipuleiden kanssa siellä porisee. Sinä voit aukoa suuta verkossa, mutta nyt sinä olet veneen pohjalla ja potkit.
Hääppöistä ei ole elämä monella muullakaan. Rakkaus riivaa ja seksi saa sekoamaan.
Aimolla, kylän entisellä nuohoojalla ja omaishoitajalla, on tunnollaan iso synti, joka uhkaa paljastua useammaltakin taholta. Yksi tahoista on sataa vuottaan lähestyvä, muistisairas Aulis, toinen vastikään miehensä haudannut ja Aimon seuraavaksi vaimoksi hinkuva Tuula. Ja kun on jo ehtinyt kuvitella, että edes vastaanottokeskuksen Timosen, tolkun miehen, asiat pysyvät reilassa romaanin loppuun asti, jo viedään häntäkin pillit ujeltaen paikattavaksi.
TUNTUU MERKILLISELTÄ, että Heikkinen pystyy pitämään kaikki juonilangat käsissään ja vielä lopuksi solmimaan ne näppärästi yhteen. Tehtävä ei ole helppo senkään vuoksi, että tapahtumat etenevät moninkirjavin kirjallisin keinoin. "Mäkpetin" ja kuulustelunauhojen lisäksi Heikkinen höystää ja kuljettaa tarinaansa päiväkirjaotteilla, yksinpuheluilla ja nettikirjoituksilla. Silti lukijalla ei ole vaikeuksia pysyä matkassa.
Toiminta on romaanissa A ja O, ja puhettakin tulee kuin turkin hihasta. Henkilökuvien syventämiseen ei Heikkisellä ole aikaa eikä tarvetta. Tarkoitushan on näyttää nyky-Suomen jälsinkankaiden tämän hetken mielenmaisemat kaikessa karuudessaan ja hullunkurisuudessaan.
 |
Eli: jos kaipaat kekseliästä, ronskia ja reheväkielistä viihdettä Sipilän Suomen syrjäkylien menosta ja mentaliteetista, tässä sinulle on sellaista tarjolla.
Kommentit
Lähetä kommentti