22. joulukuuta 2015
Panu Rajalan dokumenttiromaani I.K.Inhan sielunmaisemista
Miksi ainainen levottomuus ajoi minua paikasta toiseen? Miksi aika valui käsistäni kuin vesi hiekkaan? Miksi toiveeni siirtyivät aina vain etäämmäs ja yksinäisyys tiheni ympärilläni? - Näin tutkailee 32-vuotias "vakaa vanhapoika" I. K. Inha eli Konrad Into Nyström eloaan ja oloaan Panu Rajalan elämäkertaromaanissa Intoilija.
Taiteilija muiden varjossa
Panu Rajalan dokumenttiromaani I.K.Inhan sielunmaisemista
Panu Rajala: Intoilija. Fotografin muistikuvat. WSOY 2015. 419 sivua.
Miksi ainainen levottomuus ajoi minua paikasta toiseen? Miksi aika valui käsistäni kuin vesi hiekkaan? Miksi toiveeni siirtyivät aina vain etäämmäs ja yksinäisyys tiheni ympärilläni? - Näin tutkailee 32-vuotias "vakaa vanhapoika" I. K. Inha eli Konrad Into Nyström eloaan ja oloaan Panu Rajalan elämäkertaromaanissa Intoilija.
Juuri levottomuus näyttää olevan Inhan perusominaisuus. Matkakirjailijana, valokuvaajana, kansanperinteen tallentajana, toimittajana ja kääntäjänä toiminut ja ansioitunut Inha (1865 - 1930) syöksyy tehtävästä toiseen, kun hänen ikätoverinsa keskittyvät omaan taiteenalaansa ja saavat nimeä ja näkyvyyttä. Sibelius, Edelfelt, Gallén, Halonen ja Eero Järnefelt raivaavat tietään taiteen kultakauden sankareiksi, kun Inha haluaa seikkailla, nähdä ja kuvata maailmaa joka suunnalta.
Intoilija matkaa Suomenniemeä ristiin rastiin, koluaa Lapit ja Karjalat, pyöräilee Saksanmaalla ja rientää aikailematta sotakirjeenvaihtajaksi Balkanille ja buurisodan puhjettua Lontooseen.
Minäkertoja Inhan kertomukset matkoistaan vievät romaanissa runsaasti tilaa ja välistä tuntuu siltä, että Rajala tempautuu kuvattavansa seikkailuihin niin innoissaan, että oma päämäärä on unohtua. Mutta kiinnostavaa ja värikästä luettavaa Inhan matkat kieltämättä ovat.
Rajalaa on kovisteltu Inhan kertomusten plagioinnista. Siihen olen jäävi ottamaan kantaa. Romaanin kieltä on kuitenkin nautinto lukea. Tarina kulkee eteenpäin vanhahtavalla tyylillä ilman nivelkohtia. Rajala on tavoittanut ja sisäistänyt Inhansa äänen ja ajan ilmapiirin erinomaisesti.
LAHJAKKUUTTA Inhalta ei puutu. Ehkä juuri lahjakkuus ajaa nuorukaisen hylkäämään hitaalta vaikuttavan opiskelun ja karkaamaan omille teilleen. Kaikki uusi kiinnostaa, mm. tekniikka. Polkupyörä saa Inhasta hyvän mainosmiehen, ja valokuvauksesta tulee hänen intohimonsa. Hän on monessa asiassa aikaansa edellä, ja siksi hänet leimataan herkästi ikäväksi kyseenalaistajaksi ja "häiriköiväksi diletantiksi".
Anoessaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta avustusta kuvausmatkalleen Venäjän Karjalaan hän huomaa, että valokuvausta pidetään epäilyttävän epäpyhänä tallennusmenetelmänä. Eikö ollut jotensakin sopimatonta ja epäkunnioittavaa tunkeutua tällaisin välinein runolaulun pyhille alkumaille! Valokuva paljastaisi karun todellisuuden. Taidemaalarit tallensivat Karjalaa valikoidusti ja oikeaan, kansallisromanttiseen henkeen.
Ei ihme, että Inha tunsi alemmuutta taiteilijatoverien rinnalla, ja romaanissa mm. Sibeliuksen, vanhan luokkatoverin, yliolkainen käytös "veli Nyyskää" kohtaan vain pahentaa tilannetta. Taitelijanimet, kuten Jean, kuuluvat taiteilijoille! Valokuvaaminen ei ole taidetta. Inha on ikuinen Nyyskä-Nyström.
INHAN RAKKAUKSISTA Rajala pyrkii tekemään yhden ja ehkä näkyvimmän romaaninsa runsasta aineistoa yhdistävistä teemoista. Paikoin teemaa väläytellään selvästikin vain rakenteellisista syistä, mutta parhaimmillaan se täydentää mukavasti nuoren Inhan henkilökuvaa.
Hämeenlinnan kouluvuosina leimahtanut rakkaus Aini Bonsdorffiin ja myöhempi rakastuminen Aino Krohniin, josta sittemmin tuli rouva Kallas, eivät johtaneet toivottuun tulokseen, vaikka sinnikkyyttä kosijalta ei puuttunut. Kosiomiehen torjumisen ymmärtää mainiosti. Taiteilijaluonteen kanssa ei aina ole helppo elää, eikä varsinkaan jatkuvassa rahapulassa ja ikuisissa veloissa painiskelevan, tulevaisuudestaan epätietoisen intomielen kumppanina.
Ihmissuhteiden lämpöä Inhalle tarjoavat vain hänen omaisensa ja heistä erityisesti Hämeenkyrössä vallesmannina toimiva Väinö perheineen.
Sinne laskeusin kuin omaan kotiin, nämä ihmiset tunsin osaksi omaa perhettä, jota vaille olin jäänyt. Hildur sisäkkönsä kanssa laittoi kamarini kauniiksi, kukkia toivat kedolta yöpöydälleni, pesuvadin ja puhtaat pyyhkeet, ilmoittivat iltasta pian tarjottavan... Mitä enempää voi kolhiintunut matkalainen toivoa.
Originelli Inha tuntuu välillä edesottamuksineen jopa hupaisalta, mutta loppujen lopuksi hänen kohtalonsa on hyvin traaginen. Se lähestyy suorastaan hämmästyttävän monessa suhteessa hänen suuresti ihailemansa "runsaslahjaisen ja kovaonnisen" Aleksis Kiven kohtaloa, ja Rajala vahvistaa vaikutelmaa myös kielellisesti.
INTOILIJA etenee pääsääntöisesti aikajärjestyksessä mutta ei ole juonivetoinen. Se on henkilökuva monilahjakkaasta ihmisestä ja hänen pyrkimyksistään ja töistään. Samalla se tarjoaa värikästä ja elävää ajankuvaa.
Rajala nostaa esiin Inhan matkoja ja merkittäviä elämänvaiheita kuin elokuvan tekijä, otoksin ja leikkauksin. Välillä kuva miltei pysähtyy jonkin henkeäsalpaavan maiseman äärelle, välistä meno on kuin lännenfilmissä, ja mm. Karjalan laulumailla tarjolla on kosolti myös koomisia kohtauksia. Pariisin maailmanäyttelyn loppunäytös olisi kuitenkin latteudessaan joutanut leikkausvaiheessa roskiin, vaikka viitanneekin Ahon Yksin-romaaniin.
Rajalan I.K.Inha herättää ymmärtämystä ja myötätuntoa. Hänen tuskansa on suorastaan käsinkosketeltava, kun hänen täytyisi henkensä pitimiksi ruveta tekemään kirjaa Nokian Gummitehtaan toiminnasta. Mihin olen sortumassa, mihin kadottamassa taiteellisen kipinäni, jota aina olin yrittänyt vaalia. - - Mikä on minun osani? Taas täydellinen mitättömyys, lopullinen unohdus. Olenko vaipumassa rahanalaisten kuvantilaajien hanslankariksi?
Intoilija Inhan moraaliset kysymykset ovat edelleen ajankohtaisia, mutta työnsä merkityksen hän aliarvio pahasti.
Kun tänä vuonna myös Inhan - ei vain Sibeliuksen - syntymästä on kulunut 150 vuotta, on hyvä, että Panu Rajala muistuttaa meitä ihmisestä, joka kynineen ja kameroineen on uupumatta dokumentoinut meille vanhaa elämänmuotoa, suomalaisia luonto- ja kaupunkimaisemia ja samalla modernisaation etenemistä.
Toivottavasti Rajalan Intoilija innostaa etsiytymään Inhan omienkin kuvien ja kirjoitusten äärelle.
Intoilija matkaa Suomenniemeä ristiin rastiin, koluaa Lapit ja Karjalat, pyöräilee Saksanmaalla ja rientää aikailematta sotakirjeenvaihtajaksi Balkanille ja buurisodan puhjettua Lontooseen.
Minäkertoja Inhan kertomukset matkoistaan vievät romaanissa runsaasti tilaa ja välistä tuntuu siltä, että Rajala tempautuu kuvattavansa seikkailuihin niin innoissaan, että oma päämäärä on unohtua. Mutta kiinnostavaa ja värikästä luettavaa Inhan matkat kieltämättä ovat.
Rajalaa on kovisteltu Inhan kertomusten plagioinnista. Siihen olen jäävi ottamaan kantaa. Romaanin kieltä on kuitenkin nautinto lukea. Tarina kulkee eteenpäin vanhahtavalla tyylillä ilman nivelkohtia. Rajala on tavoittanut ja sisäistänyt Inhansa äänen ja ajan ilmapiirin erinomaisesti.
LAHJAKKUUTTA Inhalta ei puutu. Ehkä juuri lahjakkuus ajaa nuorukaisen hylkäämään hitaalta vaikuttavan opiskelun ja karkaamaan omille teilleen. Kaikki uusi kiinnostaa, mm. tekniikka. Polkupyörä saa Inhasta hyvän mainosmiehen, ja valokuvauksesta tulee hänen intohimonsa. Hän on monessa asiassa aikaansa edellä, ja siksi hänet leimataan herkästi ikäväksi kyseenalaistajaksi ja "häiriköiväksi diletantiksi".
Anoessaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta avustusta kuvausmatkalleen Venäjän Karjalaan hän huomaa, että valokuvausta pidetään epäilyttävän epäpyhänä tallennusmenetelmänä. Eikö ollut jotensakin sopimatonta ja epäkunnioittavaa tunkeutua tällaisin välinein runolaulun pyhille alkumaille! Valokuva paljastaisi karun todellisuuden. Taidemaalarit tallensivat Karjalaa valikoidusti ja oikeaan, kansallisromanttiseen henkeen.
Ei ihme, että Inha tunsi alemmuutta taiteilijatoverien rinnalla, ja romaanissa mm. Sibeliuksen, vanhan luokkatoverin, yliolkainen käytös "veli Nyyskää" kohtaan vain pahentaa tilannetta. Taitelijanimet, kuten Jean, kuuluvat taiteilijoille! Valokuvaaminen ei ole taidetta. Inha on ikuinen Nyyskä-Nyström.
INHAN RAKKAUKSISTA Rajala pyrkii tekemään yhden ja ehkä näkyvimmän romaaninsa runsasta aineistoa yhdistävistä teemoista. Paikoin teemaa väläytellään selvästikin vain rakenteellisista syistä, mutta parhaimmillaan se täydentää mukavasti nuoren Inhan henkilökuvaa.
Hämeenlinnan kouluvuosina leimahtanut rakkaus Aini Bonsdorffiin ja myöhempi rakastuminen Aino Krohniin, josta sittemmin tuli rouva Kallas, eivät johtaneet toivottuun tulokseen, vaikka sinnikkyyttä kosijalta ei puuttunut. Kosiomiehen torjumisen ymmärtää mainiosti. Taiteilijaluonteen kanssa ei aina ole helppo elää, eikä varsinkaan jatkuvassa rahapulassa ja ikuisissa veloissa painiskelevan, tulevaisuudestaan epätietoisen intomielen kumppanina.
Ihmissuhteiden lämpöä Inhalle tarjoavat vain hänen omaisensa ja heistä erityisesti Hämeenkyrössä vallesmannina toimiva Väinö perheineen.
Sinne laskeusin kuin omaan kotiin, nämä ihmiset tunsin osaksi omaa perhettä, jota vaille olin jäänyt. Hildur sisäkkönsä kanssa laittoi kamarini kauniiksi, kukkia toivat kedolta yöpöydälleni, pesuvadin ja puhtaat pyyhkeet, ilmoittivat iltasta pian tarjottavan... Mitä enempää voi kolhiintunut matkalainen toivoa.
Originelli Inha tuntuu välillä edesottamuksineen jopa hupaisalta, mutta loppujen lopuksi hänen kohtalonsa on hyvin traaginen. Se lähestyy suorastaan hämmästyttävän monessa suhteessa hänen suuresti ihailemansa "runsaslahjaisen ja kovaonnisen" Aleksis Kiven kohtaloa, ja Rajala vahvistaa vaikutelmaa myös kielellisesti.
INTOILIJA etenee pääsääntöisesti aikajärjestyksessä mutta ei ole juonivetoinen. Se on henkilökuva monilahjakkaasta ihmisestä ja hänen pyrkimyksistään ja töistään. Samalla se tarjoaa värikästä ja elävää ajankuvaa.
Rajala nostaa esiin Inhan matkoja ja merkittäviä elämänvaiheita kuin elokuvan tekijä, otoksin ja leikkauksin. Välillä kuva miltei pysähtyy jonkin henkeäsalpaavan maiseman äärelle, välistä meno on kuin lännenfilmissä, ja mm. Karjalan laulumailla tarjolla on kosolti myös koomisia kohtauksia. Pariisin maailmanäyttelyn loppunäytös olisi kuitenkin latteudessaan joutanut leikkausvaiheessa roskiin, vaikka viitanneekin Ahon Yksin-romaaniin.
Rajalan I.K.Inha herättää ymmärtämystä ja myötätuntoa. Hänen tuskansa on suorastaan käsinkosketeltava, kun hänen täytyisi henkensä pitimiksi ruveta tekemään kirjaa Nokian Gummitehtaan toiminnasta. Mihin olen sortumassa, mihin kadottamassa taiteellisen kipinäni, jota aina olin yrittänyt vaalia. - - Mikä on minun osani? Taas täydellinen mitättömyys, lopullinen unohdus. Olenko vaipumassa rahanalaisten kuvantilaajien hanslankariksi?
Intoilija Inhan moraaliset kysymykset ovat edelleen ajankohtaisia, mutta työnsä merkityksen hän aliarvio pahasti.
 |
| Kuva: Veikko Somerpuro |
Toivottavasti Rajalan Intoilija innostaa etsiytymään Inhan omienkin kuvien ja kirjoitusten äärelle.
ennakkokäsitystäni parempi teos. en ole Panua aiemmin lukenut. Eniten pidin Inhan seikkailuista Lapissa ja Karjalassa, hienoja luontokuvauksia! Olispa intohimoinen seikkailija tuonut reissuiltaan verevän rusoposken, kun ei Etelän naisten kanssa lykästänyt.vs
VastaaPoistaNiinpä. Ehkä kuitenkin yhteiselo olisi onnistunut vain samanlaiseen elämään valmiin naisihmisen kanssa.- Kuvia kaipailin paikoin tekstin rinnalle. Nyt niitä oli vain jokunen ja nekin sellaisia, ettei niiden funktio oikein auennut minulle.
VastaaPoista