Tommi Kinnunen: Kaarna

13. joulukuuta 2015

Takamatkalta maailman huipulle 

Karo Hämäläisen romaani Paavo Nurmesta ei kaunistele kohdettaan

Karo Hämäläinen: Yksin. Romaani Paavo Nurmesta. WSOY 2015. 251 s.

Elämä on takamatkajuoksu, jossa jokaisella on oma tasoituksensa. Minulla se oli muita suurempi, koska olen muita sinnikkäämpi. Suurin osa niistä, jotka lähtivät samalta viivalta minun kanssani, ovat kuopassa tai muuten kuolleita. Silti minäkin epäonnistuin, vaikka parhaani yritin ja tein kaiken oikein.

Seitsemänkymmentäkuusivuotias Paavo Nurmi (1897-1973) tilittää elämäänsä Karo Hämäläisen romaanissa Yksin katkerana mutta edelleen arvonsa tuntien. Elämä petti, mutta olen kova ja kestän iskut. Pää pystyssä viimeiselle maaliviivalle asti.

Romaani etenee Paavo Nurmen synkkänä yksinpuheluna nuoruudenrakastetulle, sinulle. Suhteesta ei tullut mitään, ja ehkä se juuri siksi vaikuttaa ainoalta, jolla olisi ollut mahdollisuus onnistua.

Äreäksi ja joustamattomaksi kuvattu juoksijalegenda ja äveriäs liikemies oli kyllä suosittu tuttavuus ja yhden yön seuralainen mutta liian vaikea ystäväksi ja elämänkumppaniksi. Avioliitto ja perhe-elämä jäivät yrityksiksi, ja mm. Ville Ritolan ystävyys kuvataan romaanissa hankalaksi vastaanottaa.

ROMAANI lähtee liikkeelle Antwerpenin olympialaisista 1920, joista 23-vuotias Nurmi keräsi kolme kultamitalia ja yhden hopean. Komea saalis ei kuitenkaan tyydyttänyt täydellisyyteen pyrkivää suomalaisjuoksijaa. Hopea oli tuskallinen häviö, eikä Nurmi hävennyt näyttää pettymystään.

Hopeamitalistin vihaisella huitaisulla onnittelemaan tulleen Kansainvälisen Yleisurheiluliiton puheenjohtajan Sigfrid Edströmin suuntaan oli ikävät ja kauaskantoiset seuraukset. Kun Nurmi vuoden 1932 Los Angelesin olympialaisten alla julistettiin ammattilaiseksi amerikkalaisissa kilpailuissa hankkimiensa palkintojen tähden, Edströmillä oli tuomiossa keskeinen rooli.

Tapaus paljastaa, millaista peliä urheilun taustalla pelattiin ja pelataan. Hämäläisen romaani keskittyy kuitenkin kertomaan Paavo Nurmen elämästä ja persoonasta.

JUOKSIJANURAA AJATELLEN Nurmen lähtökohdat eivät olleet ihanteelliset. Mutta ankaralla työllä ja periksiantamattomuudella hän nousi siksi legendaksi, jona hänet tunnetaan. Hämäläinen kuvaa Nurmen harjoittelun ja kilpasuoritukset sekundaattorin tarkasti. Se on tärkeää paitsi aiheen myös kohdehenkilön takia. Nurmen pedanttiudesta ei jää minkäänlaista epäselvyyttä.   

Nurmen elämän merkittäväksi taustavaikuttajaksi Hämäläinen nostaa romaanissa hänen isänsä, vaikka tämä kuoli pojan ollessa vasta kaksitoistavuotias. Isän ankaruus ja askeettisuus mielessään nuori Paavo otti huolehtiakseen äidistään ja sisaruksistaan, mutta kaikkien oli toimittava hänen käskyjensä mukaan.

Isä ei jätä häntä rauhaan romaanin missään vaiheessa. Isän haamu ja työläisen lippalakki nakertavat pojan itsetuntoa. Isä moittii häntä taustansa unohtamisesta ja ylimielisyydestä ja vähättelee hänen uraansa: Mitä sinä olet tehnyt? Mitä hyötyä kenellekään on siitä, että liikuttelet koipiasi ja päädyt samaan paikkaan, josta olet lähtenyt?

Kun juoksunäytöksillään rahaa kerännyt Nurmi alkaa rikastua ja rakentaa kerrostaloja Töölöön ja Lauttasaareen, hän tekee sen samalla suunnitelmallisuudella ja järkähtämättömyydellä, kuin oli juossut. Hän selittää toimintansa järkeväksi ja rikastumisensa omaksi ansiokseen. Hän on self-made-man, oman onnensa seppä, eikä kenellekään kiitollisuuden velassa.

Mutta mitä tekee isä! Hän tulee kyselemään, onko poika onnellinen.

Nurmi painiskelee läpi elämänsä valintojaan miettien, ja järkyttävää on, että vanhemmiten isän kommentit alkavat tuntua yhä aiheellisemmilta ja oikeammilta. Täydelliseksi hiottu ruumis raippeutuu vääjäämättä, eikä raha karkota epäilyjä vikaan juoksemisesta. Voittoja on tullut kahdella rintamalla, mutta onni on juossut karkuun.

Kuva: Harri Hinkka

KARO HÄMÄLÄINEN kirjoittaa Nurmi-monologiaan lyhyin, iskevin lausein ja panee Nurmen perustelemaan tyylinsä ja kertomatapansa lakonisuuden. Mainio ratkaisu.

Kirjoittaminen oli minulle helppoa niin kauan kuin se oli asioiden tiedoksi saattamista. Muisteleminen ei ole, koska pitää muistaa, mitä muistaa ja mitä ei. Kaikkea ei pidä kirjoittaa, sillä elämä on sanojen välissä niin kuin juoksu on se, mitä tapahtuu jalan maakosketusten välissä. Sanojen välissä on oltava pitkä jänne. Lauseen on lähdettävä lonkasta ja ulotuttava pidemmälle kuin muiden. Nopea kosketus radan pintaan ja uudelleen.

Nurmen ääni on tyly, totinen ja taipumaton. Ankarien rutiinien mies kantaa kaunaa elämästään nauttiville aikansa ja rahansa tuhlareille ja selittää itsensä erilaiseksi kuin muut mutta näkee kaikesta huolimatta menneisyytensä huonosti käytettyjen mahdollisuuksien ja tappioiden sarjana. Kun hän vielä muistelemallakin haluaa kurittaa itseään, voidaan kai syystä puhua masokismista.

Paavo Nurmi ei ole Karo Hämäläisen kuvaamana sympatioita herättävä sankari, mutta tavattoman kiinnostava ja traaginen hän on. Yksin on romaani tarkoin mitoitetusta ja samalla hukatusta elämästä. Mieleen nousee lause Isosta kirjasta: Mitä se hyödyttää ihmista, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman - - ?

Karo Hämäläisen Yksin ei ole vain urheilusta kiinnostuneiden romaani. Se puhuttelee
lukijaa kuin lukijaa.