4. marraskuuta 2015
Riitta Konttinen: Elämänvirrassa - Alvar ja Ragni Cawén. Graafinen suunnittelu Heikki Kalliomaa. Siltala 2015. 311 s.
Taiteilijaelämää - Alvar ja Ragni Cawén
Ajatuksia ja huomioita Riitta Konttisen Elämänvirrassa-teoksen tiimoilta
Riitta Konttinen: Elämänvirrassa - Alvar ja Ragni Cawén. Graafinen suunnittelu Heikki Kalliomaa. Siltala 2015. 311 s.
Tampereen taidemuseossa avattiin syyskuussa näyttely Elämänvirrassa - Alvar ja Ragni Cawén. Näyttelyn on kuratoinut professori emerita Riitta Konttinen. Konttiselta julkistettiin samalla uusi kirja, jolla on näyttelyn kanssa yhteinen nimi.
Sekä kirja että näyttely esittelevät laajasti taiteilijapariskunnan töitä ja elämää. Myös näyttelyssä on esillä Cawénien elämään liittynyttä esineistöä ja heille läheisten taiteilijaystävien tuotantoa, mutta perusteellisimmin avioparin vaiheista saa tietoa Konttisen monipuolisesta ja runsaasti kuvitetusta uudesta teoksesta.
ALVAR CAWÉNin (1886-1935) taiteeseen sain itse ensi kosketuksen lapsuuskodissani Jämsänkoskella, kun äitini oli, minulle tuntemattomasta syystä, hankkinut kotiimme kaksi pientä painokuvaa. Toinen oli Cawénin maalaus Eeva-Stiina (1925) ja toinen Tyko Sallisen yhtä tunnettu Pyykkärit (1911).
Cawénin ja Sallisen taiteilijaystävyys ja Marraskuun ryhmään kuuluminen tuskin olivat äitini tiedossa. Todennäköisesti hankinta perustui maalausten kansanomaisuuteen ja siitä johtuvaan samastumisen mahdollisuuteen. Cawénin kohdalla syy saattoi hyvin olla myös hänen korpilahtelaisuutensa.
Korpilahden Mutasesta kotoisin oleva papinpoika tuntui melkein naapurilta, ja taiteilijan nimi oli pienellä teollisuuspaikkakunnalla kaikille tuttu viimestään siinä vaiheessa, kun Jämsänkosken 1935 valmistunut kirkko sai seuraavana vuonna alttaritaulukseen Cawénin Kulkijoita kirkkotiellä -maalauksen. Työ jäi Cawénin kuollessa kesken, mutta Rudolf Walldén, teoksen tilaaja, innosti Ragni Cawénin maalaamaan alttaritaulun valmiiksi aviomiehen tekemän luonnoksen pohjalta.
Työn loppuun saattaminen oli tärkeä asia paitsi tilaajan myös lesken kannalta. Konttinen kertoo, että miehensä kuolemasta lamaantunut Ragni sai työstä energiaa ja sysäyksen ruveta käymään läpi Alvar Cawénin jäämistöä sekä lisäksi halun ryhtyä itsekin jälleen maalaamaan.
Jämsänkosken kirkon alttaritaulu ei ollut mikään tavanomainen alttarimaalaus. Konttinen kirjoittaa: Henkilöt poikkesivat täysin kirkollisesta perinteestä: joukko ajalle ominaisiin asuihin pukeutuneita lapsia ja aikuisia on kääntynyt kohti taivaallista valoa. Katsojaan selin olevien tavallisten ihmisten lisäksi myös taustalla oleva järvimaisema houkuttelee kirkon penkissä istuvan liittämään itsensäkin kulkijoihin, eli jälleen Cawén liikkuu kansan parissa.
Jämsänkosken kirkon alttaritaulu ei ollut mikään tavanomainen alttarimaalaus. Konttinen kirjoittaa: Henkilöt poikkesivat täysin kirkollisesta perinteestä: joukko ajalle ominaisiin asuihin pukeutuneita lapsia ja aikuisia on kääntynyt kohti taivaallista valoa. Katsojaan selin olevien tavallisten ihmisten lisäksi myös taustalla oleva järvimaisema houkuttelee kirkon penkissä istuvan liittämään itsensäkin kulkijoihin, eli jälleen Cawén liikkuu kansan parissa.
Konttisen mukaan alttarimaalauksen epäsovinnaisuus aiheutti myös kielteisiä reaktioita. Mutta sellaisia näytelmiä sen tiimoilta tuskin esitettiin, kuin Hannu Väisänen kuvaa omista alttarimaalauskokemuksistaan romaanissaan Taivaanvartijat (2013).
ALTTARITAULUJEN maalaamisintoon vaikuttivat Alvar Cawénilla hänen kotitaustansa ja todennäköisesti myös taloudelliset tekijät. Toisaalta Cawén kiinnostui julkisiin tiloihin maalattavista suuristä töistä vähitellen muutenkin. Konttinen kirjoittaa Cawénille olleen tärkeää, että taidetta oli kaikkien ihmisten koettavissa, mutta aihe ja kertova sisältö eivät kuitenkaan saaneet Alvarin mielestä sivuuttaa puhtaasti maalauksellista puolta. Maalauksellisuus kävi siis aina aiheen edellä.
Konttisen kirjasta käyvät kiinnostavasti ilmi Alvar Cawénin taiteilijantien eri vaiheet ja etapit: Helsinki, Pariisi, Bretagne, Italia, ystävät ja auttajat, opinnot ja hauskanpito, perhe ja maalaaminen, näyttelyt ja tehtävät.
Alun perusteellisten sukuselvitysten jälkeen huomiota kiinnittää 11-vuotiaan Alvarin lähettäminen koulutielle Hämeenlinnaan. Siitä huolimatta, että Alvar oli kaupungissa sukulaistensa hoivissa, hänen sopeutumattomuutensa ja koti-ikävänsä on niin riipaisevaa luettavaa, etten lainkaan ihmettelisi, vaikka juuri nuo vuodet olisivatkin vaikuttaneet ratkaisevasti hänen mielenlaatuunsa. Jopa keskeltä iloista Pariisi-elämää kotiin Korpilahdelle saapuu tämän tästä ikävöiviä kirjeitä.
Toisaalta hämmästyttävän koti-ikäväinen on impulsiiviseksi ja eläväiseksi kuvattu nuori Ragnikin joutuessaan eroon lähipiiristään. Erityisen läheisiä taiteilijapuolisoille ovat olleet heidän äitinsä. Ragnin äidin varhainen leskeys vaikutti voimakkaasti äidin ja tytärten suhteen kiinteyteen. Alvarille äiti-suhteessa merkittävä tekijä on ollut äidin musikaalisuus.
Kun muusikon ura oli yksi Cawénin tulevaisuuden vaihtoehdoista ja soittaminen kuului hänen elämäänsä loppuun asti, olisi ollut mielenkiintoista saada enemmänkin tietoja hänen musiikillisista mieltymyksistään. Cawénin maalausten musiikillisuuteen viitataan kirjassa monesti, mutta ilman sen kummempia tarkennuksia. Musiikilliset aiheet toki näkyvät maalauksista selityksittäkin.
Muutoinkin kaipasin maalausten oheen edes jonkinlaista lyhyttä analyysiä asiantuntemattomuuttani paikkaamaan. Konttinen tarjoaa kyllä eri näyttelyistä kirjoitettuja kritiikkikatkelmia, mutta aikansa tyyliin kirjoitettuina ja ylisanoineen ne vaikuttavat helposti sanahelinältä: Alvar Cavén vie meidät sunnuntailakeaan, uneksivaan taiteen pyhättöön. Elämän suuri soitto kajahtelee siellä pyhänä ja hartaana, mitä herkimmin ja puhtaimmin vaistottuna.
RAGNI CAWÉN (1891-1981) saa Konttisen kirjassa jonkin verran miestään vähemmän tilaa. Asiaan vaikuttaa se, että hänen aktiivisin maalaamisvaiheensa alkoi vasta Alvar Cawénin kuoleman jälkeen. Näyttää kuitenkin siltä, että vaimo oli tyytyväinen vallinneeseen tilanteeseen. Hänen omistaan ja tuon ajan asenteista kertoo paljon 1950-luvun alussa tehty radiohaastattelu:
Ei ei, varmasti ei, minä en maalannut ollenkaan siihen aikaan - ei maalaamisesta voi tinkiä, ja kun on mies ja koti ja lapsi ja tahtoo omistautua heille, niin ei voi samalla maalata. Ei, minun mielestäni perheessä ei voi olla kahta maalaria samanaikaisesti, puhumattakaan että maalaisi samassa huoneessa.
Naistaiteilijoihin kohdistuneista ennakkoluuloista ja asenteista ennenkin kirjoittanut Konttinen raottelee kirjassaan tuon tuosta nyttemmin käsittämättömiä ja huvittaviakin esimerkkejä nais- ja miesopiskelijoiden ja -taiteiljoiden eriarvoisesta kohtelusta muutoin hyvin sallivaksi mielletyssä taidemaailmassa. Mutta kyllä kirja tarjoaa meheviä kohtauksia myös miesten keskinäisestä kärhämöinnistä.
Vanha ja nuori polvi ovat aina ja kaikilla aloilla ottaneet yhteen. Ei siis ihme, että esimerkiksi Tyko Sallinen ja Akseli Gallen-Kallela, "hampuusi" ja "paskahousu", käyttivät varsin voimaperäistä kieltä toisistaan ja toistensa eriävistä mielipiteistä.
Cawénien ystäväpiiristä erottuu selvimmin puolisot toisiinsa tutustuttanut pariskunta Signe ja Faffan (Viktor) Jansson, Tove Janssonin vanhemmat. Alvar ja Faffan olivat asuneet, työskennelleet ja lystäilleet yhdessä jo Pariisissa, joten yhteydenpito oli Suomessakin jopa yhteenottoja myöten luontevaa. Riidat kaiketi saivat yleensä alkunsa kiihkeän ja poliittisesti jyrkän Faffan aloitteesta. Hänen voimakastahtoisuudestaan on myös Tove kertonut eri yhteyksissä.
KONTTISEN teoksen loppupuolen keskushenkilö on Ragni, joka maalarinuransa ohessa ei koskaan lakannut vaalimasta aviomiehensä muistoa ja huolehtimasta hänen töittensä näkyvyydestä.
Konttinen kertoo Ragnin pitäneen miehensä taidetta omaansa tärkeämpänä ja katsojalle monin verroin palkitsevampana. Sitä, miltä jatkuva sivurooli Alvar Cawénin vaimona on todellisuudessa tuntunut itsenäisestä ja omaan persoonalliseen ilmaisuun pyrkivästä taiteilijasta, on kuitenkin mahdoton sanoa.
Valokuvat ikääntyvästä Ragnista kertovat toimeliaasta, elämäniloisesta ihmisestä, ja Konttisen teksti vahvistaa tuota käsitystä. Alvar Cawénin totisten omakuvien ja useimmiten vakavailmeisten valokuvienkin rinnalla Ragnin aurinkoiset kasvot panevat ajattelemaan, että avioliitossa on ollut myös myrskyiset hetkensä.
Ragni tunnustaakin: Meidän piti hioutua toisiamme vastaan. Se vei aikaa. Luonnollisesti meillä oli yhteentörmäyksiä, mutta suhteemme oli vakaalla pohjalla, se perustui luottamukseen, kunnioitukseen ja rakkauteen. Me tiesimme että se kestää.:
Ja se kesti ja tuotti taidetta, joka puhuttelee vielä sadankin vuoden takaa.
ALTTARITAULUJEN maalaamisintoon vaikuttivat Alvar Cawénilla hänen kotitaustansa ja todennäköisesti myös taloudelliset tekijät. Toisaalta Cawén kiinnostui julkisiin tiloihin maalattavista suuristä töistä vähitellen muutenkin. Konttinen kirjoittaa Cawénille olleen tärkeää, että taidetta oli kaikkien ihmisten koettavissa, mutta aihe ja kertova sisältö eivät kuitenkaan saaneet Alvarin mielestä sivuuttaa puhtaasti maalauksellista puolta. Maalauksellisuus kävi siis aina aiheen edellä.
Konttisen kirjasta käyvät kiinnostavasti ilmi Alvar Cawénin taiteilijantien eri vaiheet ja etapit: Helsinki, Pariisi, Bretagne, Italia, ystävät ja auttajat, opinnot ja hauskanpito, perhe ja maalaaminen, näyttelyt ja tehtävät.
Alun perusteellisten sukuselvitysten jälkeen huomiota kiinnittää 11-vuotiaan Alvarin lähettäminen koulutielle Hämeenlinnaan. Siitä huolimatta, että Alvar oli kaupungissa sukulaistensa hoivissa, hänen sopeutumattomuutensa ja koti-ikävänsä on niin riipaisevaa luettavaa, etten lainkaan ihmettelisi, vaikka juuri nuo vuodet olisivatkin vaikuttaneet ratkaisevasti hänen mielenlaatuunsa. Jopa keskeltä iloista Pariisi-elämää kotiin Korpilahdelle saapuu tämän tästä ikävöiviä kirjeitä.
Toisaalta hämmästyttävän koti-ikäväinen on impulsiiviseksi ja eläväiseksi kuvattu nuori Ragnikin joutuessaan eroon lähipiiristään. Erityisen läheisiä taiteilijapuolisoille ovat olleet heidän äitinsä. Ragnin äidin varhainen leskeys vaikutti voimakkaasti äidin ja tytärten suhteen kiinteyteen. Alvarille äiti-suhteessa merkittävä tekijä on ollut äidin musikaalisuus.
Kun muusikon ura oli yksi Cawénin tulevaisuuden vaihtoehdoista ja soittaminen kuului hänen elämäänsä loppuun asti, olisi ollut mielenkiintoista saada enemmänkin tietoja hänen musiikillisista mieltymyksistään. Cawénin maalausten musiikillisuuteen viitataan kirjassa monesti, mutta ilman sen kummempia tarkennuksia. Musiikilliset aiheet toki näkyvät maalauksista selityksittäkin.
Muutoinkin kaipasin maalausten oheen edes jonkinlaista lyhyttä analyysiä asiantuntemattomuuttani paikkaamaan. Konttinen tarjoaa kyllä eri näyttelyistä kirjoitettuja kritiikkikatkelmia, mutta aikansa tyyliin kirjoitettuina ja ylisanoineen ne vaikuttavat helposti sanahelinältä: Alvar Cavén vie meidät sunnuntailakeaan, uneksivaan taiteen pyhättöön. Elämän suuri soitto kajahtelee siellä pyhänä ja hartaana, mitä herkimmin ja puhtaimmin vaistottuna.
RAGNI CAWÉN (1891-1981) saa Konttisen kirjassa jonkin verran miestään vähemmän tilaa. Asiaan vaikuttaa se, että hänen aktiivisin maalaamisvaiheensa alkoi vasta Alvar Cawénin kuoleman jälkeen. Näyttää kuitenkin siltä, että vaimo oli tyytyväinen vallinneeseen tilanteeseen. Hänen omistaan ja tuon ajan asenteista kertoo paljon 1950-luvun alussa tehty radiohaastattelu:
Ei ei, varmasti ei, minä en maalannut ollenkaan siihen aikaan - ei maalaamisesta voi tinkiä, ja kun on mies ja koti ja lapsi ja tahtoo omistautua heille, niin ei voi samalla maalata. Ei, minun mielestäni perheessä ei voi olla kahta maalaria samanaikaisesti, puhumattakaan että maalaisi samassa huoneessa.
Naistaiteilijoihin kohdistuneista ennakkoluuloista ja asenteista ennenkin kirjoittanut Konttinen raottelee kirjassaan tuon tuosta nyttemmin käsittämättömiä ja huvittaviakin esimerkkejä nais- ja miesopiskelijoiden ja -taiteiljoiden eriarvoisesta kohtelusta muutoin hyvin sallivaksi mielletyssä taidemaailmassa. Mutta kyllä kirja tarjoaa meheviä kohtauksia myös miesten keskinäisestä kärhämöinnistä.
Vanha ja nuori polvi ovat aina ja kaikilla aloilla ottaneet yhteen. Ei siis ihme, että esimerkiksi Tyko Sallinen ja Akseli Gallen-Kallela, "hampuusi" ja "paskahousu", käyttivät varsin voimaperäistä kieltä toisistaan ja toistensa eriävistä mielipiteistä.
Cawénien ystäväpiiristä erottuu selvimmin puolisot toisiinsa tutustuttanut pariskunta Signe ja Faffan (Viktor) Jansson, Tove Janssonin vanhemmat. Alvar ja Faffan olivat asuneet, työskennelleet ja lystäilleet yhdessä jo Pariisissa, joten yhteydenpito oli Suomessakin jopa yhteenottoja myöten luontevaa. Riidat kaiketi saivat yleensä alkunsa kiihkeän ja poliittisesti jyrkän Faffan aloitteesta. Hänen voimakastahtoisuudestaan on myös Tove kertonut eri yhteyksissä.
KONTTISEN teoksen loppupuolen keskushenkilö on Ragni, joka maalarinuransa ohessa ei koskaan lakannut vaalimasta aviomiehensä muistoa ja huolehtimasta hänen töittensä näkyvyydestä.
Konttinen kertoo Ragnin pitäneen miehensä taidetta omaansa tärkeämpänä ja katsojalle monin verroin palkitsevampana. Sitä, miltä jatkuva sivurooli Alvar Cawénin vaimona on todellisuudessa tuntunut itsenäisestä ja omaan persoonalliseen ilmaisuun pyrkivästä taiteilijasta, on kuitenkin mahdoton sanoa.
Valokuvat ikääntyvästä Ragnista kertovat toimeliaasta, elämäniloisesta ihmisestä, ja Konttisen teksti vahvistaa tuota käsitystä. Alvar Cawénin totisten omakuvien ja useimmiten vakavailmeisten valokuvienkin rinnalla Ragnin aurinkoiset kasvot panevat ajattelemaan, että avioliitossa on ollut myös myrskyiset hetkensä.
Ragni tunnustaakin: Meidän piti hioutua toisiamme vastaan. Se vei aikaa. Luonnollisesti meillä oli yhteentörmäyksiä, mutta suhteemme oli vakaalla pohjalla, se perustui luottamukseen, kunnioitukseen ja rakkauteen. Me tiesimme että se kestää.:
Ja se kesti ja tuotti taidetta, joka puhuttelee vielä sadankin vuoden takaa.
 |
| Kuva kirjasta: Ragni ja Alvar häämätkalla Italiassa |
Kommentit
Lähetä kommentti