Beatrice Salvioni: En pelkää mitään

 

Tyttöenergialla vääryyksiä vastaan 

Beatrice Salvioni: En pelkää mitään (La Malnata, 2022). Suom. Leena Taavitsainen-Petäjä. Gummerus 2024. 320 s.

Italialaisen Beatrice Salvionin (s. 1995) esikoisromaani En pelkää mitään alkaa rajulla kohtauksella. Kaksitostavuotias Francesca makaa kotikaupunkiaan Monzaa halkovan Lambrojoen rantaliejussa ja yrittää kammeta päältään kuollutta nuorukaista. Vuotta vanhemman ystävänsä Maddalenan avulla hän vihdoin vapautuu painolastistaan, ja tytöt piilottavat ruumiin parhaansa mukaan. 

Miten tilanteeseen on päädytty? Sen selvittämiseksi on lähdettävä liikkeelle eräästä sunnuntaista vuotta aiemmin.

Näkökulma romaanissa on  Francescan. Vanhempiensa kanssa pakollisella kirkkomatkalla oleva Francesca on pysähtynyt seuraamaan sillalta joella touhuavaa kolmikkoa, tyttöä ja kahta poikaa, kun tyttö äkkiä kääntyy katsomaan häntä loistavilla, mustilla silmillään ja hymyilee. Siitä hetkestä alkaen Francesca tietää, kenen seuraan hän haluaa liittyä. 

BEATRICE SALVIONIA ON KUTSUTTU uuden sukupolven Elena Ferranteksi, ja esikoisteoksen henkilöasetelma tuokin mieleen Ferranten Napoli-sarjan Loistava ystäväni -romaanin. En pelkää mitään sijoittuu kuitenkin jo 1930-luvun puolenvälin tienoille, ja myös tematiikassa on eroja.

Taustoiltaan Salvionin tytöt ovat toistensa vastakohtia. Francesca on fasisteja myötäilevän, porvarillisen kodin siistiksi pyntätty ja miellyttämään kasvatettu ainokainen, Maddalena puolestaan köyhän työläisperheen rähjäinen ja röyhkeä nuorimmainen. Tytöillä on kuitenkin syynsä lyöttäytyä yhteen.

Yhteisön Malnataksi, pahan omaksi, julistama ja oman äitinsäkin syrjimä Maddalena tarvitsee rinnalleen rohkean ja uskollisen taistelutoverin, joka hänen laillaan ei pelkää mitään ja ymmärtää, että vain idiootit itkevät. Francesca puolestaan haluaa irti äitinsä alituisista ulkonäkö- ja käyttäytymismääräyksistä, rikkoa ahdistavat rajat ja säännöt ja tuntea itsensä vahvaksi.

Vaikka Salvioni ei juuri syvenny henkilökuviinsa ja turvautuu varsinkin sivuhenkilöissään silmiinpistävään tyypittelyyn, Francescan kasvu alistuvasta perhetytöstä oman tilansa ottavaksi nuoreksi ihmiseksi tapahtuu askel askeleelta kiinnostavasti ja uskottavasti.

Samalla romaani valaisee mainiosti luokkaeroja ja ideologisia ristipaineita, joiden keskellä ihmiset yrittävät elää enemmän tai vähemmän säädellysti ja törmäilemättä.

ALUEEN ASUKKAAT TIETÄVÄT TARKKAAN paikkansa hierarkiassa, ja ylemmät luokat pönkittävät asemaansa ulkoisin symbolein, joilla on samalla selkeät sivumerkityksensä. Kun vaikutusvaltainen herra Colombo ajaa kirkon eteen haikalan kuonoa muistuttavan autonsa, kaikki väistyvät hänen tieltään, ja kun Francescan äiti kiinnittää hiuksilleen tekokirsikoin koristellun vaaleanpunaisen hattunsa, hän tekee sillä eroa paljain päin kulkevista työläisvaimoista.  

Maan henkinen ilmapiiri on fasismin kyllästämä. Benito Mussolinia palvotaan kuin jumalaa, toisinajattelijat pidetään kurissa väkivalloin, ja machokulttuuri on voimissaan. Francescan vaitonainen liikemiesisä on liittynyt puolueeseen lähinnä taloudellisista syistä, mutta aatteesta innostunut äiti opastaa tytärtään tiukasti: Olemme osa suurempaa kokonaisuutta. Meidän on esiinnyttävä eduksemme. 

Kun myös katolinen kirkko on valjastettu fasismin legitimoimiseen, kansa on kaksin verroin ohjailtavissa. Salvioni tekee kirkosta myös tilana pelottavan ja perverssin. Juuri kirkossa nuori Francesca on suojattomimmillaan henkiselle ja seksuaaliselle ahdistelulle. 

Maddalenan isättömässä kodissa ilmapiiri on vapautuneempi, mutta omat mörkönsä on sielläkin. Kun fanaattisen fasismin ja tekopyhän kirkon lisäksi elämää säätelee vielä taikausko, ei ihme, että murrosikäinen Maddalena pakenee mielellään omille teilleen. 

Hänen nimensä lausuminen ääneen tiesi epäonnea. Hän oli noita, niitä noitia, jotka hönkivät toisten ylle kuolemaa. Hänen sisällään asui paholainen. Maddalenan paholaismaisista voimista esitetään ihan todisteita, ja naiset tekevät Malnatan tavatessaan ristinmerkkejä ja miehet sylkäisevät maahan.

Tyttö kuitenkin näyttää viis veisaavan kauhistelijoista. Sottainen olemus ja häikäilemätön käytös ovat hänelle keino puolustautua ja kestää mieletöntä todellisuutta. 

ROMAANIN JUONI ETENEE pitkään hitaanlaisesti, vaikka vauhdikasta kuvausta on tarjolla mm. Monzan kuululta autoradalta. Jännite kasvaa, kun fasistit aloittavat valloitussotansa Etiopiassa. On pakko ruveta miettimään sotimisen syitä, oikeutusta ja hintaa. Maddalenalla on pohdintaan omakohtaisiakin motiiveja.

En enää jaksanut teeskennellä. Kaikki on niin pielessä, hän selittää ystävälleen kapinointiaan. Hän tajuaa, että iskulauseet ja seremoniat ovat vaarallisia. Ne ovat manipulaation väline. Kyllästyin hokemaan vain sellaisia sanoja, joita he toivovat kuulevansa.

Henkilötasolla tärkeä muutos tyttöjen elämässä on kuukautisten alkaminen. Se panee ajattelemaan naisena olemista ja katsomaan ympärilleen. Tätäkö naiset haluavat? Tähänkö suostuvat? Olemaan haluttavia ja odottamaan. Olemaan käytettävissä ja uhrautumaan. Vastalauseitta ja alistuen.

Naisen asema nousee romaanissa niin voimakkaasti esiin, että se on mielestäni kirjan pääteema. Tyttöjen välisessä ystävyydessä on myös eroottisia vivahteita, mutta Salvioni pitää ne kurissa. Tärkeintä ystävyydessä on sen molempia osapuolia voimaannuttava vaikutus.

EN PELKÄÄ MITÄÄN on nuorten henkilöidensä vihaa ja vastarintaa huokuva tarina, mutta Salvionin konkreetisti ja vertauskuvallisesti verta tihkuvaa romaania lukee joutuisasti ja uteliaana. Kielikuvat ovat nasevia, ja kielen rytminen teho tuntuu siirtyneen myös käännökseen.

Salvionin viljelemä runsas uskonnollinen symboliikka vaikuttaa sekin tarkkaan harkitulta. Paremman väen käytössä kirkko on kuvastoineen, käskyineen, vaatimuksineen ja seremonioineen kuin fasismin kaksosveli. Köyhälle kansanosalle se kuitenkin tarjoaa kaivattua lohtua, rauhaa ja kauneutta.

Ja tietysti paholaisten - kuvitellun ja todellisen - vastapainona romaanissa on rakastettava, vaatimaton ja muiden puolesta kärsivä Kristus-hahmo, vaikka onkin nimeltään Noé eli Nooa. Lukijaa ei jätetä epätoivoon.

Vastikään Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa esiintynyt Beatrice Salvioni on kertonut tyttöjensä kasvukertomuksen saavan ensi syksynä jatkoa. Ferranten Napoli-sarjan rinnalle on siis syntymässä Pohjois-Italiaan sijoittuva Monza-sarja?

Beatrice Salvioni. Kuva: Vittoria Bernini