Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa

 

Suomalaiset sionistit unelmiaan toteuttamassa 

 

Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa. Otava 2024. 351 s.

Susanna makaa yöpuvussaan vuoteellaan, kun Ville soittaa taas. Väsymys tuntuu kehossa kivuliaana ja painavana, kuin jokin elävä olento. Ville on katsonut karttaa. Nyt Villeä ei naurata.

  - Mitä helvettiä sinä teet Palestiinassa? hän kysyy. - -   - Susanna, sä et ole Israelissa.

   - Nämä ovat kiistanalaisia alueita. Länsiranta, tämä niin sanottu Länsiranta -

   - Luulin, että menet pohjoiseen. Galileaan kibbutsille tai jotain.

   - Kiistanalaisia alueita ihmisten mielestä. Jumalan sanan valossa asia on yksiselitteinen. Raamattu lupaa, että maa ennalleen asetetaan ja Jumalan kansa palaa takaisin. Nyt se, mitä profeetat lupasivat, käy toteen. Ja sitä paitsi, kukaan ei enää mene kibbutsille.

Terhi Törmälehdon (s. 1977) kolmas romaani He ovat suolaa ja valoa sijoittuu maantieteellisesti Israeliin ja Länsirannalle ja ajallisesti keväälle 2023. Hamasin viimesyksyinen terrori-isku ja Gazan nykykatastrofi ovat siis vielä edessäpäin, mutta katkeruus, viha, väkivalta ja jatkuva pelko ovat alueen arkipäivää ja näkyvät romaanissa pitkin matkaa. Keskiössä ovat kuitenkin kristillinen sionismi ja siihen sitoutuneiden käsitykset ja toiminta.

Kristillinen sionismi on kansainvälinen ilmiö, jonka tukijat Suomessa löytyvät yleensä herätyskristillisyyden piiristä. Aatteen kannattajat uskovat, että juutalaiset ovat Jumalan valittu kansa ja Israelin valtio osa Jumalan suurta suunnitelma. Kristittyjen velvollisuus on auttaa juutalaisten maahanmuuttoa ja Israelin jälleenrakennustyötä, sillä kun kaikki on valmista, kun maa on ennalleen asetettu, Jeesus palaa ja ottaa luokseen omansa. Palestiinalaiset eivät kuulu temmattaviin.

Törmälehdon esikoisromaani Vaikka vuoret järkkyisivät (2017) käsitteli karismaattista kristillisyyttä. Kirjailijan toinen teos Taavi (2021) oli sankarimyyttiä vaikuttavasti kyseenalaistava sotaromaani. He ovat suolaa ja valoa on kolmas vakuuttava osoitus siitä, että Törmälehdolla on aina painavaa sanottavaa.

ROMAANIN ALUSSA toisilleen vieraat päähenkilöt helsinkiläinen lääkäri Susanna ja rovaniemeläinen saksanopettaja Anu lentävät samalla koneella Jerusalemiin. Perheensä Suomeen jättänyt Susanna on menossa vapaaehtoistyöhön Länsirannalla sijaitsevaan siirtokuntaan. Kolmikymppinen Anu on talvilomalla ja etsimässä Pyhästä maasta Jumalan lähettämiä merkkejä ja sopivaa aviomiestä tai ainakin romanttista seikkailua.

Susanna kuuluu helluntailiikkeeseen, Anun tausta on viides herätysliike eli viidesläisyys. Naiset jakavat paljolti samanlaisen uskonkäsityksen, mutta siinä missä Susanna on valinnoissaan luja ja määrätietoinen, Anu on mielialojensa ja tunteidensa heiteltävissä.

Molempien usko joutuu perillä koetukselle. Anu löytää nopeasti mukavan juutalaismiehen ja rakastuu, mutta kun mies osoittautuu varsin sekulaariksi ja vielä vasemmistoa äänestäväksi, Anu ei oikein tiedä, onko suhde Jumalan lahja vai suurta eksytystä. 

Susannan tekemisiä haastaa puhelimitse hänen liberaali pappismiehensä Ville ja teini-ikäinen tyttärensä Emppu. Ärsyttäviä kommentteja näkemästään ja kuulemastaan esittää myös samalla lennolla maahan mielenosoituksista raportoimaan lentänyt toimittaja.

Henkilöasetelma saattaa kuultuna tuntua hiukan yksioikoiselta, mutta sen turvin Törmälehto luo romaaniinsa moniäänisyyttä ja kiinnostavia psykologisia ulottuvuuksia. Kun näkökulmat vaihtelevat vilkkaasti, mikään ei ole yksinkertaista eikä mustavalkoista.

TARINA KANTAA HYVIN. Seuraan kiinnostuneena, kuinka henkilöt selviytyvät käytännöllisistä ja ideologisista haasteistaan. Samalla saan monenlaista täydentävää tietoa Israelin ja Palestiinan konfliktin mutkikkuudesta. 

Mutta mielenkiintoisinta on sukeltaa ennestään tuntemattomaan ajattelutapaan ja maailmankuvaan. Vaikka olen tuntenut jonkun kibbutsilla 1960-luvulla työskennelleen ja parikin sellaista, jotka ovat omistaneet koko elämänsä Israelille, kristillinen sionismi on jäänyt minulle vieraaksi. Törmälehdon romaani tekee ilmiöstä näkyvän ja todellisen, käsittämättömän mutta henkilötasolla ymmärrettävän.

Kirjailija näyttää, kuinka mahdotonta elämänsä lujasti Raamattuun ja uskomiseen ankkuroineen on muuttaa käsityksiään. Susannassa kirjailija esittelee ihmisen, joka tuntee olevansa ehdottoman oikeassa ja oikealla asialla, oli sitä kiistämässä vieras tai läheinen. Susanna on taistelija. Hän oikein hakee haasteita ja nauttii rohkeudestaan ja osallisuudestaan profetioiden toteuttamisessa.

Anu on niitä pelokkaita ja itsestään epävarmoja, joita Susannan kaltaisten on helppo manipuloida. Häneltä puuttuu tietoa, taitoa ja uskallusta kyseenalaistaa, panna aktiivisesti vastaan ja ottaa ohjat omiin käsiinsä. Hän etsii vastauksia ympäriltään ja turvautuu auktoriteetteihin. Hänen lähteitään ovat Youtube, saarnastuolit, blogit ja evankeliumit.

Susanna toimii, Anu kaipaa. Hän haluaa vain rakastaa ja tulla rakastetuksi.

ON SÄÄLI ANUA ja hänen kaltaisiaan, mutta ennen kaikkea mietin päähenkilöiden edustaman ideologian geopoliittisia vaikutuksia. Ei kristillisellä sionismilla ainakaan edistetä Palestiinan tunnustamista eikä rakenneta Lähi-itään rauhaa ja vakautta.

Romaanissa toistuu metafora silmiensä sulkemisesta eli henkilökohtaisen moraalisen vastuun kiertämisestä. Anu ajattelee, että Israelissa silmien sulkeminen on lähes kansalaisvelvollisuus. Susannan mielestä Ville on kyllä oikeassa väittäessään, ettei vaimo edes näe palestiinalaisia, mutta kun Palestiinaa ei ole eikä pidäkään olla olemassa, eihän silloin voi olla myöskään palestiinalaista kansaa, ei tietenkään. 

Törmälehdon romaanin raamatullinen otsikko He ovat suolaa ja valoa on lähtökohtaisesti myönteinen, mutta osoittautuu nopeasti kaksiteräiseksi. Kirjailija  hyödyntää muutenkin runsaasti Raamatun sitaatteja.

Sitaatit ovat tärkeä tyylikeino ja tarpeellisia henkilökuvien syventämisessä ja henkilöiden ajattelun valaisemisessa, mutta samalla ne ihan pakottavat vastaväitteisiin. Romaani ei ota näkyvästi kantaa mutta ei jätä epäselväksi kristillisen sionismin arveluttavuutta. 

VAKAVIEN KYSYMYSTENSÄ OHELLA romaanissa on nautittavasti tilaa myös moniaistimellisille ympäristökuvauksille. Kaupunki- ja maaseutumaisemat huokuvat vuoroin historiaa ja perinteitä, vuoroin modernia elämänmenoa. Myyttitasolla yllättävin on jokaisen päivän päättävä, lyriikaksi asemoitu kommentointi. Meni hetken aikaa ymmärtää, että niitä esittää enkeli.

Enkeli seuraa päähenkilöiden tekemisiä ulkopuolelta, mietteliäänä ja hyvänsuopana, välillä pettyen ja murheellisena mutta kohta jo pikkuisen huvittuenkin. Enkelissä on selvästi kirjailija-luojaansa: Minut lähetettiin, kuinka ollakaan, varjelemaan heitä. / Kulkemaan heidän rinnallaan, kertomaan heistä.

Tämän enkelin seuraan suosittelen kyllä lyöttäytymään. 

Terhi Törmälehto. Kuva Otavamedia/ Kari Hautala