keskiviikko 13. syyskuuta 2017

13. syyskuuta 2017





Muukalaisia ja maailmankansalaisia 

Ei kannata ohittaa mainioita novelleja 




Maria Peura: Tunkeilijat.Teos 2017. 222 s.
Zinaida Lindén: Rakkaus kolmeen appelsiiniin (Valenciana, 2016). Suom. Jaana Nikula. Into 2017. 210 s.





Tiedän, että on paljon ahkeria lukijoita, jotka kuitenkin vierastavat novelleja. Ei kannattaisi. Jää paljon mainioita tarinoita lukematta.

Tämän vuoden suomalaista satoa ovat mm. Maria Peuran (s. 1970) Tunkeilijat-kokoelma ja Zinaida Lindénin (s. 1963) äskettäin suomeksi ilmestynyt Rakkaus kolmeen appelsiiniin (ruotsinkielinen alkuteos Valenciana, 2016). Molemmat kertovat omalla tavallaan maailmamme globaalistumisesta ja elämämme kansainvälistymisestä.


MARIA PEURAN  (jostain syystä sisällysluettelotta jätetyssä) Tunkeilijoissa on reilusti neljättäkymmentä lyhyehköä novellia. Muutamien novellien torniojokivartinen puhetapa tuo mieleen Rosa Liksomin, varsinkin kun roisissa kertomaotteessa on siinäkin yhtäläisyyttä.

Toisaalta Peuran novelleissa on myös jotain samaa kuin Mari Mörön Kiltin yön lahjat         -romaanissa, mutta Tunkeilijoissa lapset taitavat olla vieläkin kovemmilla ja pari- ja perhesuhteista hyvät hetket kokonaan hukassa.

Tunkeilijoissa on kyllä runsaasti huumoria, mutta se on mustaa ja sapekasta. Mitäpä muutakaan, kun henkilöinä on hädissään, eksyksissä ja muuten heikoilla olevia ja heidän piittaamattomia polkijoitaan tai häikäilemättömiä hyväksikäyttäjiään. Väkivalta vaihtelee henkisen, hengellisen ja fyysisen väliä.

Mustanpuhuvan yleissävynsä takia Peuran kokoelmaa ei kuitenkaan kannata jättää lukematta. Novellien itsetutkiskeva kertomatapa on erikoinen ja hurja. Usein tuntuu siltä, kuin kertoja yrittäisi selittelemällä ja puolustelemalla väistää vastuunsa ja livahtaa tiehensä. Himokas henkirikos on pelkkä vahinko ja pedofiilin käräyttäminen hysteerisen vaimoihmisen puuhia. Mitä sitä vanhoja pöyhimään,  jokanen on laisensa.

Välillä lukiessa tulee pakottava halu ojentaa puhujaa: oletko tosiaan niin tyhmä, että kuvittelet minun uskovan moista potaskaa. Välillä tulistuu niin, että tekisi mieli käydä puhujaa kiinni kurkusta. - Kuka siis vielä väittää, etteivät Peuran novellit vaikuttaisi!


Maria Peura. Kuva:Juha Kassila
MAAHANMUUTTO on Tunkeilijoiden teemoista yksi mutta sitäkin painavampi. Novelleissa katsellaan asioita monelta puolelta ja milloin kenenkin puolella.

Tulijoiden kärsimykset järkyttävät, mutta heidän kulttuuriinsa sisältyvä väkivalta joutuu sekin kriittiseen käsittelyyn. Eniten huomiota saa kuitenkin kaikenkirjava vastaanottoväki kyseenalaisine motiiveineen ja nyrjähtäneine käsityksineen.

Joku aloittaa tulijoiden traumaterapoinnin jo tervehdyspuheessaan, toinen nappaa heti rajasillalla nuoren Kashmirin turvaan eli petikaverikseen, ja kolmas pitää "musulmaaneille" kurisulkeisiaan vastaanottokeskuksen ruokajonossa.

Novellien tyylilajit vaihtelevat, mutta överiksi menee joka tyylillä. Yhdistävä piirre on myös kaikenlainen rajojen häilyminen, ylittäminen ja rikkominen.

Sitä löytyy myös Zinaida Lindénin novelleista, vaikka ne ovatkin tyyliltään aivan toisenlaisia.


ZINAIDA LINDÉN on suomenruotsalainen ja venäläinen kirjailija. Hän on valmistunut Leningradin yliopistosta maisteriksi pääaineinaan ruotsin kieli ja kirjallisuus, asunut pitkään Turussa ja välillä kaksi vuotta Japanissakin.

Henkilötiedot ovat sikäli paikallaan, että niiden myötä ymmärtää hyvin Lindénin novellien aiheet ja tematiikan. Rakkaus kolmeen appelsiiniin -kokoelman kahdeksassa novellissa matkataan maasta ja kulttuurista toiseen ja mediaa hallitsevat globaalit uutiset katastrofeista..

Sergei Prokofjevin tunnettua oopperaa Rakkaus kolmeen appelsiiniin ei kokoelmassa kuunnella, mutta kirjan räväkässä niminovellissa leningradilainen äiti yrittää hoitaa opiskelijatyttärensä masennusta viemällä hänet lastenteatteriesitykseen katsomaan tuon samaisen sadun näytelmäversiota. Tuloksetta.

Lindénin novelli sen sijaan toimii tuloksekkaasti. Se on erinomainen esimerkki Lindénin taidosta kuvata henkilöissä tapahtuvia lähes näkymättömiä ja kuitenkin ratkaisevia liikahduksia. - Ehkä voin sen verran paljastaa, että loppujen lopuksi appelsiineilla on kuin onkin vaikutuksensa novellin masentuneeseen, vaikkei satuappelsiineilla.


Zinaida Lindén. Kuva: Katri Peltola
MONIKIELISYYS JA -KANSALLISUUS, vieraus ja irrallisuus, siinä Lindénin henkilöiden perusominaisuudet.

Ne ovat läsnä jo avausnovellissa, jossa pietarilaissyntyinen kertoja muistelee edustusvaimovuosiaan maailmalla ja miettii nykyistä yksinäistä ja kutistunutta elämäänsä tilapäisissä töissä iltapäiväkerhossa ja paikallisessa äänilehdessä. Miten tässä näin kävi?

Lindén ei kuitenkaan ole pessimisti. Novelleissa on aina jonkinlainen käännekohta parempaan tai ainakin mahdollisuus sellaiseen. Henkilöt eivät siis luuloistaan huolimatta olekaan tuomittuja yksinäisyyteen ja sivullisuuteen. Tarvitaan vain oikeanlainen sysäys, ja kohta elämään on jo tulollaan jotain uutta.

Avausnovellissa sysäyksen tarjoavat Mimmin konditorian munkit, Lentäjän pojassa  sellainen on yksinäisen lapsimatkustajan stuertissa synnyttämä vanha koulumuisto ja novellissa Valenciana Islannin tulivuorenpurkauksen aiheuttama lentolakko.

Kokoelman novellit eivät ole katastrofitarinoita eivätkä dystopioita, vaikka esimerkiksi novellissa Anastaja ratkaisevassa roolissa on Utøyan verilöyly ja Tokioon sijoittuvassa novellissa Sateenkaaren syrjässä kiinni maa järisee  ja Fukušimaa evakuoidaan.

Lindén kirjoittaa psykologisia novelleja ja verrattomasti kirjoittaakin. Tyylivaihtelut syntyvät hauskasti päähenkilöiden luonteiden ja tunnetilojen mukaan, ja niitähän löytyy äreydestä arkuuteen ja inhosta innostukseen.

Novellien vaihtuessa kannattaa olla tarkkana myös sivuhenkilöiden suhteen. Siellä täällä saattaa tulla jo ennestään tuttuja vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti