maanantai 10. heinäkuuta 2017

10. heinäkuuta 2017



Henkirakastajia ja aloitusystäviä


Miranda Julyn novelleissa rakkaus on rämpimistä




Miranda July: Uimakoulu (No one belongs here more than you, 2007). Suom. Hilkka Pekkanen. Siltala 2017. 219 s.



Älä jää odottamaan niin pitkäksi aikaa että olet varma, silloin jäät veneestä. Hyppää kyytiin ja pysy liikkeessä: liikettä, liikettä, liikettä! - Näin opastaa isä tytärtään yhdysvaltalaisen Miranda Julyn (s. 1974)  novellikokoelman Uimakoulu lyhyimmässä novellissa Liikettä.

Vaikka isän opetukset liittyvät novellissa hyvin konkreettiin ja intiimiin tilanteeseen, ne voi laajentaa luonnehtimaan kokoelman yleishenkeä. Novellien päähenkilöt tekevät kaikkensa, jotteivat juuttuisi paikalleen elämässään eivätkä varsinkaan suhteissaan. Onnistumisen kanssa on niin ja näin, mutta ainakin heillä on päämäärä ja kova halu sitä kohti.


MONITAITEELLISELTA Miranda Julylta (kirjailija, elokuvantekijä, muusikko, mediataiteilija) on jo aiemmin suomennettu romaani Avokämmen (2016). Minulle Uimakoulu on kuitenkin ensikosketus Julyn taiteeseen.

Julyn novellistiikka on siinä määrin omaperäistä, että sille on vaikea keksiä vertailukohdetta. Kun kirjailija itse mainitsee maaliskuisessa Nuori Voima -lehden haastattelussa (NV 1/2017. Anu Silfverberg: Miranda July ja hullu, hyödyllinen häpeä) yhdysvaltalaisen George Saundersin, alan kuitenkin löytää yhtäläisyyksiä.

Saundersilta suomennetuissa kokoelmissa Joulukuun kymmenes (2015) ja Sotapuiston perikato (2016) erityisesti jälkimmäisessä on samanalaista absurdiutta, karmean ja hullunkurisen sekoitusta ja samantyyppisiä ihmissuhdeongelmaisia henkilöitä kuin Julyn novelleissa. Saundersin yhteiskuntakritiikkiä en kuitenkaan Julylta löydä; Julyn ote on psykologinen.

Saundersin novellit henkivät väkivaltaa, mutta Julyn päähenkilöitä kiinnostaa seksi ja sekin ennen kaikkea naisen määrittämänä ja haluamalla tavalla. Nautintoa etsitään ja saadaan usein samalta sukupuolelta, varsinkin kun heterosuhde takkuaa tai on kariutunut.


POHJIMMILTAAN Uimakoulun novelleissa on kuitenkin kyse yksinäisyydestä ja läheisyyden kaipuusta. Henkilöt tuntevat epäonnistuneensa elämässään ja yrittävät fantasioillaan kompensoida kovaa todellisuutta mutta eivät pääse pakoon realiteetteja.

Silti he eivät ole surkuteltevia. He ovat epäonnisia monomaanikkoja ja sellaisina myötätuntoa herättävän koomisia, kuten avausnovellin kertoja, jolla on naapureidensa kanssa yhteinen piha:

Yhteinen piha on YHTEINEN (niin vuoksaisäntä on kertojalle teroittanut), ja siksi yritän viettää pihalla täsmälleen yhtä paljon aikaa kuin hekin.  Aina kun näen heidät pihalla, panen kalenteriin pienen merkin. Kun piha seuraavan kerran on tyhjillään, menen istumaan sinne. Sitten vedän merkin yli kalenterista. Joskus jään aikataulusta jälkeen ja joudun istumaan pihalla paljonkin päästäkseni ajan tasalle ennen kuukauden loppua.

Novellien minäkertojilla on henkisiä häiriöitä ja rajoitteita ja he lukevat ympäröivää maailmaa väärin, mutta he ovat uskottavia ja todellisia. Heidän tunne-elämänsä on mutkikas ja vaikeasti sanoitettavissa, mutta he yrittävät parhaansa mukaan saada tuntumaa itseensä ja ympäristöönsä. Novellin Portaita nouseva mies kertoja miettii tilannettaan:

Yleensä ihmiset eivät erityisemmin pidä toisistaan. Ja se pätee myös ystäviin. Joskus yritän sängyssä maatessani miettiä, kenestä ystävistäni välitän vilpittömästi, ja aina päädyn samaan tuloksen: en kenestäkään. Luulin, että nämä nykyiset olisivat vain aloitusystäviä ja että todelliset tulisivat myöhemmin, mutta ei. Nämä ovat todelliset ystäväni.


MONOMANIA ajaa novellien henkilöt synkkiin ja noloihin tilanteisiin, mutta täyspessimistiksi en kirjailijaa luonnehtisi, en, vaikka Majesteetti-novellin prinssi Williamiin rakastunut kertoja tiivistääkin kohtalonsa aika mustanpuhuvasti: Ryömiessäni eteenpäin muistan yhtäkkiä, että maanjäristys on tapahtunut jo monta vuotta sitten. Tämänhetkinen tuska ja kuolema on tavallista arkipäivää. Tällaista elämä on.

Tällaista elämä on ja näillä mennään. Miranda Julyn matkassa ryömimiseenkin tulee kepeyttä ja uimaan oppii vaikka keittiön lattialla.

Kirjailijan mielikuvitus tuntuu rajattomalta. Novellien äkkikäänteet ällistyttävät, loppurivit yllättävät ja osumatarkka kieli ihastuttaa. Vain kertojanäänten samanlaisuus mietityttää.

Vaikka kertojissa on monenikäisiä ja naisia ja miehiä, tuntuu kuin kuuntelisi yhtä ja samaa kertojaa. Toisaalta ilmiö sitoo novellit tiiviiksi kokonaisuudeksi, toisaalta lukemisesta uhkaa välistä tulla monotonista. Mutta virhe on pieni jos virhe ollenkaan. Lukekaa ja päätelkää itse!

Miranda July. Kuva: Todd Cole




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti