perjantai 14. huhtikuuta 2017

14. huhtikuuta 2017




Elämää onnellisten maassa


Salakuljetetut novellit paljastavat pohjoiskorealaisen perhearjen kaikessa kauheudessaan


Bandi: Syytös. 7 kertomusta Pohjois-Koreasta. Suom. Raisa Porrasmaa. S&S 2017. 189 s.



Pohjois-Koreaa koskevat uutiset eivät ole viime aikoina luvanneet hyvää kummallekaan puolelle tarkoin vartioitua rajaa. Silti rajan sisäpuolella kansan viestitetään olevan tyytyväistä ja onnellista. Juuri nyt kansalaiset valmistautuvat viettämään suurinta juhlapäiväänsä. Maan perustajan Kim Il-sungin syntymästä on kulunut 15. huhtikuuta 105 vuotta.

Mikään ei näytä muuttuneen sitten maan perustamisen. Nykyinen johtaja Kim Jong-un jatkaa vallanpitoa isänsä Kim Jong-ilin ja isoisänsä Kim Il-sungin malliin, ja kansa ylistää yhteen ääneen johtajiensa rakkautta ja "järjestelmällistä" huolenpitoa.


PROPAGANDAA Pohjois-Koreasta on kyllä ollut saatavilla, mutta oletteko lukeneet pohjoiskorealaista kaunokirjallisuutta? Nyt sitä on tarjolla.

Salanimellä Bandi (Tulikärpänen) on vastikään ilmestynyt suomeksi seitsemän kertomuksen kokoelma nimeltään Syytös. Kustantaja ilmoittaa, että vuonna 1950 syntynyt kirjailija asuu edelleen Pohjois-Koreassa eikä perhesyistä voi ajatella pakoa.

Salakuljetetut kertomukset ovat tietysti herättäneet suurta huomiota eri puolilla maailmaa. Suomennoksen on tehnyt Raisa Porrasmaa ranskan kielestä. Lauserakenteissa on mielestäni paikoin sorvaamisen varaa, ja sisäkertomukset ja juonen mutkat saattavat nekin hidastaa lukemista. Lukukokemus on kuitenkin antoisa. Sisällön lisäksi on kiinnostava nähdä, millaiset ovat pohjoiskorealaisen novellistin rakenneratkaisut ja tyylikeinot, miten toimii esimerkiksi luontosymboliikka.



KERTOMUKSET SIJOITTUVAT (kansipaperitiedoista poiketen) pääosin maan perustajan Kim Il-Sungin (1912-1994) valtakaudelle. Kaksi kertomuksista on kirjattu syntyneeksi 1995, mutta silloinkin elettiin vielä Suuren Johtajan kuoleman jälkeistä kolmen vuoden suruaikaa. Hänen poikansa Kim Jong-il otti vallan vastaan virallisesti vasta 1997.

Syytöksen tarinoissa tarkastellaan tavallisten pohjoiskorealaisten ihmisten ja perheiden kohtaloita. Totalitarismin otteesta on toki kirjoitettu kaunokirjallisuutta Euroopassakin, mutta yleensä vasta järjestelmän romahdettua. Syytöksen kertomukset sen sijaan vaikuttavat tänäkin päivänä reaaliaikaisilta.

Kokoelma näyttää lähietäisyydeltä, millaisia ihmisiä diktatuuri synnyttää. Eriarvoisuus on räikeää. Kertomuksista käy hyvin ilmi, kuinka elintaso ja lasten tulevaisuus ovat kiinni siitä, mille askelmalle puolueen hierarkiassa sattuu pääsemään. Jos puolueuskollisuudessa tapahtuu pienikin rike, siitä seuraa sukupolvet ylittävä rangaistus.

Välistä mieleen tulee Kafkan tuotanto. Absurdissa avausnovellissa Aaveiden kaupunki kaksivuotias lapsi pelkää suuria seinäjulisteita, joissa on Marxin ja Kim Il-sungin kuvat. Kun pienokaisen pelot paljastuvat, kasvatuksessaan epäonnistunutta perhettä odottaa karkotus pääkaupungista aina viimeiseen määränpäähän, joka oli niin kaukana, että tuntui kuin oltaisiin ulkomailla. Novellin musta huumori naurattaa ja hirvittää.


ALITUISEN TARKKAILUN ja ilmiantojen ilmapiirissä ihmiset eivät enää uskalla luottaa kehenkään. Aviopuolisot salailevat asioita toisiltaan, naapuri kantelee naapuristaan, vanhemmat pelkäävät lastensa ylittävän sallitun ja kielletyn rajoja ja aiheuttavan katastrofin koko perheelle.

Jatkuvassa pelossa eläminen johtaa traagisiin seurauksiin: joku paljastaa hermostuksissaan itse itsensä, toinen lähtee perheineen henkensä kaupalla pakomatkalle, kolmas tulee hulluksi, ja neljäs kääntää aseen piipun omaan päähänsä.

Parhaiten farssissa pärjäävät ne, jotka alistuvat rooliinsa, oli se mikä tahansa. Mitä paremmin onnistut "sujahtamaan [näytelmän] henkilön nahkoihin", sitä paremmassa turvassa olet.

Novelli Näytös on vakuuttava esimerkki elämän näytösluontoisuudesta. Suuren Johtajan muistoalttarin ääressä parveilevat ihmiset käyttäytyvät täysin järjenvastaisesti, parkuvat ja vaikertavat Rakkaan Isän perään, vaikka perheen oma isä viruu poliittisten vankien leirillä ja perhe on nälkään kuolemaisillaan.

Novellissa Pandemonium (helvetin pääkaupunki) asetelma on päinvastainen. Siinä Kim Il-sungin seurueen autokyytiin pakotettu kovia kokeva, hätääntynyt isoäiti joutuu radioon ja televisioon todistuskappaleeksi niistä "onnellisista naurun purskahduksista", jotka kohoavat ilmoille Suuren johtajan valtavasta rakkaudesta kansaansa kohtaan. Monitasoisessa kertomuksessa törmäävät vaikuttavasti vallanpitäjien kylmä laskelmointi ja vähäosaisen vanhan pariskunnan lämmin yhteiselämä.


KOKOELMAN PÄÄHENKILÖT eivät nouse perinteisten sankarien tapaan taistelemaan näkyvästi pahaa vastaan. Sellainen on vallitsevassa järjestelmässä mahdotonta. Bandille riittää, että he eivät mene mukaan toistensa vahtimiseen, alistamiseen, syyllistämiseen ja nöyryyttämiseen.

Lämpimimmin novelleissa kuvataan huonoimpaan asemaan joutuneita ihmisiä, jotka tekevät parhaansa ollakseen kunnon kansalaisia. He tekevät heille määrätyt työt nurisematta ja tunnollisesti siinä toivossa, että heidän ahkerointinsa ja vilpittömyytensä ennen pitkään tuottaa tulosta ja palkitaan - tai ainakaan niistä ei rangaista. Juuri siksi heidän kohtalonsa on niin riipaiseva kuin se on esimerkiksi novelleissa Aarrejalava ja Punainen sieni.

Bandin kertomuksissa pahuus paljastuu mutta jatkuu. Yksi harvoja keinoja, joilla itseään ja läheisiään voi varjella ja lohduttaa, ovat tarinat. Novellien henkilöt käyvät virallista tarinointia eli progandaa vastaan kertomalla lapsilleen ja toisilleen vanhoja kansantarinoita. Kirjailija pyrkii samaan omilla kertomuksillaan.

Bandin Syytös-kokoelma on jälleen kerran erinomainen osoitus siitä, mihin kaikkeen kaunokirjallisuus pystyy ja on omiaan.


2 kommenttia:

  1. Tämä kirja pitäisi ehdottomasti lukea! Jotkut epäilevät, ettei sitä olisi oikeasti salakuljetettu Pohjois-Koreasta - eli että se olisi vain myyntikikka - mutta itse kyllä uskon tämän aitouteen.

    Ja on hyvä, että siellä joku on pystynyt edes kirjoittamaan siitä kaikesta, kun muuhun kapinointiin siellä ei tosiaan pysty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Aito tai ei. Ja jotenkin nuo novellit auttavat vähän paremmin ymmärtämään, miksi suuretkin ihmisjoukot alistuvat jatkuvaan tarkkailuun ja epäluuloon.

      Poista