perjantai 8. heinäkuuta 2016

8. heinäkuuta 2016


Äitisuhde kovalla koetuksella


Antti Ritvasen esikoisromaanissa taide menee kaiken edelle



Antti Ritvanen: Miten muistat minut. Otava 2016. 463 s. 



[Romaani] herätti heti valtavasti huomiota: se sai muun muassa Kalevi Jäntin palkinnon ja oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Sitä verrattiin Kallaksen Sudenmorsiameen, Mukan Tabuun, jopa Kaurasen Sonja O:hon. Sitä luettiin kaltoin kohdellun tytön selviämistarinana, kasvutarinana, ajankuvana, feministisenä kannanottona. Ja sitä myytiin. Esikoisprosaistia juoksutettiin haastattelusta toiseen, kyseltiin kirjallisista vaikutteista, tapahtumien todenperäisyydestä, lempiväreistä ja -rock-kappaleista.


Kyseinen mestariteos oli kirjailija Marjatta Aallon  romaani Kuin uusi lumi vuodelta 1990. Sitä on kuitenkin turha etsiä kirjastosta. Marjatta Aalto on nimittäin Antti Ritvasen esikoisromaanin Miten muistat minut toinen päähenkilö. Toinen on Marjatan poika Jesse Vuorinen.

Tämän vuoden kirjapalkintoja jaetaan vasta syksyllä, mutta Ritvasella on kisassa mahdollisuuksia. Miten muistat minut tarjoaa kasvutarinaa ja ajankuvaa, rikosjuontakin siteeksi. Ennen kaikkea se on kuitenkin kiinnostava perhetarina ja taiteilijaromaani, jossa kirjallisuus- ja musiikkipiirit saavat siinä määrin keskeisen aseman, että Ritvaselta on haastatteluissa varmasti jo tivattu kirjallisia vaikutteita ja rokkilemppareita.


LÄHTÖKOHDILTAAN Miten muistat minut on oikeastaan traaginen. Kun äiti jättää kuusivuotiaan Jesse-poikansa muusikkoisän hoteisiin ja lähtee omille taiteellisille teilleen levottoman rokkarin rakastettuna, poika ei ole vielä aikuisenakaan sinut äitisuhteensa eikä itsensä kanssa. Miten suuria tunteitaan seuraavaan äitiin pitäisi suhtautua? Kääntää selkänsä lopullisesti vai antaa anteeksi? Rientää avuksi kriisitilanteissa vai jättää tyyten omilleen, mokoma?

Ritvanen on siviiliammatiltaan psykologi. Ei siis ihme, että romaanissa sivutaan oidipus-kompleksia ja käydään terapiassa. Mutta paitsi psykologisena romaanina Miten muistat minut vetää puoleensa myös tyylillään ja kunnianhimoisella rakenteellaan.

Jo alun lainaus todistaa, että romaani on kirjoitettu huumorin hengessä ja satiiria viljellen. Ritvanen lystäilee ilme totisena kulttuuripiirien tärkeilyn ja median henkilöjuttujen naurettavuudella. Marjatta Aalto ja hänen rakastettunsa Mark Lindberg ovat kirjailijanmyytin ja rocklegendan täysiverisiä edustajia elämäntapaansa myöten.

Marjatta tilittää kirjoittamistaan suuren diivan elkein: Kirjani ovat syntyessään repineet minut kappaleiksi, jokainen niistä on vaatinut verisiä taisteluita, reunalla käymistä, elämänkokoisia päätöksiä. Jokaisen kohdalla olen vannonut ettei enää koskaan - -. Ja aina olen aloittanut uudestaan. Artisti Mark Lindberg ruokkii lehdistöä tunteikkailla kommenteilla isänsä kuolemasta, vaimonsa saamasta keskenmenosta ja äkkinäisistä katoamisistaan: ikuisen kulkurin oli päästävä pois hulabaloosta.


ROMAANIN RAKENNE on sirpaleinen. Aikatasot ja Jessen ja äidin näkökulmat vaihtelevat vilkkaasti, mutta tarina pysyy koossa ja etenee vaikeuksitta Jessen lapsuudesta hänen nykytilanteeseensa pienen pojan etävanhempana. Virkistävä ratkaisu on kirjoittaa äidin osuudet muistiinpanoiksi ja välistä myös esitelmäksi ja lehtijutuksi.

Äidin ja pojan henkilöhahmoissa on sekä yhtäläisyyttä että eroja. Äiti on tyypitellympi ja pääsee romaanissa poikaansa vähemmän ääneen, mutta hänen edesottamuksensa ja dramaattisuutensa ovat kyseenalaisinakin maittavaa luettavaa. Jesse on äitinsä tavoin hänkin sisäisesti rikkinäinen mutta parhaansa yrittävä "hyvä ihminen vanhemmistaan huolimatta", kuten yksi sivuhenkilöistä hänet määrittelee.

Rikosjuoni liittyy Marjatan kohtaloon, sisäinen jännite syntyy Jessen äitisuhteen vaiheista. Varsinaisesti koko romaani rakentuu kuitenkin erilaisista irtiotoista tai niiden yrityksistä. Niitä tekevät sekä pää- että sivuhenkilöt, ja Jessen tapauksessa tilanteita mutkistaa vielä äidin lööppijulkisuus ja siihen liittyvät ylpeyden ja häpeän tunteet.

Jesse miettii lapsuuttaan: Kaksikymmentä vuotta myöhemmin muodostan psykoanalyytikko Mauri Kellosalmen sohvalla käsitteen "valokuvaäiti"; sillä viitataan sekä siihen että näen äitiä lehtikuvissa että mielikuvaan äidin kehystetystä valokuvasta, jonka ympärille kehoni on kasvanut niin kuin puunrunko voi kasvaa kiven ympärille ja kätkeä se sisälleen.

Rakkaasta ihmisestä ei näytä pääsevän eroon, teki tämä mitä tahansa tai teki itse mitä tahansa. Siinä on mielestäni romaanin perusajatus ja lopputulema.


KIRJAN SUJUVAA KIELTÄ on joutuisa lukea. Ritvasen kerronta on keveää, ja tunnelma ja tapahtumat välillä kuin viihdelehdissä ja saippuasarjoissa. Jesse kuvaakin suhdettaan perheenjäseniinsä yhdistelmäksi antiikin tragedioita ja Kauniita ja rohkeita.

Mutta joutokäyntiäkin on. Viina- ja huumehöyryiset juhlimiset pysäyttävät turhan usein tarinan etenemisen ja alkavat venyessään pitkästyttää. Erityisesti romaanin viimeisessä Marjatta-osiossa tiivistäminen olisi ollut paikallaan.

Hyvän jälkimaun Miten muistat minut kuitenkin jättää ja samantyylisen haikeuden kuin aikanaan Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla. Kun tässäkin tarinassa kaikki yrittävät niin kovasti päästä jonnekin, johonkin elämässään, tehdä jotain tärkeää, lukijana ei voi muuta kuin toivoa heidän onnistuvan edes jossain.

Toivoo, että isien ja äitien tekemiset ja tekemättä jättämiset eivät leimaisi jälkipolven elämää loppuiäksi ja että uudet alut olisivat todella mahdollisia.
.
Kuva: Pekka Holmström

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti