Kirjareppu

  Kuinka olla oikeanlainen suomalainen?   Riko Saatsi: Yönistujat. Gummerus 2035. 191 s. Mie olen ylen huono nyt niidä pagizemah. En sua niidä ni kaikin muistua, ihan milleh ne pidäis. Mie olen tovestah nygöin ylen huono. Ei mius ole pagizijaksi. Näin väittää joensuulaisessa hoitokodissa vuoden 1991 lopulla vanha Nasti, sodan jaloista perheineen evakkoon joutunut karjalaisvaimo Riko Saatsin (s. 1978) romaanin Yönistujat alussa. Niin vain juttu kuitenkin alkaa luistaa, ja sekä kirjailija että hänen päähenkilönsä osoittautuvat molemmat hyvinkin sutjakoiksi sanailijoiksi. Ei siis pidä säikähtää Saatsin pienoisromaanin muutamia karjalankielisiä haastattelukatkelmia.   Niillä on perusteltu sijansa romaanissa sen rakenteen ja sanoman kannalta, e ikä haittaa, vaikkei niistä ihan joka kohtaa ymmärtäisikään.   Lieksassa syntyneelle kirjailijalle ja teatteriohjaajalle Riko Saatsille selvisi vasta aikuisena, että hänen isänsä ensimmäinen äidinkieli oli karjala. Niinpä kirjailij...

Kiellettyä rakkautta ja väärää solidaarisuutta 1970-luvun Belfastissa   Louise Kennedy: Rikkomuksia (Trespasses, 2022). Suom. Maija Heikinheimo.  S&S 2025. 367 s. On paastonajan aloittava tuhkakeskiviikko. 24-vuotias, Belfastin lähellä sijaitsevan varuskuntakaupungin katolisen alakoulun opettaja Cushla Lavery on käynyt oppilaineen kirkossa ja saanut otsaansa katumuksentekijän ristinmerkin. Koulusta hän on rientänyt avuksi veljensä isännöimään pubiin ja ehtinyt juuri hangata merkin otsastaan, kun huomaa kanta-asiakkaiden joukossa itselleen tuntemattoman hyvännäköisen viisikymppisen miehen. Mies osoittautuu Cushlan jo kuolleen isän vanhaksi tutuksi, asianajaja Michael Agnew'ksi. Mies on naimisissa ja protestantti mutta toimii katolisten kansalaisoikeusaktivistien puolustajana. Kotona Cushlan äiti Gina kertoo miehen ainakin aiemmin olleen oikea sydäntenmurskaaja. V aroittelu on kuitenkin jo myöhäistä. Rikkomuksia on irlantilaisen  Louise Kennedyn (s. 1967) palkintoja ke...

  Suurista kysymyksistä pienesti, kauniisti ja pieteetillä   Joel Haahtela: Sielunpiirtäjän ilta. Otava 2025. 237 s. Jos ihminen maalaa tarpeeksi kauan, häntä ei voi erottaa työstään, siitä tulee olemassaoloa. Ilman sivellintä tunnen olevani vain puoliksi maailmassa, linksutan pitkin katuja kuin jalkapuoli. Näin ajattelee Joel Haahtelan (s. 1972) pienoisromaanin Sielunpiirtäjän ilta  vanheneva maalarimestari 1600-luvun Hollannissa. Samalla tavalla ajattelee varmaan myös kirjailija Haahtela kirjoittamisestaan. Siitä on tullut olemassaoloa, sitä ilman on vain puolikas itseään. Ei olekaan ihme, että monet taiteilijat pelkäävät luomistyönsä tyrehtymistä, mutta kyllä taiteen vastaanottajienkin elämä kapenisi pahasti ilman taidekokemuksia. Joel Haahtelan Sielunpiirtäjän ilta on kirjailijan aiempien romaanien lailla tavattoman palkitsevaa luettavaa. Se on hiljentymistä perimmäisten kysymysten äärelle. ROMAANIN MINÄKERTOJA viettää vaatimatonta mutta turvattua elämää talossaa...