Iida Turpeinen: Elolliset

1. kesäkuuta 2019

Romaani täynnä elämäntarinoita 

Rachel Cuskin trilogian toisessa osassa kertoja täyttää tyhjää olotilaansa muiden kertomuksilla

Rachel Cusk: Siirtymä (Transit 2016). Suom. Kaisa Kattelus. S&S 2019. 218 s.

Kanadalaissyntyinen, Britanniassa asuva Rachel Cusk (s. 1967) esiintyi toukokuussa Helsinki Lit -tapahtumassa puhumassa romaanitrilogiastaan. Sen ensimmäinen osa Ääriviivat ilmestyi suomeksi viime vuonna (Kirjareppu 14.11.2018) ja toinen osa Siirtymä keväällä. Kolmannen osan suomennos on tulossa ensi vuonna. Suomennoksista vastaa Kaisa Kattelus.

Rachel Cuskin autofiktiivinen trilogia on ainakin tähän asti ollut intensiivistä luettavaa. Cuskin teksti ei ole vaikeaa, mutta se on tiheää ja älykästä ja tarjoaa runsaasti aforistisia tiivistyksiä.

Cusk on halunnut irrottautua perinteisestä tarinankerronnasta, sen juonirakenteista, henkilöasetelmista ja kuvailevuudesta, mutta hänen trilogiansa romaanit ovat rakenteeltaan selkeitä ja etenevät hallitusti minäkertojansa varassa. Olen ihastuksissani.

KERTOJA-PÄÄHENKILÖ on tarkkailijan roolissa pysyttelevä, lähes näkymätön kirjailija ja kirjoittamisen opettaja. Hän on miehestään eronnut kahden pojan äiti ja Siirtymän alussa juuri muuttanut Lontooseen. Hänen "hyvältä kadulta ostamansa huono asunto" vaatii kuitenkin massiivsen remontin, ennen kuin hän voi ottaa pojat luokseen. Niinpä hän elää tietynlaisessa välitilassa, muutosvaiheessa. Astrologi ennustaa hänen elämäänsä merkittävää siirtymää.

Romaani etenee erilaisten tilanteiden ja kohtaamisten kavalkadina ja muistuttaa novellikokoelmaa. Sen sijaan, että kertoisi omasta elämästään, kertoja kuuntelee ja tallentaa tapaamiensa ihmisten elämäntarinoita heidän itsensä kertomina. Tuntuu, kuin kertojan oma elämä olisi (tilapäisesti?) kadoksissa ja hän täyttäisi itsessään olevaa tyhjää tilaa, ääriviivojaan, toisten kertomuksilla.

Kuuntelijana kertoja on valpas, ja hänen harvakseltaan esittämänsä kysymykset ja kommentit nostavat käsillä olevasta aiheesta esiin aina jonkin aivan uuden puolen. Tyhjää puhetta Siirtymässä ei ole riviäkään.

ROMAANIN MAAILMA on realistinen. Elämästään kertovat vuorollaan kertojan vanhat ja uudet ystävät ja tuttavuudet, remonttimiehet, oppilaat ja kollegat. Romaanin ajallinen tukiranka on remontti, jonka jatkuessa talon pohjakerrosta asuttava vanha pariskunta muuttuu yhä aggressiivisemmaksi ja härskimmäksi ja kertojan lastenkin kärsivällisyys on koetuksella.

Teemat ovat paljolti samoja kuin Ääriviivoissa. Siirtymässäkin käsitellään parisuhteita, perheitä, sukupuolirooleja ja identiteettiä, mutta erityistä painoa saavat nyt vanhemmuus ja lasten asema ja kohtelu.

Ihmisten tarinoissa esiintyy kirjava joukko erilaisia perheitä ja vanhempia, mutta toistuva piirre ovat traumaattiset lapsuusmuistot. Kertojan kollega summaa kokemuksiaan:

Hassu juttu, vanhemmat tuntuvat kuvittelevan, ettei kukaan näe mitä he tekevät lapsilleen. Aivan kuin lapsi olisi heidän ulokkeensa: kun he puhuvat lapselle he puhuvat itselleen, kun he rakastavat lasta he rakastavat itseään, ja kun he vihaavat lasta he vihaavatkin omaa itseään. Lapsi ei voi koskaan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, sillä mikään ei ole lähtöisin hänestä vaan vanhemmista, vaikka he myöhemmin panisivatkin syyn hänen niskoilleen. Lapsi kuitenkin alkaa ajatella olevansa itse kaiken alkulähde - sille ei mahda mitään.

Kannattaa kuitenkin huomata, että Cusk kirjoittaa armottoman objektiivisesti ja kriittisesti myös lapsista, vanhempiensa kasvatuksen tuloksista. Hekin voivat käyttäytyä - ja romaanissa käyttäytyvätkin - sietämättömän itsekkäästi, kylmästi ja pahansuovasti, vahingoittaa toisiaan ja pelottaa vanhempiaan.

CUSK HAVAINNOLLISTAA teemojaan onnistuneella symboliikalla. Perinteiset talo, remontti ja sisustus kertovat asukkaista yhtä paljon kuin heidän puheensa, mutta usein kirjailija turvautuu myös eläinsymboliikkaan ja ruokakuvastoon. Ruokalajit, syöminen ja syömättömyys sisältävät viestejä, jotka kannattaa panna merkille.

Rachel Cusk. Kuva: Siemon Scammel-Katz 

Aluksi Siirtymä saattaa vaikuttaa hyvinki totiselta romaanilta. mutta siinä on myös huumoria. Kellarikerroksen väessä on karmeaa absurdiutta, ja piiloironiaa ja satiirisia sivalluksia Cuskin teksti tarjoaa tuon tuosta. Romaanin kertoja kritisoi mehukkaasti mm. tärkeilyä, omahyväisyyttä ja itsekeskeisyyttä, joita muuten löytyy erityisesti kertojan kohtaamista miehistä.

Kirjan loppua kohden aluksi hiljaisena pysyttelevä kertoja alkaa esittää yhä painokkaammin myös omia käsityksiään mm. kohtalosta, vallasta ja vapaudesta.

Käännekohdaksi muodostuu tapaaminen, jonka kuluessa kertoja nimi - Faye - lausutaan (trilogian ensi osan käytäntöä noudattaen) ensimmäisen ja ainoan kerran. Se on lukijalle kuin huutomerkki, kehotus huomata kertojassa tapahtuva ratkaiseva liikahdus, siirtymä johonkin uuteen elämänvaiheeseen.

Millaiseen, se jääköön kunkin lukijan aprikoitavaksi. Kirjailija tarjoaa kyllä useitakin hienovaraisia vihjeitä. - Ääriviivojen ja Siirtymän jälkeen odotan trilogian päätösosan suomennosta malttamattomana.