23. heinäkuuta 2017
Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia. Toim. ja suom. Sirke Happonen. Tammi 2017. 288 s.
On kevät ja istun pienessä ranskalaisessa puistossa aivan kirkon takana ja tarkoitus on, että kirjaan uusia ideoita vihkoon, joka hankittiin ennen kuin me matkustimme tänne.
Kyyhkyset pyrähtelevät nurmikolla piruettejaan, jokunen turisti istuu levähtämässä penkillä, kaikki on rauhallista. Toistaiseksi olen kirjoittanut vasta päivämäärän ensimmäiselle sivulle, luulen että eilen.
Ideoita pitäisi tulla mieleen tulvimalla, mutta jostain syystä ne ovat hävinneet. Minäkertoja miettii vaihtoehtoja mutta hylkää ne kaikki. Onko häneltä loppunut kaikki sanottava vai onko hänestä tullut tukahduttavan itsekriittinen?
Katkelma on Tove Janssonin (1914-2001) novelliluonnoksesta Kerran puistossa vuodelta 1995. Se on päätösnovellina Sirke Happosen toimittamassa ja suomentamassa kokoelmassa Bulevardi ja muita kirjoituksia. Kokoelma sisältää Tove Janssonilta aiemmin vain lehdissä julkaistuja novelleja ja muutaman esseen. Kirjoitukset ovat vuosilta 1934-1995 aikajärjestyksessä.
TOVE JANSSON aloitti lehtityön äitinsä Signen esimerkkiä seuraten. Äiti hankki taiteilijaperheelle tienestejä piirtämällä kirjankansia ja kuvittamalla suomenruotsalaisia lehtiä. Kuvataiteilijaksi aikova Tove kuului jo 15-vuotiaana pilalehti Garmin vakituiseen avustajajoukkoon, ja ennen pitkää työmaa laajeni kuvituksesta myös kirjoittamiseen.
On erinomaista, että Bulevardin tekstien suomennoksissa on säilytetty Janssonin niihin tekemä kuvitus. Lisäksi novellien väleihin on mahdutettu Janssonin kuvitusta muidenkin kirjoittajien lehtijuttuihin. Näin kirja esittelee Tove Janssonin lehtityötä sekä kirjoittamisen että kuvittamisen näkökulmasta.
Mutta olisiko Jansson kuitenkaan itse ollut halukas julkaisemaan kirjana vanhoja lehtikirjoituksiaan, töitä, jotka oli tarkoitettu pelkiksi päiväperhosiksi? Sirke Happonen tunnustaa, että Tove Jansson ei arvostanut kaikkia nuoruuden töitään - ei kaikkia näitäkään tekstejä, jotka Bulevardi ja muita kirjoituksia -kokoelmassa nyt ovat.
Teksteistä osa on selvästi harjoitelmaluontoisia ja novelleja lukiessa kannattaa ottaa huomioon jutun julkaisuajankohta, lehden lukijakunta ja Janssonin omat elämänvaiheet. Happonen kuitenkin puolustaa julkaisemista nimeämällä varhaisnovellit ja esseet tärkeiksi ja avaamisen arvoisiksi maamerkeiksi Janssonin pitkällä uralla. Ainakin kirjallisuudentutkijat ovat samaa mieltä.
MUTTA KYLLÄ muillekin lukijoille on silmiä avaava kokemus saada tietoa ja esimerkkejä Tove Janssonin varhain alkaneesta ja pitkäaikaisesta lehtityöskentelystä sekä kirjoittajana että kuvittajana.
Tekstit tarjoavat mainion tilaisuuden etsiä yhtymäkohtia Janssonin jo julkaistuun tuotantoon. Voi etsiä ja löytää, millaiset asiat ovat askarruttaneet kirjailijan mieltä alusta pitäen ja millaiset aiheet ja teemat ovat kulkeneet hänen matkassaan pitkin tuotantoa.
Jo avausnovelli Bulevardi paljastaa kirjoittajansa kiintymyksen Pariisiin ja sen boheemiin taiteilijaelämään, ja Italiasta tulee Janssonille samanveroinen ympäristö. Kaikki aito ja alkuperäinen ihastuttaa, mutta turistit ja turismi saavat tavan takaa kitkerää kritiikkiä.
Epäaitous ja teeskentely tekevät myös ihmissuhteista hankalia. Monet novellien henkilöhahmoista yrittävät olla parempia kuin muut, elävät roolielämää ja pettävät itseään. He vaikuttavat naurettavilta ja käyttäytyvät koomisesti, mutta ovat myös säälittävän yksinäisiä ja riittämättömyyden tunnoissaan ja epäonnessaan traagisia.
Toki novelleissa on onneakin. Ja rakkautta, romantiikkaa ja hupakkoutta. Pariisin katujen iltaelämä on kiihkeää, mutta tunnelmansa on pohjoistenkin kaupunkien valoissa ja ihmisvirroissa.
TAITEILIJUUS on Tove Janssonin kirjoitusten vakioelementti. Kokoelman lopun esseet ovat mielestäni kirjan kiinnostavinta antia. Yhdessä niistä Jansson pohtii motiivejaan lastenkirjailijana, toisessa hän todistaa, miksi muumitalon arkkitehtuuri päihittää laatikkokotimme mennen tullen.
Kirjan ehdottomasti hauskin teksti on Epähemulimainen tarina, joka selvästikin kertoo niistä railakkaista juhlista, joita Tove lapsena todisti isä Viktorin ateljeessa. Hyvä lukija, Tehän ymmärrätte, että kellon lyödessä neljä aamuyöllä saattaa koittaa se taianomainen kirkasnäköisyyden hetki, jolloin hemuli ja homssu ja...
Kirjan ehdottomasti runollisin ja filosofisin teksti on Saari. Sen lukemisessa on jotakin yhtä tyydyttävää kuin ympyrän lopullisuudessa.
Äkkiä tuntuu jälleen mahdolliselta ajatella, että elämä on lahja. Tuli alkaa rätistä piisissä. Voi kääriytyä takaisin sänkyyn odottamaan unen tuloa ja kuuntelemaan hiljaisuutta, itse itsensä ystävänä.
Bulevardin jäljiltä on pakko ottaa Tove Jansson uuslukuun! Miksi kahlata tyhjänpäiväisyyksiä, kun tarjolla on kulumatonta nautintoa! - Jo uuden Tove-innostuksen sytykkeenä Bulevardi on hyvin lunastanut paikkansa.
Miksi ja miksipä ei?
Tove Janssonilta julki lehtitekstejä, joita hän ei itse kelpuuttanut kansien väliin
On kevät ja istun pienessä ranskalaisessa puistossa aivan kirkon takana ja tarkoitus on, että kirjaan uusia ideoita vihkoon, joka hankittiin ennen kuin me matkustimme tänne.
Kyyhkyset pyrähtelevät nurmikolla piruettejaan, jokunen turisti istuu levähtämässä penkillä, kaikki on rauhallista. Toistaiseksi olen kirjoittanut vasta päivämäärän ensimmäiselle sivulle, luulen että eilen.
Ideoita pitäisi tulla mieleen tulvimalla, mutta jostain syystä ne ovat hävinneet. Minäkertoja miettii vaihtoehtoja mutta hylkää ne kaikki. Onko häneltä loppunut kaikki sanottava vai onko hänestä tullut tukahduttavan itsekriittinen?
Katkelma on Tove Janssonin (1914-2001) novelliluonnoksesta Kerran puistossa vuodelta 1995. Se on päätösnovellina Sirke Happosen toimittamassa ja suomentamassa kokoelmassa Bulevardi ja muita kirjoituksia. Kokoelma sisältää Tove Janssonilta aiemmin vain lehdissä julkaistuja novelleja ja muutaman esseen. Kirjoitukset ovat vuosilta 1934-1995 aikajärjestyksessä.
TOVE JANSSON aloitti lehtityön äitinsä Signen esimerkkiä seuraten. Äiti hankki taiteilijaperheelle tienestejä piirtämällä kirjankansia ja kuvittamalla suomenruotsalaisia lehtiä. Kuvataiteilijaksi aikova Tove kuului jo 15-vuotiaana pilalehti Garmin vakituiseen avustajajoukkoon, ja ennen pitkää työmaa laajeni kuvituksesta myös kirjoittamiseen.
On erinomaista, että Bulevardin tekstien suomennoksissa on säilytetty Janssonin niihin tekemä kuvitus. Lisäksi novellien väleihin on mahdutettu Janssonin kuvitusta muidenkin kirjoittajien lehtijuttuihin. Näin kirja esittelee Tove Janssonin lehtityötä sekä kirjoittamisen että kuvittamisen näkökulmasta.
Mutta olisiko Jansson kuitenkaan itse ollut halukas julkaisemaan kirjana vanhoja lehtikirjoituksiaan, töitä, jotka oli tarkoitettu pelkiksi päiväperhosiksi? Sirke Happonen tunnustaa, että Tove Jansson ei arvostanut kaikkia nuoruuden töitään - ei kaikkia näitäkään tekstejä, jotka Bulevardi ja muita kirjoituksia -kokoelmassa nyt ovat.
Teksteistä osa on selvästi harjoitelmaluontoisia ja novelleja lukiessa kannattaa ottaa huomioon jutun julkaisuajankohta, lehden lukijakunta ja Janssonin omat elämänvaiheet. Happonen kuitenkin puolustaa julkaisemista nimeämällä varhaisnovellit ja esseet tärkeiksi ja avaamisen arvoisiksi maamerkeiksi Janssonin pitkällä uralla. Ainakin kirjallisuudentutkijat ovat samaa mieltä.
MUTTA KYLLÄ muillekin lukijoille on silmiä avaava kokemus saada tietoa ja esimerkkejä Tove Janssonin varhain alkaneesta ja pitkäaikaisesta lehtityöskentelystä sekä kirjoittajana että kuvittajana.
Tekstit tarjoavat mainion tilaisuuden etsiä yhtymäkohtia Janssonin jo julkaistuun tuotantoon. Voi etsiä ja löytää, millaiset asiat ovat askarruttaneet kirjailijan mieltä alusta pitäen ja millaiset aiheet ja teemat ovat kulkeneet hänen matkassaan pitkin tuotantoa.
Jo avausnovelli Bulevardi paljastaa kirjoittajansa kiintymyksen Pariisiin ja sen boheemiin taiteilijaelämään, ja Italiasta tulee Janssonille samanveroinen ympäristö. Kaikki aito ja alkuperäinen ihastuttaa, mutta turistit ja turismi saavat tavan takaa kitkerää kritiikkiä.
Epäaitous ja teeskentely tekevät myös ihmissuhteista hankalia. Monet novellien henkilöhahmoista yrittävät olla parempia kuin muut, elävät roolielämää ja pettävät itseään. He vaikuttavat naurettavilta ja käyttäytyvät koomisesti, mutta ovat myös säälittävän yksinäisiä ja riittämättömyyden tunnoissaan ja epäonnessaan traagisia.
Toki novelleissa on onneakin. Ja rakkautta, romantiikkaa ja hupakkoutta. Pariisin katujen iltaelämä on kiihkeää, mutta tunnelmansa on pohjoistenkin kaupunkien valoissa ja ihmisvirroissa.
TAITEILIJUUS on Tove Janssonin kirjoitusten vakioelementti. Kokoelman lopun esseet ovat mielestäni kirjan kiinnostavinta antia. Yhdessä niistä Jansson pohtii motiivejaan lastenkirjailijana, toisessa hän todistaa, miksi muumitalon arkkitehtuuri päihittää laatikkokotimme mennen tullen.
Kirjan ehdottomasti hauskin teksti on Epähemulimainen tarina, joka selvästikin kertoo niistä railakkaista juhlista, joita Tove lapsena todisti isä Viktorin ateljeessa. Hyvä lukija, Tehän ymmärrätte, että kellon lyödessä neljä aamuyöllä saattaa koittaa se taianomainen kirkasnäköisyyden hetki, jolloin hemuli ja homssu ja...Kirjan ehdottomasti runollisin ja filosofisin teksti on Saari. Sen lukemisessa on jotakin yhtä tyydyttävää kuin ympyrän lopullisuudessa.
Äkkiä tuntuu jälleen mahdolliselta ajatella, että elämä on lahja. Tuli alkaa rätistä piisissä. Voi kääriytyä takaisin sänkyyn odottamaan unen tuloa ja kuuntelemaan hiljaisuutta, itse itsensä ystävänä.
Bulevardin jäljiltä on pakko ottaa Tove Jansson uuslukuun! Miksi kahlata tyhjänpäiväisyyksiä, kun tarjolla on kulumatonta nautintoa! - Jo uuden Tove-innostuksen sytykkeenä Bulevardi on hyvin lunastanut paikkansa.
Kommentit
Lähetä kommentti