5. huhtikuuta 2015


Hervotonta kyytiä kirjallisuuspiireille



Juhani Känkänen: Luppa ja Tattis. Teos 2015. 302 s.


Juhani Känkäsen kyydissä on aina ollut menoa ja meininkiä. Känkäsen neljännessä romaanissa Luppa ja Tattis painalletaan sananmukaisestikin nasta laudassa, kun romaanin eläimellinen seurakunta huristelee vanhalla Cadillac Convertiblella kohti Forssaa ja kulttuuripalkintotilaisuutta.

Mutta jo ennen hurjaa maantieajoa on sompailtu mitä moninaisimmissa kaarteissa ja nyppylöissä.

Nimihenkilöt löytävät toisensa uudelleen, kun velkojiaan pakoileva hyvinvointialan franchising-yrittäjä, lerppukorvainen ja ontuva Luppa, änkeää viimeisenä ja ainoana pelastautumiskeinonaan ylipainoisen kirjabloggarikarjun Tattiksen kävelyvalmentajaksi. Tattis puolestaan vaatii Lupan lukupiiriinsä, ja railakkaan kulttuuri-illan jälkeen kaverukset tuntevat velvollisuudekseen lähteä kyytimään nuupahtanutta kirjailjavierasta Frans Emil Fasadia (lue: fasaania) vastaanottamaan Vuoden Hämäys -palkintoaan.

Känkästä vähänkään lukenut arvaa, että jo tähän mennessä on käyty monta mehevää vuoropuhelua niin yritystoiminnan kuopista ja koukeroista kuin hyvinvointialan ihmeellisistä innovaatioista ja kirjallisuuden kentän monenkirjavista kartoista ja kulkijoista. Känkänen on ajan hermolla sekä aiheissaan että kielessään. Hän on sanankäytön tarkka-ampuja, jonka erikoisosaamiseen kuuluu kaikenlaisen vierassanoilla ja hämäryyksillä keekoilun listiminen.


MAANTIEVAELLUKSELLA kolmikon kyytiin ja keskusteluihin tulee vielä lisäpainoa tekniikkapuolelta, kun Tattiksen vanha opiskelukaveri supikoira Salminen liittyy seurueeseen ratkomaan avoauton katto-ongelmia. Ongelmista hankalimmaksi alkaa kuitenkin muodostua Cadillacin perässä kaahaava, Luppaa jahtaava gangsterikaksikko Amerikankääpiö ja Leimukallio, verikoira ja nauta.

Matkan varrella tapahtuu tietysti kaikenlaista tavatonta ja paljon tavallistakin. Ideaan kuuluu, että kiire on kova ja vastuksia monenlaisia. Tarina etenee kuin toimintafilmi, mutta se ei estä seuruetta ryhtymästä aina tilaisuuden tullen katsomuksellisiin keskusteluihin vaikkapa Läyliäisten kylän taivutusmuodoista tai kirjallisuuden maisemakuvauksista.

Tilannekomiikalla ja verbaalisella ilottelulla kaasutellaan laaksot ja kukkulat. Vantaan Aisopoksen omaperäisestä faabelista nauttii varmaan lukija kuin lukija, vaikka veikkaan, että eniten hupia romaani  tarjoaa kaunokirjallisuuden traditioista, trendeistä ja toimijoista jotakin tietäville. Viittaukset kirjoihin, kirjailijoihin ja kirjallisuustermeihin ovat kuitenkin sillä tavalla muotoiltuja, ettei meno hidastu, vaikka jokunen naurun aihe jäisikin bongaamatta.

"Hyvinvointia kaikille!" markkinoi itseään Lupan edustama Life Aid -organisaatio. Sloganilla voisi markkinoida myös Känkäsen romaania. Lupan kävelyvalmennuksessa, Tattiksen lukupiirissä ja Cadillacin kyydissä ihmiselo kevenee kuin itsestään, ja onhan romaanissa vanha kunnon teemakin: Kaveria ei jätetä!

Niinpä: Tattista vain, Känkänen! Kirjabloggari kiittää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Anna Soudakova: Varjele varjoani