Kirjareppu

  Sankaruuden nurja puoli  Terhi Törmälehto: Taavi. Otava 2021. 298 s. Luulin lukeneeni sodasta jo tarpeeksi, ennen kuin sain käsiini Terhi Törmälehdon  ( s. 1977) toisen romaani Taavi . Pidin kovasti Törmälehdon ensimmäisestä, helluntailaisuuteen sukeltavasta romaanista  Vaikka vuoret järkkyisivät , mutta kirjailijan keväällä ilmestynyt sotaromaani menee reippaasti sen edelle . Ihan omanlaisensa sotakirjan  Taavista tekevät sen tausta ja tarkastelukulmat, kirjailijan totinen pyrkimys ymmärtää henkilöitään ja heidän elämäänsä ja kyky käsitellä heidän tunteitaan ja kokemuksiaan kielellä, joka soi ja satuttaa. ROMAANIN NIMIHENKILÖ Taavi on 17-vuotias, kun hän karkaa kotoaan Haapavedeltä tammikuussa 1940 talvisotaan. Jatkosodassa nuori Taavi on jo veteraani ja jatkaa vihollisen harvennusta entistä kiivaammin ja pelottomammin. Asemasotavaiheessa turhautunut konepistoolimies hankkiutuu omin päin pohjoiseen Uhtuan tietämiin ajatellen, josko siellä tehtäisiin jotain so...

  Pitkä matka raunioilta uuteen alkuun  Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri (The Beekeeper of Aleppo, 2019). Suom. Leena Ojalatva. S&S 2021. 384 s. Meitä on kymmenkunta tässä rähjäisessä majatalossa meren rannalla, me kaikki tulemme eri paikoista, ja me kaikki odotamme. Meidät saatetaan pitää, meidät saatetaan lähettää pois, mutta meillä ei ole enää juurikaan päätettävää. Syyrian sisällissotaa paennut pariskunta Nuri ja Afra odottavat Etelä-Englannissa päätöstä kohtalostaan. Heidän kotinsa Aleppossa on raunioina, poikansa Sami kuollut ja perheen elannon taanneet mehiläistarhat tuhottu. Maalauksistaan tunnettu Afra on menettänyt kaaoksen keskellä näkönsä ja sulkeutunut suruunsa, eikä hänen miehensäkään ole kunnossa. Lontoossa asuvan Christy   Lefterin  (s. 1980) romaanin  Aleppon mehiläistarhuri  aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Se näyttää, millaista on paeta sodan jaloista, menettää läheisensä, jättää kotiseutunsa ja koko entinen elämänsä ja hankki...

  Vastaisku tarinallisuudelle  Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto. Otava 2021. 379 s. Pidin kovasti  Jukka Viikilän  (s. 1973) vuonna 2016 Finlandialla palkitusta romaanista Akvarelleja Engelin kaupungista. Pari vuotta myöhemmin kirjailijalta ilmestyi viihteellisempää lyhytproosaa nimellä Suomalainen vuosi. Edeltäjiinsä verrattuna Viikilän uusin teos Taivaallinen vastaanotto  yllättää mutta on tarkemmin ajateltuna myös linjassa niiden kanssa. Vaikuttaa nimittäin siltä, että Viikilä on enemmän fragmenttien kuin suurten kokonaisuuksien kirjoittaja. Taivaallisen vastaanoton  kansiliepeessä kerrotaan kirjan olevan tuhannen aiheen ja henkilön romaani, jossa on vahva omakohtainen ydin. Se on kommentaari, tutkimus, sanasto, palaute ja Google-haku, villi selitysteos sekä moniääninen kertomus lukevista helsinkiläisistä  eli varsinainen runsaudensarvi. Ja onhan se. ROMAANINSA OMAKOHTAISUUTTA Viikilä ei yritäkään peitellä, vaikka nimeää päähenkilönsä Jan Ho...

  Lapsuustrauman pitkät jäljet    Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen (Vom Ende der Einsamkeit, 2016). Suom. Raimo Salminen. Aula & Co 2021. 321 s. Yksinäisyyden jälkeen on sveitsiläis-saksalaisen Benedict Wellsin  (s. 1984) ensimmäinen suomennettu romaani. Ilmestymisvuonnaan 2016 se oli yksi Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon 12 saajasta. Palkinnoilla on tarkoitus edistää eurooppalaista nykykirjallisuutta, ja niistä päättää mm. Euroopan kirjakauppaliitto. Suomesta palkinnon sai tuolloin Selja Ahavan  taidokas  Taivaalta tippuvat asiat . Palkitulta romaanilta sopii tietysti odottaa paljon, ja kansiliepeen käännös- ja myyntiluvut lisäsivät odotuksiani. Romaanin juonivetoinen ja asetelmallinen viihteellisyys oli minulle kuitenkin yllätys, niin sujuvasti kuin tarina eteneekin. TARINAN TRAAGINEN LÄHTÖKOHTA on kiinnostava. Mitä tapahtuu kolmelle kouluikäiselle sisarukselle, kun perheen vanhemmat yllättäen kuolevat auto-onnettomuudessa? Miten nuori ihmi...

Apartheid ja kirjoittamisen pakko Deborah Levy: Mitä en halua tietää (Things I don't Want to Know, 2013). Suom. Pauliina Vanhatalo. S&S 2021. 125 s. Brittiläisen Deborah Levyn  (s. 1959) muistelmatrilogian avausosan  Mitä en halua tietää alaotsikko kertoo, että kirja on kirjoitettu vastauksena George Orwellin vuonna 1946 julkaistuun Miksi kirjoitan? -nimiseen esseeseen. Orwell nimeää siinä kirjoittamiselleen neljä perussyytä: poliittiset, historialliset, egoistiset ja esteettiset tarkoitusperät. Näitä syitä vasten Levy peilaa oman kirjoittamisensa motiiveja ja nimeääkin kirjansa luvut niiden perusteella. Levyn teos kulkee kahdessa aikatasossa. Ensimmäisessä ja viimeisessä luvussa kirjailija on Mallorcalla tarkoituksenaan selvittää tutussa, vaatimattomassa vuoristopensionaatissa ajatuksiaan ja päästä taas kiinni kirjoittamiseen. Keskimmäisissä luvuissa hän kuvaa lapsuuttaan Etelä-Afrikassa Johannesburgissa ja Durbanissa ja nuoruuttaan Pohjois-Lontoon Finchleyssa, jon...

Lapsuus naamion takana  Tove Ditlevsen: Lapsuus (Barndom 1967). Suom. Katriina Huttunen. S&S 2021. 142 s. Lapsuus on pitkä ja kapea kuin arkku eikä siitä pääse pois omin avuin. Se vain on siinä koko ajan ja kaikki näkevät sen yhtä selvästi kuin Kaunis-Ludvigin huulihalkion. Hän on samanlainen kuin Kaunis-Lili, niin ruma ettei voi kuvitellakaan että hänellä on koskaan ollut äitiä. Kaikkea rumaa tai onnetonta sanotaan kauniiksi eikä kukaan tiedä syytä. Lapsuudesta ei pääse pois, se tarttuu kuin haju. Sen huomaa muista lapsista, koska jokaisella lapsuudella on oma hajunsa. Tanskalaisen Tove Ditlevsenin (1917-1976) omaelämäkerrallisen Kööpenhamina-trilogian ensimmäinen osa  Lapsuus on sivumäärältään vaatimaton mutta puhutteleva ja kirjallisesti taidokas nuoren tytön kasvutarina. Maailman tietoon tämä kotimaassaan suosittu ja arvostettu kirjailija on päässyt vasta äskettäin, kun hänen trilogiansa ilmestyi englanniksi ja sai erinomaisen vastaanoton. Suomeksi tuotteliaalta Ditlev...

Kirjan luomiskertomus on esseekirjallisuutta parhaimmillaan   Irene Vallejo: Papyrus. Kirjan katkeamaton tarina. Suom. Taina Helkamo. S&S 2021. 650 s. Espanjalaisen Irene Vallejon (s. 1979) ensimmäinen tietokirja Papyrus on retki kirjan syntyhistoriaan. Se on niin kiinnostava ja innostava, että sen ajatuksia on pakko pysähdellä miettimään ja jakamaan muillekin kuunteluetäisyydellä oleville. Vallejon massiivista teosta ei kuitenkaan pysty lukemaan kuin pöydän ääressä. Kirjaa ei pitele käsissään pitkään edes nojatuolissa, makuuasennosta puhumattakaan. Lukiessa ajattelin haikeana aikoja, jolloin paksut romaanit ilmestyivät useina osina  (Sota ja rauha I, Sota ja rauha II jne.). Puolen kilon paloina Papyrustakin olisi helpompi käsitellä. Mutta lämpimät kiitokset suomentajana rivakasti urakoineelle  Taina Helkamolle. Käännös on erinomainen, ja todennäköisesti kirjan tarina jatkuu, sillä Papyruksessa  Vallejo pääsee vasta keskiajan kynnykselle Gutenbergista p...