Katja Kettu: Brita-Kajsa

 

 Papinfrouva Laestadius ellää verevää elämääsä 

Katja Kettu: Brita-Kajsa. Otava 2026. 329 s.

Et sie ole heleppo ollu. Välillä sie olet ollu ko märkivä haava minussa. Ja kuitenkin mie olen sinua rakastanu. Jyrkkyyttä. Typeryyttä. Silkkaa kiivasta älyä. Sie olet mennyt niin monta kertaa pois ja palannu, etten mie etes jaksa muistaa. Sie olet niin naurettavan monta ihmistä sammaan aikaan ja samalla kuitenkin vain yksi.

Brita-Kajsa Laestadius, alkujaan Cajsa Birgitta Catharina Alstadius (1805-1888), istuu miehensä Lars Levin kuolinvuoteen ääressä ja kertaa pariskunnan lähes neljäkymmentä vuotta kestänyttä taivalta. Eletään vuotta 1861 Ruotsissa Pajalan pappilassa suuren Väylän varressa, ja ulkona revontulet keijaa ja paukuttaa.

- Kerro sie Kaisa kaikile, miten se oikein meni, kuoleva vaikertaa ja vaimo lupaa kertoa, mutta omalla tavallaan ja oman muistinsa mukaan eikä vain miehensä tarinaa vaan heidän yhteisen tarinansa, meän tarinan.

Katja Kettu (s. 1978) on tarttunut uudessa romaanissaan Brita-Kajsa haastavaan mutta kiinnostavaan aiheeseen. Pohjolan pasuunalla ja lestadiolaisen herätysliikkeen isällä Lars Levi Laestadiuksella (1800-1861) on itsellään niin runsas tuotanto ja hänestä on kirjoitettu niin paljon ja monenlaista, että Ketulla on kyllä ollut romaaninsa pohjatöissä tekemistä.

Kun kyse on kuitenkin biofiktiosta, kirjailijalla on vapaat kädet valita lähteensä, käyttää tietojaan haluamallaan tavalla ja kirjoittaa henkilöistä oman taiteellisen näkemyksensä, päättelynsä ja kuvittelunsa mukaan. Ja sehän Katja Ketulta luonnistuu.

BRITA-KAJSA ON KIRJOITETTU KOKONAAN monologimuotoon. Nimihenkilö käy läpi omaa ja miehensä elämää lähestulkoon aikajärjestyksessä. Etenemisen katkaisevat vain kohtaukset öisestä kuolinkamarista.

Kun näkökulma on Brita-Kajsan, hän on romaanin varsinainen päähenkilö, vaikka hänen elämänsä on täysin sidoksissa Laestadiuksen hahmoon ja toimintaan. Brita-Kajsan omapäisyyteen ja sitkeyteen ihastuukin oitis. Kuudennella kuulla raskaana oleva saamelaistyttö hiihtää maaliskuun pakkasissa Karesuandon kirkolle vaatimaan uutta pappia tilille lupauksistaan eikä papin auta muu kuin alistua.

Saamelaista verenperintöä oli Laestadiuksellakin, mutta kouluja käynyt mies olisi ehkä mieluummin ottanut puolisokseen jonkun piikatyttöä paremman. Katja Ketun Brita-Kajsaa sopivampaa emäntää kiivaalle saarnamiehelle on kuitenkin vaikea kuvitella. Mies menee ja meuhkaa miten tahtoo, mutta vaimo hoitaa jämerästi ja nurkumatta kodin ja kasvamistaan kasvavan lapsikatraan. On pakko.

Naisen asema ei ole häävi yleensäkään, ja papin vaimona Brita-Kajsa joutuu vielä ylimääräiseen syyniin. Mutta hän on terävä ja oppivainen, eikä aikaakaan, kun hän jo hoitelee monia miehensäkin tehtäviä.

Kun myös kasvitieteitä opiskellut ja luonnontieteilijän urasta vielä pappinakin haaveileva Laestadius pääsee Lappiin tulleen ranskalaisen tutkimusretkikunnan asiantuntijaksi ja oppaaksi, pohjoisesta luonnosta hyvin perillä oleva vaimo on mahtava sivutuki. Parantajanakin tunnetun Brita-Kajsan panos korostuu vielä entisestään, kun vieraiden mielenkiinto kääntyy saamelaisten kansanuskomusten keruuseen. Kaiken kunnian saa tietysti Laestadius.

KETUN ROMAANIN BRITA-KAJSA joutuu taipumaan ja sopeutumaan monella tapaa, semmosta se sinun kanssa elo oli, piti ottaa mitä sai, mutta omanarvontuntoaan hän ei menetä.

Kirjailija selittää nimihenkilönsä hyvän itsetunnon onnellisella lapsuudella. Väkivaltaisen isän piesty poika Lars Levi sen sijaan on pohjimmiltaan arka ja epävarma, vaikka esiintyykin määrätietoisena johtajana.

Niinpä puolisoiden keskinäisen suhteen todellinen luonne on muuta kuin ulospäin näyttää. Brita-Kajsa joutuu kyllä näkemään ja kokemaan miehensä heikkoudet mutta pystyy nousemaan niiden yläpuolelle. Hän raivaa ikävät asiat tieltään rohkeasti ja katumatta ja hoitaa iloisella pillullaan suhteen jälleen kohdilleen. Ja nauttii itsekin:

- - joku onni minut valtasi. Se ihimeellinen kyky sinulla oli. Ja tätä mie en varmasti tarpeeksi ussein sinulle ole sanonut. Että ko sie tulit minua liki, niin minnuun sikisi onni. Aina vain ja joka kerta. Että ei se niin kumma ollu se muittenkaan herrääminen, vaikka sitä ulukopuoliset hulluuen oireena pitivät. Ristus tulee sinun hahmosa ja ajaa kuolemanperkeleen mennessään.

Kieltämättä romaanin Lars Levi on kunnian- ja naisenhimoineen ja kehujen ja lohdutuksen tarpeineen usein raivostuttava, naurettava tai säälittävä, mutta Brita-Kajsan kritiikki ei ole pahantahtoista. Tällaiseen mieheen hän oli rakastunut, ja olihan hän miehestään välistä ylpeäkin. 

TAVATTUAAN TYÖMATKALLAAN 1844 Lapin Mariaksi kutsutun Milla Clemensdotterin Laestadius koki hengellisen murroksen, josta sittemmin alkoi kehkeytyä lestadiolaisuudeksi nimetty herätysliike.

Jyrkän pappismiehen sapekkaat saarnat ja kuulijoiden hurmoksellinen liikehdintä eivät kuitenkaan olleet kaikkien mieleen, ja vaikka ainakin romaanin mukaan Laestadiuksen siirtymisen Pajalan kirkkoherraksi (1849) ajateltiin rauhoittavan tilannetta, toisin kävi.

Laestadiuksen vastustus kärjistyi  Koutokeinon kapinana (1852) tunnettun saamelaisten kansannousun yhteydessä, mutta kaikki syytteet häntä vastaan hylättiin. Koutokeinon tragediasta Ketun Brita-Kajsa saa vain toisen käden tietoa, epäsiveellistä hurmosta hän sen sijaan joutuu todistamaan myös omin silmin.

Romaanin Brita-Kajsa on sekä luonnonlapsi että jalat maassa pysyttelevä tomera lapinvaimo. Hänen muassaan on nautinto huijata ylimielisiä ranskalaisia ja naureskella Pajalan tekopyhälle herrasväelle. Uskonnollisen hurmoksen ja liikutukset Brita-Kajsa kokee itselleen vieraiksi ja jää siksi omiensa joukossa jollain tavalla ulkopuoliseksi, mutta avukseen, piristyksekseen ja lohdukseen hänellä on romaanissa kaksikin hyvää ystävää.

Ja kasvavasta lapsilaumasta huolimatta hän on aina valmis eroottiseen ilonpitoon, kun Lars Levi sitä kaipaa! Sitä lajia Katja Ketun romaani tarjoaakin sitten runsain mitoin ja estoitta. Vielä miehensä kuolivuoteen äärellä Brita-Kajsa miettii haikeana, miten se minun vittu oli ko näkevä tutkain. Sinua se etti alituiseen. Tiirasi, vaatasi, vuojatti. Että missä sie olet, joko sie taas kohta minua tulet astumaan.

KARKEUS ON KUITENKIN VAIN YKSI PUOLI Katja Ketun romaanin kielenkäyttöä. Oikeastaan Brita-Kajsan eloisan henkilökuvan lisäksi viehätyin eniten juuri romaanin kielestä.

Kun tapahtumat sijoittuvat alueelle, jossa toisiinsa sekoittuvat monenlaiset kielet, kulttuurit ja maantieteelliset ja valtiolliset rajat, kirjailija on päätynyt käyttämään romaanissa ihan omaa kieltään, Ketun kieltä. Suomi, meänkieli ja lainat saamelaiskielistä, ruotsista ja norjasta sekoittuvat villisti ja vaikeuksitta ja höystyvät kirjailijan omillakin ilmauksilla.

Katja Ketun suorasukainen ja uhkea Brita-Kajsa on mitä mainiointa kesäluettavaa. Se on värikäs romaani naisesta, joka on häpeämätön itsensä, ajattelivat muut hänestä mitä tahansa. Lars Levi on hänen elämänsä suuri rakkaus, mutta ei vaimon valoisa asenne sumene miehen kuolemaan.

Kevät tullee, Beaivvi-nieida rattastaa taas valosarvisella peuralla. Jouttenet pallaa, taivaavvuohi mäkättää. Kasvit herrää ja alakaa syntymän ihme. Mie jatkan elämää - - .

Katja Kettu. Kuva: Niclas Mäkelä / Otava