Iida Turpeinen: Elolliset

3. syyskuuta 2015

Suurta harmoniaa etsimässä 

Aarne Kinnunen Antti Hyryn kertomataiteen äärellä

Aarne Kinnunen: Horror vacui. Antti Hyryn proosasta, lyyrisestä ja dramaattisesta. Siltala 2015. 288 s.

Kun Antti Hyry sai vuonna 2009 Finlandia-palkinnon romaanillaan Uuni, monilta jäi senvuotinen joululahjaromaani lukematta. Ei siksi, että Hyryä olisi vaikea lukea. Hyryn proosahan on päältä katsoen hyvinkin arkista ja selkeää.

Lukemisinnon lopahtamiseen vaikutti ymmärtääkseni lähinnä romaanin tapahtumattomuus. Toimintaan ja jännitykseen tottuneet eivät sellaista kestäneet, ikävä kyllä, sillä mm. emeritusprofessori Aarne Kinnusen uusi Hyry-tutkimus Horror vacui osoittaa, että Hyryn proosa on tällä -  tälläkin - hetkellä mitä ajankohtaisinta luettavaa ja kaikkea muuta kuin yksitasoista.

HYRYN HENKILÖIDEN arkisen elämisen, erityisesti alituisen rakentamisen, havainnoinnin ja miettimisen, ääreltä ja takaa löytyy tyhjentymättömästi tutkittavaa ja pohdittavaa, mutta monessa asiassa Hyryä tutkineet ovat hyvinkin samanmielisiä.

Kinnusta aiemmin Hyryn proosassa ovat löytöretkeilleet mm. Katja Seutu ja Leena Kaunonen. Katja Seutu luonnehtii teoksessaan Ja mieli on jakautunut maan yli (2001) Hyryn tuotannon peruskokemukseksi tyhjyyden ja vierauden tunteen ja sen kääntöpuoleksi täyden olemisen hetket. Seutu päätyy siihen tulokseen, että Hyryn romaanien ihminen pyrkii töillään ja toimillaan luomaan olemiseensa järjestystä ja sillä tavalla löytämään tässä maailmassa oman olemisen paikkansa.

Leena Kaunonen keskittyy kirjassaan Jakamattoman avaruuden alla (2009) Hyryn proosassa esiintyvien erilaisten tilojen merkityksiin. Kaunosen mielestä Hyryn ihminen pystyttää seiniä eli rakentaa fyysisiä, sosiaalisia ja mentaalisia tiloja jäsentääkseen "Jumalan äärettömästä avaruudesta" inhimillisen.

AARNE KINNUNEN lähtee hänkin liikkeelle "tyhjästä". Kinnusen mukaan Hyryn päähenkilön peruspiirre on horror vacui eli tyhjän kammo.

Kinnunen päätyy siiihen, että kyse on pohjimmiltaan myyttisestä alkukauhusta. Hän kirjoittaa: --horror vacuin syynä on kauhistuttava oletus, että on syntynyt tyhjästä ja katoaa tyhjään ja on tyhjä. Se pakottaa rakentamaan olinpaikkansa täyteen, niin ettei enää voi rakentaa lisää.

Kun Hyryn ihminen asettuu asumaan ja olemaan niin että ennen pitkää tuntee ympäristönsä läpikotaisin, hän saa siitä turvaa ja mielenrauhaa. Tyhjyyden täyttyessä väistyy outous. Elämä on harmonista, kaikki on ja pysyy paikallaan: luonto, rakennukset, ihmiset ja ihmissuhteet. Hyryn romaaneissa eletään joka suhteessa, myös sananmukaisesti, täyttä elämää.

HYVÄN TUTKIMUKSEN tunnusmerkki on se, että se sytyttää lukijassa halun tutustua tai tutustua uudelleen käsiteltävään asiaan, tässä tapauksessa Hyryn kertomataiteeseen.

Kinnusen tutkimus on vaikealta kuulostavasta nimestään huolimatta miellyttävälukuinen, perusteellinen ja erinomaisen havainnollinen. Sekin, että tutkimus jakautuu kahteen osaan, tuntuu lukijaystävälliseltä. Ensin esitellään Hyryn tuotannon erottuvimpia piirteitä kirjailijan alkutuotannon valossa ja sitten kootaan ja "kerrataan" löydöt tai niiden variaatiot keskittymällä Uuni-romaaniin, jota Kinnunen pitää Hyryn pääteoksena.

Viimeistään Uuni-romaanista lukiessaan pysähtyy tämän tästä miettimään nykyelämän ilmiöiden mielekkyyttä. Suotta ei Kinnunen nosta esiin Hyryn lähes huomaamatonta mutta ahkeraa ja siksi ilmeistä kapinaa nykymaailmaa vastaan.


HYRYN ROMAANIEN MAAILMASSA ihanteena on kaikkea elämistä ja olemista koskeva kohtuullisuus ja sopuisuus. Työ on perinteistä, ja siinä edetään kiireettä alusta loppuun, suunnittelusta ja materiaalihankinnoista työn lopputulokseen. Kun väsyttää, levätään, eikä työntekoa hallitse pakko vaan halu ja ilo.

Hyryn ihminen ei tarvitse sisustusneuvoja eikä kaipaa ruokavinkkejä. Riittää, kun on tilaa ja ruoka maistuu hyvältä. Kun Hyryn henkilöt matkustavat, heillä on siihen työntekoon tai yhteisöllisyyteen liittyvät syynsä. He eivät kaipaa risteilyille tai aurinkorannoille. He viihtyvät ympäristössään, pihapiirissään ja sitä ympäröivässä luonnossa.

Hyryn romaaneissa ei kiroilla, riehuta, juopotella eikä tapella, ja rumuuskin on niissä poikkeuksellista. Sopuisa elämä ei kuitenkaan sulje pois huumoria, komiikkaa eikä itseironiaa. Mutta, kuten Kinnunen toteaa, komiikassakaan ei mellasteta vaan luotetaan pienten "sivuaskelien" tehoon.

Esimerkiksi Kurssi-romaanissa pähenkilö miettii:  Taivas on nyt pilvessä ja vähän sataa, mieli on ahdistunut, mutta onhan kuitenkin voimassa derivaatta. Ja Aitta-teoksen päähenkilö Pietari pohtii rakennushankettaan: Mitä teen oikeastaan sillä aitalla. Ei ole mitään niistä tarpeista, mitä varten se on tehty. No. Voin panna sinne tavaraa. Voin katsoa sitä. Voin kontata sen alle. Voin istua seinustalla kun aurinko paistaa.


TUTKIMUKSENSA alussa Kinnunen lainaa Eeva-Liisa Mannerin kirjoitusta Hyryn Kevättä ja syksyä -romaanista: Tulee hyvä olo, kun lukee Hyryä, on kuin makaisi puhtaaksi pestyssä pirtissä palttinalakanoiden välissä.

Kukapa ei nauttisi sellaisesta olotilasta, eivätkä sen edellytykset ole suinkaan saavuttamattomissa. Kinnunen kirjoittaa Hyryyn viitaten: Tavallinen, mitä tavallisin maailma on itse asiassa kaikki. Sitä ei tarvitse muuntaa, katsoo ja seuraa vain.

Antti Hyryn proosa katsoo ja opettaa katsomaan.