29. tammikuuta 2017



Kuulopuheita itsenäisestä Suomesta 

Petri Tamminen taitaa ruohonjuuritason historiankirjoituksen


Petri Tamminen: Suomen historia. Otava 2017. 157 s.


Rikosromaani, Meriromaani, Suomen historia... Petri Tamminen ei temppuile teoksiaan nimetessään vaan sanoo suoraan, mitä on tarjolla. Nyt on tarjolla puolentoistasadan sivun oppimäärä itsenäisen Suomen historiaa.

Sodat ja suurmiehet nousevat esiin Tammisenkin historiankirjoituksessa mutta vain ihmisten puheissa ja muistoissa. Suomen historia on nimittäin kooste satojen haastateltavien ja erilaisten luku- ja harrastuspiirien kokemuksista, näkemyksistä ja perimätiedosta. Useimmat teksteistä mahtuvat hyvin yhdelle sivulle, mutta nykyaikaa lähestyttäessä muistelut pitenevät. Lyhyimmillään teksti on vain parin kolmen rivin mittainen:

Uimakoulu pidettiin meillä yksipäiväisenä. Ensin pyöritettiin pari kertaa käsiä ilmassa, sitten opettaja tuli ja tarttui uimahousuista ja heitti järveen.

Tammisen Suomen historiaa lukee kuuntelemalla. Yleensä minäkertoja muistelee itselleen tai lähipiirissään sattunutta tapausta, mutta aihe ja puheenomaisuus varmistavat kuulovaikutelman silloinkin, kun kerrotaan jollekulle vieraammalle tapahtuneesta asiasta.

Tamminen on hyödyntänyt aineistoaan korva tarkkana ja viisaasti valikoiden. Yleispuhekieleen pitäytymällä (murretta löytyy vain lainatuista repliikeistä) kirjailija sitoo katkelmat kompaktiksi kokonaisuudeksi, kansan ääneksi.


SUOMEN HISTORIA
etenee vauhdikkaasti aikajärjestyksessä. Eniten sivuja saavat dramaattiset tapahtumat, kuten talvi- ja jatkosota, ja tärkeät henkilöt Kekkonen etunenässä.

Sotakorvaukset, pula ja lama rasittivat; valvontakomissio, noottikriisi ja pakolaiset pelottivat. Myös yleislakko, ETYK ja EU-kansanäänestys muistetaan, samoin kuin muutot maalta kaupunkiin ja länsinaapuriin. Erityisen tarkkaan muistissa ovat urheilutapahtumat, kuten Helsingin olympialaiset, Virénin kultajuoksu ja Miedon häviö:

Meillä Keski-Suomen keskussairaalassa koko sydäntautien osasto seurasi sitä Miedon kisaa. Kun kamppailu lopulta ratkesi Wassbergille, osastonlääkäri sanoi: "Kaikki ne jotka selvis tästä hengissä, niin kotiin vaan."

Suuri julkkis oli myös Armi Kuusela, jota katsomaan karattiin kesken rippikoulun. Muuta vapaa-ajanviettoa ohjailivat mm. maitolaituri, Peyton Place ja keskiolut. Kouluruokailukuvaukset Tammisen kirjasta puuttuvat, mutta hammaslääkärin vastaanotosta Oravaisten kansakoulussa on sitäkin hauskempi muistelus ja sota-ajan lasten sukupuolivalistuksesta toinen samanmoinen.


KOOMISTA JA TRAAGISTA. Sellaista on Suomen historia Tammisen kuvaamana. Komiikka syntyy yhteensopimattomien asioiden törmäyksistä ja väärinkäsityksistä. Tavallisin tekniikka on, että jutun alun tunnelma kiepsahtaa lopussa päälaelleen.

Kun ympärillä tapahtuu liian suuria asioita, ne menevät yli pienen ihmisen käsitys- ja reagointikyvyn. Venäläisten pudottaessa pommeja jäälle Munninmaan saaren vierustalle saaren asukasta Hannaa harmittaa se, että hänen ulko-ovensa aukesi aina kun pommi räjähti.

Usein historian tapahtumat muuttuvat hullunkurisiksi, kun niitä tarkastellaan lasten tulkitsemina, mutta maailma voi olla absurdi aikuisenkin vinkkelistä:

Kolmeenkymmeneen vuoteen en tarvinnut suomen sanaa. Tammisaaressa pärjäsi hyvin ilmankin. Mutta siellä Göteborgissa minunkin oli pakko opetella. Ei niillä tehtailla tullut ruotsilla toimeen.

Tammisen huumori on aivan omanlaistaan. Vaikka se naurattaa, sen pohjavire on jonkinlainen osaaottava ymmärtämys. Naurun kärki osoittaa olosuhteita, joiden armoilla pienen ihmisen on yritettävä pärjätä parhaansa mukaan. Asetelmassa on siis mukana tragiikkaa.

Muistan että aamu oli kaunis, kävin veljen kanssa kalassa ja saatiin ahvenia, minä laitoin niistä keiton. Oltiin jo syömässä, kun suojeluskuntalainen tuli ja ojensi isälle palvelukseenastumismääräyksen. Pienimmät jatkoivat syömistä, meille isommille ei enää maistunut. Oltiin hyvin hiljaisia. Kun isä seuraavana aamuna lähti, istuttiin pitkän pöydän ääressä ja katseltiin ulos. "No parraan miehen ne nyt vei, kun ei kotona ruppee ies kanoja tappammaa", äiti sanoi.


JUHLAVUODEN AVAUKSEKSI Petri Tammisen Suomen historia on mitä mainioin kirja. Se on yhtä aikaa sekä totisinta että huvittavinta totta. Siinä maailma on justiin se, mitä ikkunasta näkyy mutta vielä sekin, mitä pilkottaa sisältä mökin verhojen takaa.

Ja mitä pitempi on lukijan henkilöhistoria, sitä runsaammin hänen omastakin päästään alkaa Tammisen historiankirjan herättämänä purkautua samanlaisia sattumuksia ja muistikuvia siitä kun...ja siitä kun...

Hyvä kirja viihdyttää ja aktivoi!


Petri Tamminen. Kuva: Ville Juurikkala

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Anna Soudakova: Varjele varjoani