18. lokakuuta 2016
Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa. Siltala 2016. 403 s.
Marraskuisen maanantain aamulehdessä on kuolinilmoitus: Paavo (Pablo) Olavi Korhonen on kuollut. Pirkko Saision uuden romaanin Mies, ja hänen asiansa kertoja, kuusikymppinen asianajaja, hätkähtää niin, että läikyttää kahvit vastasilitetylle paidalleen. Pablo on kuollut! Kertojan elämään Pablo on vaikuttanut ratkaisevasti, mutta Krista-vaimolle nimi ei sano mitään.
Kertoja lähtee työpaikalleen ja tapaa erilaisia asiakkaita, mutta tieto Pablon kuolemasta ei jätä häntä rauhaan.
Lähes neljään vuosikymmeneen kaverukset eivät ole tavanneet, ja kertoja on kuvitellut haudanneensa heidän äkkinäiseen eroonsa johtaneen tapahtumasarjan, kunnes kuolinilmoitus nostaa kipeät muistot jälleen esiin.
Alkaa viikon mittainen armoton taistelu muistikuvia vastaan, ja paineet sen kuin kasvavat, kun Pablon poika tulee pyytämään asianajajan apua isänsä jäämistön selvittämiseksi.
TARINA ETENEE kuin trilleri, vaikka on lähinnä psykologinen romaani rikoksen kätkemisen seurauksista. Saisio seuraa päähenkilönsä mielialojen vaihteluja äärimmäisen tarkkana ja pienimmätkin mielenliikkeet kirjaten. Romaania kannattaa lukea hitaasti, vaikka lyhytvirkkeinen teksti ja sen väljä asettelu houkuttelisivat kiiruhtamaan.
Kertojan ajatukset, käyttäytyminen ja ihmissuhteet ovat tarkoin motivoituja ja täynnä vivahteita. Avioliitto näyttää onnelliselta, mutta sen takaa kuultavat kulissit. Pariskunta on ollut kauan yhdessä, ja puolisot rakastavatkin toisiaan. Silti suhde on etäinen.
Tärkeä sana ja käsite on uskoutuminen. Asianajaja on jatkuvasti asiakkaidensa uskoutumisen kohde, tahtoi tai ei, mutta hänellä itsellään on salaisuus, josta hän ei ole uskaltanut hiiskua edes vaimolleen. Nyt se uhkaa tulla ilmi Pablon kuoleman takia.
Yleensä ajattelemme, että kun yhteisen rikoksen toinen osapuoli kuolee, se on jäljelle jäävälle helpotus. Eipähän ole kertomassa. Mutta entä jos hän kuoleman lähestyessä uskoituikin jollekulle? Saisio lähestyy asiaa kuitenkin paljastumisen pelon lisäksi syyllisyyden näkökulmasta.
RIKOKSEN, RANGAISTUKSEN JA SOVITUKSEN suhdetta käsitellään romaanissa pitkin matkaa eri asiakastapausten yhteydessä. Romaani panee pohtimaan puolustuksen tehtävää ja ongelmallisuutta. Missä määrin ja miten tuomioissa tulisi ottaa huomioon tekijän ja uhrin lisäksi heidän läheisensä? Vai tulisiko ollenkaan?
Omaa syyllisyyttään kertoja joutuu käymään läpi työtoverinsa Meskalinin kanssa. Meskalinin käsitys oikeuslaitoksen tehtävästä on selvä:
Rikos ja rangaistus. Ei rikos ja terapia. Rangaistukselta puuttuu sovittava aspekti, kun siihen liitetään terapia. Yhteisö samentaa terapialla ja sijaiskärsijäteorioilla rangaistuksen merkityksen. Terapia hoitaa mieltä mutta vahingoittaa sielua. Se riistää rangaistulta ihmiseltä katumuksen ja sovituksen, mahdollisuuden pelastaa sielunsa.
Työtoverin nimi on merkityksellinen. Meskaliinihan on hallusinaatioita ja todellisuudentajun muuntumista aiheuttava huume, jonka vielä 1950-1960-luvuilla uskottiin paljastavan ihmismielen salaisuudet.
Meskalin toimii Saision romaanissa nimensä mukaisessa tehtävässä. Kun kertojan mieli alkaa järkkyä, työtoveri kuvittelee eheyttävänsä hänet pakottamalla hänet julkistamaan salaisuutensa, tunnustamaan rikoksensa ja suostumaan rangaistavaksi. Vaimo ja psykiatri lukevat kertojan käytöstä ja puheita kuitenkin aivan toisin ja toimivat sen mukaan. - Vai pelaavatko kaikki vain omaan pussiinsa?
Siinä juuri onkin Saision romaanin viehätys. Epävarmuudessa. Vaihtoehdoissa. Todellisten tekojen, tunteiden ja käsitysten piilottelussa. Ketä uskoa? Kenen arvoja arvostaa, kun romaanissa ei ole yhtään läpeensä luotettavaa ihmistä?
KERTOJAN HENKILÖKUVA on yhtä petollinen kuin muiden, vaikka liikutaankin hänen päänsä sisällä. Hänen poukkoilevat huomionsa maailmasta ovat kuitenkin osuvia ja teräviä. Aavistamme vähän, spekuloimme paljon. Keskustelemme loputtomiin.
Vaikka kertoja ei herätä myötätuntoa, hän on kiinnostava ja välillä humoristinenkin. Salattu rikos on syössyt hänet yksinäisyyteen ja ulkopuolisuuteen, sivulliseksi ja ylimieliseksi tarkkailijaksi. Hän tuntuu kuitenkin tajuavan säälittävyytensä.
Oma viehätyksensä on romaanin kulttuurisissa viitteissä ja niiden merkitysten miettimisessä. Jakob Grimm ja korpit, Simson ja Delila, Ognissantin madonna ja Pyhä Kolminaisuus, Memento mori ja Pablon kuolinilmoituksen muistosäe Eikä merta enää ole kummittelevat kertojan päässä tuon tuosta muistuttamassa menneisyydestä ja vaatimassa selvitystä.
Onko oikeudenmukaisuus enää tai yleensä mahdollinen? - Pirkko Saision Mies, ja hänen asiansa ei jätä lukijaakaan hevin rauhaan.
Rikos, ja sen hautaaminen
Pirkko Saision uutuusromaani pohdituttaa pitkään
Marraskuisen maanantain aamulehdessä on kuolinilmoitus: Paavo (Pablo) Olavi Korhonen on kuollut. Pirkko Saision uuden romaanin Mies, ja hänen asiansa kertoja, kuusikymppinen asianajaja, hätkähtää niin, että läikyttää kahvit vastasilitetylle paidalleen. Pablo on kuollut! Kertojan elämään Pablo on vaikuttanut ratkaisevasti, mutta Krista-vaimolle nimi ei sano mitään.
Kertoja lähtee työpaikalleen ja tapaa erilaisia asiakkaita, mutta tieto Pablon kuolemasta ei jätä häntä rauhaan.
Lähes neljään vuosikymmeneen kaverukset eivät ole tavanneet, ja kertoja on kuvitellut haudanneensa heidän äkkinäiseen eroonsa johtaneen tapahtumasarjan, kunnes kuolinilmoitus nostaa kipeät muistot jälleen esiin.
Alkaa viikon mittainen armoton taistelu muistikuvia vastaan, ja paineet sen kuin kasvavat, kun Pablon poika tulee pyytämään asianajajan apua isänsä jäämistön selvittämiseksi.
TARINA ETENEE kuin trilleri, vaikka on lähinnä psykologinen romaani rikoksen kätkemisen seurauksista. Saisio seuraa päähenkilönsä mielialojen vaihteluja äärimmäisen tarkkana ja pienimmätkin mielenliikkeet kirjaten. Romaania kannattaa lukea hitaasti, vaikka lyhytvirkkeinen teksti ja sen väljä asettelu houkuttelisivat kiiruhtamaan.
Kertojan ajatukset, käyttäytyminen ja ihmissuhteet ovat tarkoin motivoituja ja täynnä vivahteita. Avioliitto näyttää onnelliselta, mutta sen takaa kuultavat kulissit. Pariskunta on ollut kauan yhdessä, ja puolisot rakastavatkin toisiaan. Silti suhde on etäinen.
Tärkeä sana ja käsite on uskoutuminen. Asianajaja on jatkuvasti asiakkaidensa uskoutumisen kohde, tahtoi tai ei, mutta hänellä itsellään on salaisuus, josta hän ei ole uskaltanut hiiskua edes vaimolleen. Nyt se uhkaa tulla ilmi Pablon kuoleman takia.
Yleensä ajattelemme, että kun yhteisen rikoksen toinen osapuoli kuolee, se on jäljelle jäävälle helpotus. Eipähän ole kertomassa. Mutta entä jos hän kuoleman lähestyessä uskoituikin jollekulle? Saisio lähestyy asiaa kuitenkin paljastumisen pelon lisäksi syyllisyyden näkökulmasta.
RIKOKSEN, RANGAISTUKSEN JA SOVITUKSEN suhdetta käsitellään romaanissa pitkin matkaa eri asiakastapausten yhteydessä. Romaani panee pohtimaan puolustuksen tehtävää ja ongelmallisuutta. Missä määrin ja miten tuomioissa tulisi ottaa huomioon tekijän ja uhrin lisäksi heidän läheisensä? Vai tulisiko ollenkaan?
Omaa syyllisyyttään kertoja joutuu käymään läpi työtoverinsa Meskalinin kanssa. Meskalinin käsitys oikeuslaitoksen tehtävästä on selvä:
Rikos ja rangaistus. Ei rikos ja terapia. Rangaistukselta puuttuu sovittava aspekti, kun siihen liitetään terapia. Yhteisö samentaa terapialla ja sijaiskärsijäteorioilla rangaistuksen merkityksen. Terapia hoitaa mieltä mutta vahingoittaa sielua. Se riistää rangaistulta ihmiseltä katumuksen ja sovituksen, mahdollisuuden pelastaa sielunsa.Työtoverin nimi on merkityksellinen. Meskaliinihan on hallusinaatioita ja todellisuudentajun muuntumista aiheuttava huume, jonka vielä 1950-1960-luvuilla uskottiin paljastavan ihmismielen salaisuudet.
Meskalin toimii Saision romaanissa nimensä mukaisessa tehtävässä. Kun kertojan mieli alkaa järkkyä, työtoveri kuvittelee eheyttävänsä hänet pakottamalla hänet julkistamaan salaisuutensa, tunnustamaan rikoksensa ja suostumaan rangaistavaksi. Vaimo ja psykiatri lukevat kertojan käytöstä ja puheita kuitenkin aivan toisin ja toimivat sen mukaan. - Vai pelaavatko kaikki vain omaan pussiinsa?
Siinä juuri onkin Saision romaanin viehätys. Epävarmuudessa. Vaihtoehdoissa. Todellisten tekojen, tunteiden ja käsitysten piilottelussa. Ketä uskoa? Kenen arvoja arvostaa, kun romaanissa ei ole yhtään läpeensä luotettavaa ihmistä?
KERTOJAN HENKILÖKUVA on yhtä petollinen kuin muiden, vaikka liikutaankin hänen päänsä sisällä. Hänen poukkoilevat huomionsa maailmasta ovat kuitenkin osuvia ja teräviä. Aavistamme vähän, spekuloimme paljon. Keskustelemme loputtomiin.
Vaikka kertoja ei herätä myötätuntoa, hän on kiinnostava ja välillä humoristinenkin. Salattu rikos on syössyt hänet yksinäisyyteen ja ulkopuolisuuteen, sivulliseksi ja ylimieliseksi tarkkailijaksi. Hän tuntuu kuitenkin tajuavan säälittävyytensä.
Oma viehätyksensä on romaanin kulttuurisissa viitteissä ja niiden merkitysten miettimisessä. Jakob Grimm ja korpit, Simson ja Delila, Ognissantin madonna ja Pyhä Kolminaisuus, Memento mori ja Pablon kuolinilmoituksen muistosäe Eikä merta enää ole kummittelevat kertojan päässä tuon tuosta muistuttamassa menneisyydestä ja vaatimassa selvitystä.
Onko oikeudenmukaisuus enää tai yleensä mahdollinen? - Pirkko Saision Mies, ja hänen asiansa ei jätä lukijaakaan hevin rauhaan.
Kommentit
Lähetä kommentti