31. tammikuuta 2016
Katja Seutu: Tyhjä pöytä on tilattu. Mirkka Rekolan runouden äärellä. WSOY 2016. 287 s.
Mirkka Rekola (1931-2014) oli yksi sotienjälkeisen modernismimme tärkeimmistä runoilijoista. Rekolan esikoisteos Vedessä palaa ilmestyi 1954 ja hänen viimeisin kokoelmansa Kuulen taas äänesi vuonna 2011. Noiden vuosilukujen väliin mahtuu suuri määrä runo- ja aforismikokoelmia, esseitä, "maskuja" eli lyhyitä kuvitettuja juttuja ja muita kirjoituksia.
Rekolan tiivis ja aforistinen ilmaisu ei kuitenkaan ole ollut helposti lähestyttävää eikä hänen runoutensa aina ajan odotusten mukaista. Mutta aikaa myöten Rekolan runouden arvostus kasvoi kasvamistaan, ja hänen lyriikkansa alkoi kiinnostaa myös tutkijoita.
Liisa Enwald on avannut väitöskirjassaan Kaiken liikkeessä lepo (1997) Mirkka Rekolan runouden monihahmotteisuutta havainnollisesti esimerkkiaineiston avulla. Pikkukatsauksia Rekolan runouteen ja persoonaan voi lukea vaikkapa Liisa Enwaldin ja Eila Kostamon toimittamasta mainiosta kirjoituskokoelmasta Kuva silmissä. Näkökulmia Mirkka Rekolan kirjailijantyöhön (2011).
Uusin Rekolan runoudesta tehty tutkimus on kirjallisuudentutkija Katja Seudun vastikään ilmestynyt teos Tyhjä pöytä on tilattu. Aiemmin mm. Antti Hyryä ja Maila Pylkköstä tutkinut Seutu tarkastelee Rekolan runoutta ennen kaikkea runoilijan tyhjyyden kokemusten näkökulmasta, hänkin runsaan ja havainnollisen esimerkkiaineiston avulla.
Tässä muutama huomio Katja Seudun mielenkiintoisesta ja Rekolan runoutta monipuolisesti valottavasta tutkimuksesta.
MIRKKA REKOLAN läheisesti tunteneena Katja Seutu on mitä parhain opas runoilijan tuotantoon. Tutkija valaa uskallusta tutustua mystikoksi ja filosofiksi määritellyn lyyrikon runouteen muistuttamalla, että Rekolan runous on ytimeltään aina elämässä konkreettisesti koettua, eli Rekolan omia sanoja lainaten: runous koetaan ja kirjoitetaan tässä faktojen maailmassa niitten läpi tai niistä huolimatta.
Lähtökohdakseen Seutu on ottanut Rekolan kolmannen kokoelman Syksy muuttaa linnut (1961). Seutu kirjoittaa runouden olleen Rekolalle aina kaikki kaikessa eli koko maailma ja maailmankatsomuksen ilmaisemisen väline. Kun maailmankatsomus muuttuu ja sitä on vaikea ilmaista kielellä, myös kieli on uudistumisprosessissa, uuden edessä, tyhjässä tilassa sekin.
Rekolan ajattelussa tapahtui suuri murros, kun runoilija hylkäsi minäkeskeisen maailmankuvan. Seutu osoittaa, miten irtautuminen vanhasta voimistuu teos teokselta, miten sisäisen ja ulkoisen todellisuuden rajat häviävät, dualismi purkautuu ja kronologia kumoutuu. Maailmassa olemisen tapa ei enää rajoitu aistein hahmotettuun todellisuuteen.
Länsimaisen filosofian ajattelumallien hylkääminen ja lähestyminen buddhalaista maailmankuvaa, ei ollut helppoa aikana, jolloin kirjailijoiltakin alettiin vaatia yhteiskunnallista osallistumista. Kun yksilöllisen kokemuksen piti väistyä "tiedostavan kirjallisuuden tieltä", toisinajattelijat ohitettiin vaieten tai teilaten.
Rekolan runoilijantyötä vaikeutti myös kuuluminen lainsuojattomaan seksuaalivähemmistöön. Kun tunteistaan ei saanut kirjoittaa avoimesti, niistä oli oltava hiljaa tai puhuttava verhotusti.
Seutu nostaa Rekolan 1970-luvun kokoelmien rakkauskäsityksen lähtökohdaksi universaalin kaukainen rakkaus -ilmiön. Rekolan matkakumppaneiksi kaukaisen rakkauden aiheen käsittelyssä tutkija tarjoaa Danten ja suufimystikko Mawlana Rumin ja perustelee ratkaisuaan mm. sillä, että kaikkien kolmen rakkauskäsityksessä on kyse näynomaisesta maallisen ja hengellisen kokemisen yhdistymisestä. Vertailu on kiinnostava ja vakuuttava.
VISIONÄÄRISYYS on Katja Seudun mukaan Rekolan runoilijanlaadun pysyvä ja olennainen piirre. Siihen liittyi mm. rohkeus mennä äärialueille ja kirjoittaa asioista, jotka ovat uskonvaraisia. Runo lähtee usein liikkeelle arkisesta paikasta tai havainnosta mutta päätyykin hetkeen, jossa tuo havainto näyttäytyy aivan uudenlaisessa merkityksessä, saa aivan uudenlaista syvyyttä.
Mystisestä ulottuvuudestaan huolimatta Rekolan runoutta ei voi yhdistää ns. uskonnolliseen lyyriikkaan. Rekolan runoissa esiintyy myös kristillisiä käsitteitä, mutta kirjailija hyödyntää niitä omiin ilmaisullisiin tarkoituksiinsa.
Seutu kirjoittaa: Rekolan runoudessa ilmaistaan rohkeasti, että ihmisellä voi olla maanpäällisessä elämässään kokemuksia rajatiloista ja olemassaoloa koskettavasta ei-olemisesta. Erityisesti viimeisissä runokokoelmissa näkyy, miten suhteellinen on askel olemisesta ei-olemiseen, kun runoilija kartoittaa tuota rajapintaa vanhenemisen ja muistisairauden näkökulmista.
Tutkijan tarjoamat esimerkkirunot ja analyysit koskettavat. Tyhjyyden kokemukset ovat raskaita, koska niihin liittyy hätää, epätietoisuutta ja menetystä. Seutu kuitenkin päätyy siihen, että Rekolan runouden tyhjyyskokemuksissa ei olla heitteillä eikä hukassa.
Seutu haluaa päättää tutkimusmatkansa kokoelman Valekuun reitti (2004) runoon, jossa "ilmaistaan usko siihen, että keskellä tyhjyyden kokemusta ollaankin Tyhjyyden Äidin sylissä, hänen kantamanaan":
Kuka kantaa sinua
kun olet niin kuin et olisikaan
kenenkään lapsi,
kun vielä muistat nimesi,
ja kaikki mikä liittyy siihen
alkaa kadota,
aistit palaavat elementteihin,
kuulet kaiut,
suuressa sisäisyydessä sydämenlyönti
muuttuu jälleen valoksi.
Henkäys on Jumalan ääni ihmisen huulilla.
Et tiedä onko ketään,
olemassaolon kysymykset ovat poissa.
Tyhjyyden Äiti joka kantaa sinua
on tehnyt sylinsä taivaita avarammaksi.
Katja Seutu johdattelee lukijoitaan maailmaan, joka ei avaudu pistäytymällä. Kannattaa siis varata aikaa ja nähdä vaivaa. Se kannattaa.
Matkantekoa Mirkka Rekolan runouteen
Katja Seutu: Tyhjä pöytä on tilattu. Mirkka Rekolan runouden äärellä. WSOY 2016. 287 s.
Mirkka Rekola (1931-2014) oli yksi sotienjälkeisen modernismimme tärkeimmistä runoilijoista. Rekolan esikoisteos Vedessä palaa ilmestyi 1954 ja hänen viimeisin kokoelmansa Kuulen taas äänesi vuonna 2011. Noiden vuosilukujen väliin mahtuu suuri määrä runo- ja aforismikokoelmia, esseitä, "maskuja" eli lyhyitä kuvitettuja juttuja ja muita kirjoituksia.
Rekolan tiivis ja aforistinen ilmaisu ei kuitenkaan ole ollut helposti lähestyttävää eikä hänen runoutensa aina ajan odotusten mukaista. Mutta aikaa myöten Rekolan runouden arvostus kasvoi kasvamistaan, ja hänen lyriikkansa alkoi kiinnostaa myös tutkijoita.
Liisa Enwald on avannut väitöskirjassaan Kaiken liikkeessä lepo (1997) Mirkka Rekolan runouden monihahmotteisuutta havainnollisesti esimerkkiaineiston avulla. Pikkukatsauksia Rekolan runouteen ja persoonaan voi lukea vaikkapa Liisa Enwaldin ja Eila Kostamon toimittamasta mainiosta kirjoituskokoelmasta Kuva silmissä. Näkökulmia Mirkka Rekolan kirjailijantyöhön (2011).Uusin Rekolan runoudesta tehty tutkimus on kirjallisuudentutkija Katja Seudun vastikään ilmestynyt teos Tyhjä pöytä on tilattu. Aiemmin mm. Antti Hyryä ja Maila Pylkköstä tutkinut Seutu tarkastelee Rekolan runoutta ennen kaikkea runoilijan tyhjyyden kokemusten näkökulmasta, hänkin runsaan ja havainnollisen esimerkkiaineiston avulla.
Tässä muutama huomio Katja Seudun mielenkiintoisesta ja Rekolan runoutta monipuolisesti valottavasta tutkimuksesta.
 |
| Kuva: Laura Arvela |
Lähtökohdakseen Seutu on ottanut Rekolan kolmannen kokoelman Syksy muuttaa linnut (1961). Seutu kirjoittaa runouden olleen Rekolalle aina kaikki kaikessa eli koko maailma ja maailmankatsomuksen ilmaisemisen väline. Kun maailmankatsomus muuttuu ja sitä on vaikea ilmaista kielellä, myös kieli on uudistumisprosessissa, uuden edessä, tyhjässä tilassa sekin.
Rekolan ajattelussa tapahtui suuri murros, kun runoilija hylkäsi minäkeskeisen maailmankuvan. Seutu osoittaa, miten irtautuminen vanhasta voimistuu teos teokselta, miten sisäisen ja ulkoisen todellisuuden rajat häviävät, dualismi purkautuu ja kronologia kumoutuu. Maailmassa olemisen tapa ei enää rajoitu aistein hahmotettuun todellisuuteen.
Länsimaisen filosofian ajattelumallien hylkääminen ja lähestyminen buddhalaista maailmankuvaa, ei ollut helppoa aikana, jolloin kirjailijoiltakin alettiin vaatia yhteiskunnallista osallistumista. Kun yksilöllisen kokemuksen piti väistyä "tiedostavan kirjallisuuden tieltä", toisinajattelijat ohitettiin vaieten tai teilaten.
Rekolan runoilijantyötä vaikeutti myös kuuluminen lainsuojattomaan seksuaalivähemmistöön. Kun tunteistaan ei saanut kirjoittaa avoimesti, niistä oli oltava hiljaa tai puhuttava verhotusti.
Seutu nostaa Rekolan 1970-luvun kokoelmien rakkauskäsityksen lähtökohdaksi universaalin kaukainen rakkaus -ilmiön. Rekolan matkakumppaneiksi kaukaisen rakkauden aiheen käsittelyssä tutkija tarjoaa Danten ja suufimystikko Mawlana Rumin ja perustelee ratkaisuaan mm. sillä, että kaikkien kolmen rakkauskäsityksessä on kyse näynomaisesta maallisen ja hengellisen kokemisen yhdistymisestä. Vertailu on kiinnostava ja vakuuttava.
VISIONÄÄRISYYS on Katja Seudun mukaan Rekolan runoilijanlaadun pysyvä ja olennainen piirre. Siihen liittyi mm. rohkeus mennä äärialueille ja kirjoittaa asioista, jotka ovat uskonvaraisia. Runo lähtee usein liikkeelle arkisesta paikasta tai havainnosta mutta päätyykin hetkeen, jossa tuo havainto näyttäytyy aivan uudenlaisessa merkityksessä, saa aivan uudenlaista syvyyttä.
Mystisestä ulottuvuudestaan huolimatta Rekolan runoutta ei voi yhdistää ns. uskonnolliseen lyyriikkaan. Rekolan runoissa esiintyy myös kristillisiä käsitteitä, mutta kirjailija hyödyntää niitä omiin ilmaisullisiin tarkoituksiinsa.
Seutu kirjoittaa: Rekolan runoudessa ilmaistaan rohkeasti, että ihmisellä voi olla maanpäällisessä elämässään kokemuksia rajatiloista ja olemassaoloa koskettavasta ei-olemisesta. Erityisesti viimeisissä runokokoelmissa näkyy, miten suhteellinen on askel olemisesta ei-olemiseen, kun runoilija kartoittaa tuota rajapintaa vanhenemisen ja muistisairauden näkökulmista.
Tutkijan tarjoamat esimerkkirunot ja analyysit koskettavat. Tyhjyyden kokemukset ovat raskaita, koska niihin liittyy hätää, epätietoisuutta ja menetystä. Seutu kuitenkin päätyy siihen, että Rekolan runouden tyhjyyskokemuksissa ei olla heitteillä eikä hukassa.
Seutu haluaa päättää tutkimusmatkansa kokoelman Valekuun reitti (2004) runoon, jossa "ilmaistaan usko siihen, että keskellä tyhjyyden kokemusta ollaankin Tyhjyyden Äidin sylissä, hänen kantamanaan":
 |
| Kuva: Elina Laukkarinen |
Kuka kantaa sinua
kun olet niin kuin et olisikaan
kenenkään lapsi,
kun vielä muistat nimesi,
ja kaikki mikä liittyy siihen
alkaa kadota,
aistit palaavat elementteihin,
kuulet kaiut,
suuressa sisäisyydessä sydämenlyönti
muuttuu jälleen valoksi.
Henkäys on Jumalan ääni ihmisen huulilla.
Et tiedä onko ketään,
olemassaolon kysymykset ovat poissa.
Tyhjyyden Äiti joka kantaa sinua
on tehnyt sylinsä taivaita avarammaksi.
Katja Seutu johdattelee lukijoitaan maailmaan, joka ei avaudu pistäytymällä. Kannattaa siis varata aikaa ja nähdä vaivaa. Se kannattaa.
Kommentit
Lähetä kommentti