10. tammikuuta 2015
Lisäpotkua klassikoista
Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä. Otava 2014. 509 sivua.
Lars Sund: Kolme sisarta ja yksi kertoja. Schildts & Söderströms 2014. 508 sivua.
Kirjailijat varastavat ja valehtelevat, väitetään Kerstin Ekmanin romaanissa Huijareiden paraati. Totta. Tekstit viittaavat aina tavalla tai toisella ja enemmän tai vähemmän aiempiin teksteihin.
Viime syksynä Olli Jalosen ja Lars Sundin romaaneissa näkyvin pohjateksti käy ilmi jo otsikoinnista. Jalosen Miehiä ja ihmisiä on selvä mukailu John Steinbeckin romaanista Hiiriä ja ihmisiä, ja Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja viittaa tietysti Anton Tsehoviin.
Viime syksynä Olli Jalosen ja Lars Sundin romaaneissa näkyvin pohjateksti käy ilmi jo otsikoinnista. Jalosen Miehiä ja ihmisiä on selvä mukailu John Steinbeckin romaanista Hiiriä ja ihmisiä, ja Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja viittaa tietysti Anton Tsehoviin.
Jalosen ja Sundin romaanit ovat erinomaista luettavaa ilman pohjatekstien tuntemustakin, mutta niiden läsnäolon havainnointi tuo kyllä lukunautintoon oman lisänsä. On kiinnostavaa nähdä, miten ja miltä osin kirjailija pohjatekstiään "varastaa". Jotta en kuitenkaan pilaisi kenenkään löytämisen iloa, otan esiin vain näkyvimmät yhtenevyydet.
Jalosen romaanissa eletään kesää 1972. Romaanin sympaattinen päähenkilö ja minäkertoja 17-vuotias lukiolaispoika paiskii kesätöitä peltiverstaalla parinaan yhtä sympaattinen nuori mies Reijo eli Rekku. Jo Rekun fyysinen ja henkinen olemus muistuttavat Steinbeckin vahvaa mutta henkisesti lapsen tasolle jäänyttä Lennietä, ja kertoja suhtautumisessa kaveriinsa on samanlaista vastuunottoa kuin Steinbeckin Georgella.
Se, että Jalonen panee romaanissaan molemmat nuoret miehet myös lukemaan Steinbeckia, voi äkikseltään tuntua liian alleviivaavalta. Kannattaa kuitenkin huomata, miksi tämä kirja kertojaa ja Rekkua kiinnostaa. Mitä kirjan lukeminen, sen tarinaan suhtautuminen ja tarinan tulkitseminen kertovat lukijasta itsestään tai tekevät hänelle? - Saman kysymyksen voi tietysti esittää myös Jalosen romaania ja sen lukijoita ajatellen.
Vankin kasvupohja Jalosen nuorella päähenkilöllä on kuitenkin kirjailijan aiemmassa omaelämäkerrallisessa Poikakirjassa eli omassa nuoruudessa. Poikakirjaan ja Hiiriä ja ihmisiä -romaaniin verrattuna Miehiä ja ihmisiä on kuitenkin lempeämpi ja keveämpi. Lukiolaispojan kesässä kipeätkin kokemukset muuttuvat vahvuudeksi ja aikuistumisprosessi siihen kuuluvine ensikokeiluineen on välillä myös valloittavan humoristinen.
Ei ihme, että Jalosen Miehiä ja ihmisiä oli syksyn Finlandia-palkintoehdokkaana.
* * *
Lars Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja -romaani alkaa vuodesta 1948 ja jatkuu neljässä eri vuosikymmenelle sijoittuvassa näytöksessä yli kaksi vuosikymmentä. Näyttämönä on Pohjanlahden rannalla sijaitseva pieni satamakaupunki.
Romaanin kertoja on sodassa haavoittunut ratavartija, joka runoilijaystävänsä ja juoruilevan elättivariksensa tuella alkaa kirjoittaa havaintojensa ja mielikuvituksensa pohjalta romaania kolmesta nuoresta naisesta ja heidän vaiheistaan sodanjälkeisessä Suomessa. Sundin romaani on siis oikeastaan romaani romaanista ja sen syntyprosessista.
Naiset tuo yhteen kaupungissa harrastajavoimin harjoiteltava Kolme sisarta. Opettajatar Ulla-Maj, porvaristyttö Margit ja työväenluokkainen Iris ovat näytelmän Olga, Masha ja Irina. Nimien yhdenkaltaisuuden huomaa heti, mutta romaanin edetessä Tsehovinsa tunteva löytää kyllä myös naisten kohtaloista ja luonteista yhtymäkohtia heidän roolihenkilöihinsä.
Sundin romaania on hauska lukea myös tietyn, toki samalla yleispätevän, pikkukaupungin kuvauksena. Kysehän on Sundin synnyinkaupungista Pietarsaaresta.
Omaan asuinympäristöön sijoittuvaan romaaniin eläytyy yleensä tavallista voimakkaammin, ja varmasti pietarsaarelaiset löytävät Sundin romaanista paljon sellaista, mikä ulkopuoliselta jää ymmärtämättä. Mutta miljöön pelkkä samankaltaisuuskin tuntuu kotoisalta. Pienen tehdas- ja/tai satamakaupungin asukkaana on helppo samastua pietarsaarelaiseen elämänmenoon, ja myös kaupunkikartan avulla voi kokeilla tilapäiseksi asukkaaksi ryhtymistä.
Se kannattaa, sillä siinä määrin rakastettavia Sundin henkilöhahmot ovat, että tähän seurapiiriin haluaa ehdottomasti kuulua trilogian seuraavassakin osassa.
Se, että Jalonen panee romaanissaan molemmat nuoret miehet myös lukemaan Steinbeckia, voi äkikseltään tuntua liian alleviivaavalta. Kannattaa kuitenkin huomata, miksi tämä kirja kertojaa ja Rekkua kiinnostaa. Mitä kirjan lukeminen, sen tarinaan suhtautuminen ja tarinan tulkitseminen kertovat lukijasta itsestään tai tekevät hänelle? - Saman kysymyksen voi tietysti esittää myös Jalosen romaania ja sen lukijoita ajatellen.
Vankin kasvupohja Jalosen nuorella päähenkilöllä on kuitenkin kirjailijan aiemmassa omaelämäkerrallisessa Poikakirjassa eli omassa nuoruudessa. Poikakirjaan ja Hiiriä ja ihmisiä -romaaniin verrattuna Miehiä ja ihmisiä on kuitenkin lempeämpi ja keveämpi. Lukiolaispojan kesässä kipeätkin kokemukset muuttuvat vahvuudeksi ja aikuistumisprosessi siihen kuuluvine ensikokeiluineen on välillä myös valloittavan humoristinen.
Ei ihme, että Jalosen Miehiä ja ihmisiä oli syksyn Finlandia-palkintoehdokkaana.
* * *
Lars Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja -romaani alkaa vuodesta 1948 ja jatkuu neljässä eri vuosikymmenelle sijoittuvassa näytöksessä yli kaksi vuosikymmentä. Näyttämönä on Pohjanlahden rannalla sijaitseva pieni satamakaupunki.
Romaanin kertoja on sodassa haavoittunut ratavartija, joka runoilijaystävänsä ja juoruilevan elättivariksensa tuella alkaa kirjoittaa havaintojensa ja mielikuvituksensa pohjalta romaania kolmesta nuoresta naisesta ja heidän vaiheistaan sodanjälkeisessä Suomessa. Sundin romaani on siis oikeastaan romaani romaanista ja sen syntyprosessista.
Naiset tuo yhteen kaupungissa harrastajavoimin harjoiteltava Kolme sisarta. Opettajatar Ulla-Maj, porvaristyttö Margit ja työväenluokkainen Iris ovat näytelmän Olga, Masha ja Irina. Nimien yhdenkaltaisuuden huomaa heti, mutta romaanin edetessä Tsehovinsa tunteva löytää kyllä myös naisten kohtaloista ja luonteista yhtymäkohtia heidän roolihenkilöihinsä.
Sundin romaania on hauska lukea myös tietyn, toki samalla yleispätevän, pikkukaupungin kuvauksena. Kysehän on Sundin synnyinkaupungista Pietarsaaresta.
Omaan asuinympäristöön sijoittuvaan romaaniin eläytyy yleensä tavallista voimakkaammin, ja varmasti pietarsaarelaiset löytävät Sundin romaanista paljon sellaista, mikä ulkopuoliselta jää ymmärtämättä. Mutta miljöön pelkkä samankaltaisuuskin tuntuu kotoisalta. Pienen tehdas- ja/tai satamakaupungin asukkaana on helppo samastua pietarsaarelaiseen elämänmenoon, ja myös kaupunkikartan avulla voi kokeilla tilapäiseksi asukkaaksi ryhtymistä.
Se kannattaa, sillä siinä määrin rakastettavia Sundin henkilöhahmot ovat, että tähän seurapiiriin haluaa ehdottomasti kuulua trilogian seuraavassakin osassa.
Kommentit
Lähetä kommentti