Kirjareppu

  Lopun lähellä tyrannin ainoa lohtu on illuusio Pirkko Saisio: Suliko. Siltala 2024. 411 s. Voima on siirtynyt häneen, eikä se ole hänestä koskaan lähtevä. Taivaalla kaarteleva repalesiipinen kotka syttyy ilta-auringon loimussa lohikäärmeeksi, kun uimaan pulahtanut kymmenvuotias suutarinpoika Ioseb nousee Mtkvarin mustasta vedestä rannalle kirkonkellojen soidessa. Se on kaste, jossa köyhissä ja väkivaltaisissa oloissa Kaukasian (nyk. Georgian) Gorissa varttuvalle pojalle on luvassa loistava tulevaisuus, mikäli hän jaksaa uskoa lohikäärmeestä häneen virranneeseen voimaan ja rauhaan. Ja hänhän jaksaa, eihän hänestä muuten tulisi "teräksistä" Josif Stalinia (1878-1953) .   Pirkko Saision  (s. 1949) vastikään  Runeberg -palkinnon saanut  Suliko on kertomus  itsensä jumalaksi korottavasta vallanpitäjästä. Myönnän aluksi epäilleeni, että Stalinista olisi enää mitään kiinnostavaa kirjoitettavaa. Hänestä ja hänen hirmutöistään on kerrottu kaikki mahdollinen. Mutta...

  Valloittava romaani päivästä, jossa ei tapahdu mitään erityistä Harry Salmenniemi: Valohammas. Siltala 2025. 205 s. Pitäisi joskus saada kuvattua sellainen päivä, jossa ei tapahdu mitään erityistä. Kuljetaan vain ovista, pestään käsiä, juodaan kahvia. Laitetaan vettä kannuun, kaadetaan vettä kannusta lasiin. Kaikkea sitä mitä elämä todella on. Hampaiden pesemistä. Potalla käymistä. Välipaloja, lautasia, lusikoita. - - Siinä  Harry Salmenniemen (s. 1983) trilogian kolmannen osan Valohammas kirjailijakertojan suunnitelmia romaanin loppupuolelta. Vaan lukisiko sellaista romaania kukaan? Ei kai ainakaan nautinnokseen? No,  Valohammashan on juuri se romaani, ja täytyy sanoa, että sellaista määrää mielihyvää, hämmästystä ja iloa kuin tuo "kokeilu"   on minulle viime päivinä suonut, en muista aikoihin kirjoista ammentaneeni. Miten ihmeessä ihan tavallisista, samanlaisina jatkuvista lapsiperherutiineista voi syntyä niin mukaansatempaavaa luettavaa ja ilman minkäänlaista d...